Montauk-intiaanit

1600-luvun alussa ensimmäiset merimiehet poikkesivat Long Islandille (Intiaaninimi Sewanhacky).[4] He ihmettelivät saaren asukkaiden pronssista ihonväriä ja veistoksellisia piirteitä. Vuonna 1626 hollantilainen Peter Minuit (myöhemmin Uuden-Amsterdamin kuvernööri) osti Manhattanin intiaaneilta rihkamalla, lasihelmillä ja kankaalla, joiden arvo oli noin 24 dollaria. Maiden myymisestä vastanneet canarsee-intiaanit olivat vain ohikulkumatkalla ja myivät montaukeihiin lukeutuvien manhatanien maa-alueet.[5] Myöhemmin kauppasummaa on arveltu suuremmaksi, mutta tällöinkin sen arvoksi on laskettu vain alta 39 dollaria.[6]

Kampavenussimpukoista tuli wampumeja, jotka olivat intiaanien tärkeimmät maksuvälineet.

Kalastamisen ja metsästämisen ohella montaukit viljelivät maata ja keräsivät kesäisin ranoilta wampum-helminauhojen valmistukseen käytettyjä simpukan- ja kotilonkuoria (eritoten kampavenussimpukoita). Wampumeista tuli 1620–1630-lukujen taitteessa intiaanien tärkein maksuväline. Montaukeja pidettiin wampumien johtavana valmistajana ja he kauppasivat niitä muiden tuotteiden ohella Rhode Islandin narraganseteille ja Connecticutin pequoteille. Myös hollantilaiset hyväksyivät wampumin maksuvälineeksi ja olivat hetken aikaa riippuvaisia siitä.[7]

Myös englantilaiset olivat kiinnostuneet Long Islandista. Kapteeni Lion Gardiner osti vuonna 1639 New Yorkin edustalla olevan Manchonatin (kuoleman saari) montaukeilta vaatteilla, aseilla, ruudilla ja suurella mustalla koiralla.[8] 1640-luvun alussa montaukien päällikkö Wyandanch solmi ystävälliset suhteet kapteeni Gardieriin ja Long Islandin ensimmäiseen brittiläiseen siirtokuntaan.[9]

Vuonna 1641 narragansetien vaikutusvaltainen ylin johtaja Miantonomo kiersi sotureineen Long Islandin intiaanikylissä puhumassa salaliitosta englantilaisia ja Uutta-Hollantia vastaan. Yksittäisiä tihutöitä lukuun ottamatta intiaanit eivät lähteneet kapinaan. Vuotta myöhemmin Miantonomo uudisti käyntinsä ja kertoi suunnitelleensa eri heimojen liittoutuman Uuden-Englannin tuhoamiseksi. Wyandach kieltäytyi tukevansa intiaanien tulevaa sotaliittoa ja välitti tiedon sodan uhasta Gardinerille.[9] Myös mohegaanien päällikkö Uncas oli valmis viemään soturinsa englantilaisten puolelle.[10] Britit vangitsivat taistelujen jälkeen sodanhaluisen Miontonomon ja luovuttivat tämän mohegaanien tuomioistuimelle.[11]

Rauhaton aikakausi purkautui sodaksi myös toisella rintamalla. Hudsonlaakson wappinger-intiaanien pettymykseksi hollantilaiset kohdistivat mielenkiintonsa irokeesien kanssa käytävää kauppaa kohtaan. Lisäksi Uuden-Amsterdamin kuvernööri Willem Kieft pani intiaanit maksamaan veroa. Tilanne johti vuosina 1643–1645 käytyyn sotaan, jossa alueen algonkinkieliset intiaanit ryhtyivät sotaan Uuden-Hollannin siirtokuntaa vastaan. Long Islandin montaukit tukivat sodassa wappingereita. Sota saatiin loppumaan Long Islandin brittisiirtolaisten avustuksella. Myöhemmin saman vuosikymmenen lopulla montaukien ylimmäksi päälliköksi noussut Wyandanch ulotti valtansa saaren kaikkien heimojen keskuuteen ja sai aikaan sen, että Long Islandin heimot tunnetaan monissa historiallisissa artikkeleissa montaukien liittokuntana.[2]

1650-luvun alussa narragansetit tuhosivat kolmen vuoden aikana useita montaukien kyliä. Sodan vielä jatkuessa Wyandanchin tytär siepattiin hänen omista häistään. Kapteeni Gardinerin brittijoukot pelastivat tytön myöhemmin vangitsijoidensa käsistä ja kiitollisuuden osoituksena Wyandanch myi Gardinerille paljon maata saaren etelärannalta. Vuoden 1658 isorokkoepidemia surmasi kaksi kolmasosaa montaukien väestöstä. Wyandanchin kuollessa kaksi vuotta myöhemmin oli montaukien valta kadonnut kokonaan.[12]

Wyandanchin hautapaikka jäi tuntemattomaksi ja hänen nimensä vaille ansaitsemaansa arvostusta. Kun Raamattua käännettiin algonkinien kielelle 1660-luvun aikana, kääntäjä John Eliotin apuna toimi englannin kieltä puhuva montauk-intiaani Cockenoe, joka oli Wyandanchen lanko.[12]

Seuraavalla vuosisadalla montaukit katosivat Long Islandilta lähes kokonaan. Vuonna 1741 heidän kokonaismääräkseen laskettiin 400. Vuonna 1761 tämä lukema oli vain 192 montaukia.[12] Ennen vuosisadan päättymistä suurin osa jäljelle jääneistä kansanrippeistä siirtyi mannermaalle ja yhdistyi Brothertonin mahicaneihin.[13]

Jo 1600-luvun lopulta lähtien monet Long Islandin montaukit ottivat pestin valaanpyyntialuksille. Meripelastustöissä he saivat paljon ansaitsemaansa mainetta kylmähermoisuutensa ja uhrautuvuutensa vuoksi.[13] Joulukuussa 1876 yli kymmenen montaukia menehtyi myrskyssä yrittäessään irrottaa Long Islandin edustalla karille ajanutta brittiläistä höyrylaiva Circasiania[14]