Montgomery Clift

Kun Clift syntyi, hänen vanhempansa Sunny (syntymänimeltään Ethel) ja William Clift elivät lama-ajan Nebraskassa. Hänellä oli kaksossisar Ethel (syntymänimeltään Roberta) sekä isoveli Brooks. Clift vietti lapsuutensa kierrellen Eurooppaa äitinsä ja sisaruksiena kanssa, sillä Cliftin orpokodissa varttunut, mutta korkea-arvoista sukua oleva äiti halusi lapsensa kasvatettavan kuin kuninkaalliset: heitä opettivat lukuisat yksityisopettajat kotiopetuksena, eivätkä lapset saaneet viettää aikaa "alempiarvoistensa" seurassa.[1] Cliftistä kasvoi tämän myötä kolmikielinen ja erittäin sivistynyt, mutta ikätovereitaan rajusti erilaisen kasvatuksen saaneena ei tullut toimeen muiden lasten kanssa.[1] Clift kiinnostui teatterista varhain, ja debytoi Broadwaylla 13-vuotiaana näytelmässä Fly Away Home.

Clift näytteli Broadwaylla yli kymmenen vuoden ajan ja menestyi erinomaisesti. Hänen luultavasti ylistetyin roolisuorituksensa tältä ajalta on suomalaisen Erik Valkosen rooli näytelmässä There Shall Be No Night (1940), joka sijoittuu talvisodan aikaiseen Suomeen.[1] Suoritus on edelleen yksi Cliftin parhaiten arvostelluista, ja inspiroi häntä värväytymään Yhdysvaltain armeijaan Toisen maailmansodan aikana.[1] Clift sairasti kuitenkin punatautia, eikä häntä huolittu sotilaaksi.[1]

Hollywoodiin Clift siirtyi 1940-luvun lopulla esiintyäkseen John Waynen kanssa lännenelokuvassa Punainen virta (1948), joka sai ensi-iltansa vasta Cliftin toisen elokuvan, Yksin maailmassa (1948) jälkeen. 28-vuotiaasta Cliftistä tuli nuorisoidoli ja hän sai ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa vuonna 1949 elokuvasta Yksin maailmassa. Näiden jälkeen Clift nähtiin katalan onnenonkijan roolissa elokuvassa Perijätär (1949) Olivia de Havillandin vastanäyttelijänä.

Vuonna 1951 valmistunut Paikka auringossa toi Montgomery Cliftille toisen Oscar-ehdokkuuden vuonna 1952 ja sinetöi hänen imagonsa nuorena kapinallisena. Hänen tulkintansa henkisesti eksyneestä nuorukaisesta jätti jälkensä elokuvan historiaan. Vastanäyttelijä Elizabeth Taylorista tuli Cliftin elinikäinen ystävä, jonka kanssa Clift työskenteli kolmasti.

Cliftin yksityiselämä oli suosiosta huolimatta tasapainotonta. Hänellä oli ongelmia biseksuaalisuuteensa kohdistuvien ennakkoluulojen sekä mielenterveytensä kanssa. Cliftistä tuli päihderiippuvainen. Hän kärsi myös univaikeuksista ja joi rankasti.

Clift oli 1950-luvun alussa uransa huipulla. Hän teki kiitettyjä roolitöitä Alfred Hitchcockin elokuvassa Minä tunnustan (1953), Vittorio De Sican ohjauksessa Kohtalokas laituri (1953) ja Fred Zinnemannin ohjaamassa klassikossa Täältä ikuisuuteen (1953), josta Clift sai kolmannen Oscar-ehdokkuutensa.

Elokuvan Sadepuun maa (1957) kuvausten aikana Clift joutui auto-onnettomuuteen, jossa hänen kasvonsa ruhjoutuivat rikki. Ne jouduttiin ompelemaan kokoon ja niiden toinen puoli jäi niin turraksi, ettei Clift kyennyt enää koskaan liikuttamaan sitä kunnolla.

Tästä alkoi uusi jakso Cliftin näyttelijänuralla. Hänelle ei enää voinut antaa kauniskasvoisten nuorukaisten rooleja. Tämä oli näyttelijälle suuri henkilökohtainen vastoinkäyminen, ja hänen alkoholiriippuvuutensa syveni krooniseksi. Lisäksi Cliftistä tuli pilleriaddikti. Hänet alettiin tuntea filmiteollisuudessa "hulluna juoppona", pilleristinä, sekopäänä ja riitapukarina, ja hän oli monien silmissä siirtynyt rahasammosta pahaksi riskitekijäksi.[1]

Onnettomuudesta ja sen seurauksista huolimatta Clift onnistui tekemään hienoja roolisuorituksia mm. elokuvissa Nuoret leijonat (1958), Äkkiä viime kesänä (1959) ja Joki tulvii (1960). 1960-luvun alun jälkeen Clift teki elokuvia enää harvoin, mutta sai silti kiitosta jokaisesta suorituksestaan. Myöhäisuran kuuluisimman roolityönsä hän teki John Hustonin Sopeutumattomissa (1961), jossa hän näytteli yhdessä Marilyn Monroen ja Clark Gablen kanssa. Elokuva Nürnbergin tuomio (1961) toi hänelle neljännen ja viimeisen Oscar-ehdokkuutensa. Hustonin ohjaamassa Freud – salatut intohimot (1962) Clift esitti Sigmund Freudia.

Alkoholismi ja lääkeriippuvuus kuitenkin veivät Montgomery Cliftiä vääjäämättä kohti loppua. Hänen univaikeutensa pahenivat, hän kärsi muistikatkoksista, ja hänellä todettiin harmaakaihi vain 39-vuotiaana.[1] Clift vietti viimeiset vuotensa kotiinsa lukkiutuneena, vaikkakin näytteli vielä yhdessä, epäonnistuneena pidetyssä elokuvassa Kujanjuoksu (1966). Cliftin kumppani Lorenzo James löysi hänet kuolleena vuoteesta 23. heinäkuuta 1966. Kuolinsyy oli sepelvaltimotukos.

• 1949 Oscar-palkinto: paras miespääosa elokuvassa Yksin maailmassa (The Search, 1948)
• 1952 Oscar-palkinto: paras miespääosa elokuvassa Paikka auringossa (A Place in the Sun, 1951)
• 1954 Oscar-palkinto: paras miespääosa elokuvassa Täältä ikuisuuteen (From Here to Eternity, 1953)
• 1962 Oscar-palkinto: paras miessivuosa elokuvassa Nürnbergin tuomio (Judgment at Nuremberg, 1961)
• 1962 BAFTA-palkinto: paras ulkomaalainen miesnäyttelijä elokuvassa Nürnbergin tuomio
• 1962 Golden Globe-palkinto: paras miessivuosa elokuvassa Nürnbergin tuomio
• 1962 Laurel Awards: Golden Laurel: paras miessivuosa elokuvassa Nürnbergin tuomio

Cliftillä on tähti elokuvaurastaan Hollywood Walk of Famella, osoitteessa 6104 Hollywood Blvd.

• R.E.M:n laulu ”Monty Got a Raw Deal” albumilta Automatic for the People
• The Clashin laulu ”The Right Profile” albumilta London Calling
• The Clashin livealbumi From Here to Eternity

• Montgomery Clift Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Cliftin viralliset sivut
• The Montgomery Clift Shrine (Arkistoitu – Internet Archive)
• Classic Movies (1939 - 1969): Montgomery Clift (Arkistoitu – Internet Archive)