Moottorivene

Moottorivene on vene, jota moottori potkurin välityksellä liikuttaa. Moottoreita on monenlaisia, mutta yleisimpiä ovat perinteinen perämoottori, sisäperämoottori ja sisämoottori. Perämoottoreita käytetään useimmiten pienissä ja keskikokoisissa veneissä, sisäperämoottoreita yleensä keskikokoisissa matkaveneissä ja sisämoottoreita suuremmissa veneissä.

Pienehkö perämoottorivene

Perämoottoreiden osalta ovat yleistyneet nelitahtimoottorit, jotka ovat hiljaisempia ja taloudellisempia kuin perinteiset kaksitahtimoottorit. Nelitahtimoottorit eivät myöskään hyydy eivätkä karstoita moottoria koneen käydessä pienillä kierroksilla. Mainittujen ominaisuuksien takia nelitahtimoottorit ovat miellyttävämpiä muun muassa vetouistelussa. Kiihtyvyys on kuitenkin kaksitahtimoottoreita huonompi. Nelitahtiset veneet maksavat noin 30 prosenttia kaksitahtisia enemmän, mutta ovat käytössä jopa 30–50 prosenttia taloudellisempia.[1]

Nykyään markkinoilla on myös sähköperämoottoreita, jolloin polttonestesäiliö ja kaasusäiliöt voidaan korvata kokonaan akuilla. Matkaveneissä sähkö voidaan tuottaa esimerkiksi aurinkopaneeleilla ja tuuligeneraattoreilla, jolloin matkan pituutta rajaa ainoastaan makea vesi ja elintarvikkeet. Ruoanvalmistus hoidetaan tällöin kaasulieden ja -uunin sijaan induktioliedellä ja kiertoilmahöyryuunilla.

Historia

Gottlieb Daimlerin venemoottori asennettuna puuveneeseen.

Ensimmäisen kaasumoottorilla kulkevan moottoriveneen rakensi Samuel Brown vuonna 1827. Ranskalainen teknikko Étienne Lenoir käytti kehittämäänsä toimivaa polttomoottoria veneessä ensimmäisen kerran vuonna 1860.[2] Saksalainen insinööri Gottlieb Daimler suunnitteli veneeseen sopivan polttomoottorin vuonna 1886.[3]

Suomen ensimmäisen moottoriveneen hankki vuonna 1889 Kotkaan konsuli Bülow. Veneessä oli Englannista tuotettu 16 hevosvoiman kaksisylinterinen Daimler-moottori ja vene saavutti 9 solmun nopeuden.[4]

Kulutus

Merkki Malli Vuosimalli Hv Polttoaine Matkanopeus (nm/h) Kulutus l/h Kulutus l/nm
Terhi 4100 - 20 bensiini 18,8 8,6 0,46
Buster L Special - 50 bensiini 20,8 14,4 0,69
Flipper 630CC - 130 bensiini 24,8 23,8 0,96
Sun Albatross - 100 diesel 9,2 9,5 1,03
Sea Ray 215 - 240 bensiini 22,2 29,2 1,31
Finnmaster 7050 - 165 diesel 21,4 21,7 1,01
Marex[5] 330 2004 420 diesel 22 55 2,5
  • Terhi 4100, avovene, Suzuki 20hv 2-tahtiperämoottori
  • Buster L Special, HT-vene, Yamaha 50hv 4-tahtiperämoottori
  • Flipper 630CC, keskikajuuttavene, Honda 130hv 4-tahtiperämoottori
  • Sun Albatross, puoliliukuva matkavene, Yanmar 100hv dieselsisämoottori
  • Sea Ray 215, DC-tyyppinen retkivene, 240hv bensiinisisäperämoottori
  • Finnmaster 7050, liukuva pieni matkavene, 165hv dieselsisäperämoottori[6]

Merkkejä

Yamarin

Manner-Suomen yleisimmät moottorivenemerkit vuonna 2022: [7]

  • Fiskari
  • Bayliner
  • Finnsport
  • Marino
  • Vator
  • Rönnqvist
  • Lohi
  • TG
  • Scantic
  • Sea Ray
  • MV-Marin
  • Sea Star
  • Lami
  • Sea-Doo
  • Hirvas
  • Uttern
  • Master
  • Finnark
  • Rais Sport
  • Särki

Malleja

Bowrider

Eri valmistajien veneissä sama kirjainyhdistelmä saattaa tarkoittaa täysin eri asioita[8]. Usein käytetään seuraavia merkintöjä[8]:

  • BR – Bow Rider: avovene, jossa on tuulilasi, jonka keskellä on ovi avoimeen keulaan, jossa on istumapaikkoja tuulilasin etupuolella
  • HT – Hard Top
  • AC – Aft Cabin: takakajuutta
  • C tai Cab – Cabin: hytillä varustettu vene
  • CC – Center Cabin: keskikajuutta
  • Cuddy tai Cuddy Cabin – pieni vene, jossa on yöpymismahdollisuuden tarjoava matala keulakajuutta, useimmiten 5—8 metriä pitkä vene
  • DC – Day Cruiser: Päiväretkivene; pienellä keulakannella ja tuulilasilla varustettu vene, jonka keulassa sijaitseva kajuutta mahdollistaa yöpymisen.
    Daycruiser
  • DC – Dual Console, kaksoispulpetti
  • F/FB/Fly – Avoimella yläohjaamolla eli flybridgellä varustettu vene
    Flybridge
  • F – pieni avovene, joka on varusteltu vakiomallia paremmin kalastuskäyttöön (fishing
  • MC – Mid Cabin eli keskihyttivene
  • OB – perämoottoriversio veneestä, josta on saatavilla myös sisäperämoottoriversio
  • PH – Pilot House, ajohytillä varustettu vene
  • R – ohjauspulpetillinen versio
  • SP – styrpulpet, ohjauspulpetti
  • W – work tai workboat eli työvene
  • WA – walkaround: venemalli, jossa ohjauspulpetti tai ohjaamo voidaan kiertää tavallista leveämpää sivukantta pitkin. Pulpetin sisällä on yleensä tilaa yöpymiseen

Veneiden mallinimissä esiintyvä numero kertoo joskus veneen pituuden, useimmiten jalkoina, metreinä tai millimetreinä. Mittaan on joskus laskettu mukaan pidentäviä osia kuten uimataso.[8]

Lähteet

  1. Moottoreissa huima kehitys Finnboat. Viitattu 4.9.2008.
  2. ”Lenoir”, Otavan Iso Tietosanakirjakirja 5. palsta 484. Helsinki: Otava, 1963.
  3. ”Moottorivene”, Otavan Iso tietosanakirja 6. palsta 22. Helsinki: Otava, 1967.
  4. Suomen moottorilehti, 01.03.1936, nro 3, s. 11, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  5. Marex 330 Scandinavia moottorivene 2004 - Sipoo - Nettivene www.nettivene.com. Arkistoitu 16.2.2019. Viitattu 16.2.2019.
  6. Finnboat www.finnboat.fi. Viitattu 11.2.2019.
  7. Vesikulkuneuvokanta muuttujina Alue, Vesikulkuneuvotyyppi, Merkki ja Aika TraFICom PxWeb tilastotietokanta. Viitattu 6.4.2022. [vanhentunut linkki]
  8. Mallimerkintöjen lyhyt oppimäärä Kipparilehti.fi. 26.8.2016. Viitattu 22.6.2022.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.