Morajärven internointileiri

Norrbotten oli ainoa lääni, jossa suomalaispakolaisia internoitiin. Päätöksen teki maaherra Gösta Malm, joka piti radikaaleja punakaartilaisia uhkana yhteiskuntajärjestykselle eikä halunnut antaa heidän kulkea vapaasti levittämässä vallankumouksellisia ajatuksiaan ruotsalaisen työväestön parissa. Seittenkaaren teollisuusyhteisössä oli kesällä 1917 nähty työläisten ja armeijan välistä kahakointia, jonka aiheuttajana pidettiin suomalaisten sosialistien agitointia, ja Malm pelkäsi Suomesta tulleiden punakaartilaisten liittyvän paikallisiin sahatyöläisiin. Hänen toimenpiteidensä syynä oli myös kielipolitiikka, Tornionlaaksossa asui jo entuudestaan runsaasti suomenkielisiä ja Malm katsoi pakolaisten uhkaavan ruotsin kielen asemaa myös muualla Norrbottenissa.[3]

Kun Pohjois-Suomi oli sisällissodan alkuvaiheessa joutunut valkoisten haltuun, rajan yli alkoi siirtyä punakaartien jäseniä ja muita työväenliikkeen aktiiveja. Malm antoi pakolaisten jäädä, mutta anoi kuningas Kustaa V:ltä lupaa punakaartilaisten sijoittamiseksi valvottuihin oloihin, kuten oli jo aikaisemmin toimittu Suomesta saapuneiden venäläisten sotilaisten suhteen. Maaliskuun alussa vastuu punakaartilaisista annettiin Ruotsin armeijalle, joka puolestaan siirsi heidät silloisessa Tören kunnassa sijaitsevaan Morajärven kylään. Sen läpi kulki strategisesti tärkeä rautatie, jonka vuoksi paikkakunnalle oli ensimmäisen maailmansodan aikana sijoitettu armeijan yksiköitä.[4]

Internointileiri perustettiin muutamaa vuotta aikaisemmin valmistuneeseen koulurakennukseen. Leirillä oli jo entuudestaan rajan yli tulleita venäläissotilaita, jotka kuitenkin siirrettiin pian Länsi-Götanmaan Fristadiin. Sen toiminnasta ja vartioinnista oli vastuussa Morajärvelle sijoitettu VI armeijakunta. Yhteensä leirillä oli 67 punakaartilaista. Internoiduilla oli mahdollisuus työntekoon nimellistä 50 äyrin päiväpalkkaa vastaan, joka oli saman suuruinen kuin heitä vartioineiden varusmiesten päiväraha. Punakaartilaisilla oli myös tarvittaessa mahdollisuus käyttää Morajärven varuskunnan terveydenhuoltoa.[4]

Kymmenen päivää sisällissodan päättymisen jälkeen toukokuussa 1918 internoidut lähettivät Tukholman sosialistipormestari Carl Lindhagenille kirjeen, jossa he pyysivät tätä puhumaan vapauttamisensa puolesta. Punakaartilaiset eivät kuitenkaan pyytäneet palauttamista Suomeen, koska siellä heitä olisi odottanut vankilatuomio, vaan halusivat jäädä työskentelemään ja asumaan Ruotsiin. Kuningas ja viranomaiset noudattivat kuitenkin maaherra Malmin suositusta eivätkä vapauttaneet internoituja. Tämän jälkeen punakaartilaiset jatkoivat kirjeenvaihtoa sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen johdon kanssa, joka myös aktiivisesti toimi heidän vapauttamisensa puolesta.[4]

Kesäkuussa Ruotsin viranomaiset aloittivat internoitujen kuulustelut selvittääkseen heidän toimintaansa sisällissodan aikana. Kesän aikana leirillä tapahtui myös muutamia epäonnistuneita pakoyrityksiä, kunnes vuoden 1918 lopulla punakaartilaisia alettiin vihdoin vapauttamaan. Toiveidensa vastaisesti he eivät saaneet jäädä maahan, vaan internoidut lähtetettiin takaisin Suomeen. Kemissä tehdystä murhasta epäiltyä Jonas Virolaista lukuun ottamatta heitä ei kuitenkaan annettu suoraan Suomen viranomaisten käsiin.[5] Morajärven internointileiri suljettiin lopulta tammikuussa 1919.[6]

Morajärven seudulla toimi myöhemmin internointileiri myös toisen maailmansodan aikana, jolloin sinne oli sijoitettuna noin 350 ruotsalaista vasemmistolaista.[7]

Olosuhteet Morajärven leirillä olivat ilmeisesti aluksi hyvät, mutta alkukesän aikana internoidut alkoivat kirjeissään valittaa erilaisista taudeista, puutteellisesta hygieniasta ja riittämättömästä ravinnosta. Kaikesta huolimatta leiri säästyi pahoilta kulkutaudeilta, esimerkiksi tuolloin eri puolilla maailmaa raivonnut espanjantauti ei saavuttanut Morajärveä lainkaan, vaikka se samaan aikaan surmasi Suomen vankileireillä tuhansia punaisia. Moranjärven internointileirillä kuoli ainoastaan yksi punakaartilainen, kun 26-vuotias kemiläinen työmies Iikka Hyvönen[8] menehtyi elokuussa keuhkotautiin.[5]