Yksiavioisuus

Yksiavioisuus kehittyy eläinpopulaation kaikkien jäsenten toimintamalliksi vain siinä tapauksessa, että se on sekä koiraiden että naaraiden etujen mukaista ja tuottaa enemmän jälkeläisiä kuin moniavioisuus. Useimmilla lajeilla täydellinen yksiavioisuus ei aina ole paras ratkaisu, ja siksi se onkin harvinaista eläinmaailmassa.[2]

Sosiaalisesti yksiavioiset eläimet muodostavat pareja. Tällaiset parit ovat kuitenkin vain harvoin myös seksuaalisesti yksiavioisia, mikä on havaittu geenitutkimuksissa siitä, että saman poikueen poikasilla on usein eri isiä. Eläinlajeista täysin yksiavioisia ovat esimerkiksi naakka, myssypingviini, sarvipöllö, kirkindikdik-antilooppi, kalifornianpeurahiiri sekä jotkin termiitit. Tällainen yksiavioisuus voi johtua lajista riippuen eri syistä. Joillakin lajeilla täydellisen yksiavioisuuden syynä on se, että koiras vartioi puolisoaan ja häätää kilpailijakoiraat pois. Joskus yksiavioisuus on vain seurausta siitä, että eläin suhtautuu yleisestikin aggressiivisesti oman sukupuolensa edustajiin. Kolmas yksiavioisuuden aiheuttaja voi olla se, että kumppanin pettäminen tai jättäminen johtaa kummankin osapuolen lisääntymisen epäonnistumiseen. Mustakondoreilla syrjähypyt estää sosiaalinen kontrolli, kun parven muut jäsenet rankaisevat pesän ulkopuolella seksiä harrastavaa yksilöä.[2]

Murdockin kansantieteellisessä atlaksessa vuodelta 1967 mainituissa 849 kulttuurissa yksiavioisuus oli selvästi hallitsevin muoto. Yksiavioisuus hyväksyttiin jokaisessa kulttuurissa, ja vaikka moniavioisuuskin hyväksyttiinkin useimmissa kulttuureissa, 16,1 prosenttia kulttuureista hyväksyi vain yksiavioisuuden.[3]

Yksiavioisuutta pidetään miehen kannalta tehottomampana lisääntymisstrategiana kuin moniavioisuutta, jossa mies voi levittää perintötekijöitään usean naisen kautta. Tämän vuoksi yksiavioisuuden yleisyyden ja hyväksyttävyyden ihmisyhteisöissä oletetaan syntyneen kulttuurisesti, eli ihmisyhteisöt ovat arvioineet yksiavioisuuden pitkän aikavälin hyötyjen voittavan moniavioisuuden tuomat lyhyen aikavälin nautinnot. Esimerkiksi Freud piti ihmisen viettienergian muuttamisen henkiseksi toiminnaksi olevan tarpeen kulttuurin kehittymiseksi, ja Engels uskoi yksiavioisuuden nousevan avioliiton hallitsevaksi muodoksi yhteiskuntien monimutkaistuessa.[3] Ihmisellä yksiavioisuus syntyi kulttuuripiirteenä, kun ihmiset asettuivat aloilleen ja ryhtyivät viljelemään maata, ja ryhtyivät omimaan itselleen maata ja keräämään satoa itselleen. Tällöin omistaminen tuli tärkeäksi ja se kohdistui myös vastakkaiseen sukupuoleen, erityisesti naisiin ja seksiin.[4]

Yksiavioisuudelle on esitetty joukko hyötyjä moniavioisuuteen verrattuna:[3]

1. Lähes kaikkien yhteisön jäsenten mahdollisuudet saada puoliso kasvavat, ja suhteellisen pieni osa jää ilman puolisoa.
2. Kummallekin sukupuolelle järjestyy mahdollisuus saada sukupuolinen tyydytys.
3. Sukupuolten sisäinen mustasukkaisuus ja riidat vähenevät.
4. Kummankin sukupuolen tunnetarpeet tulevat paremmin tyydytetyiksi.
5. Vanhempien ja lasten väliset tunnesiteet vahvistuvat.
6. Lakiasiat ovat yksinkertaisempia, kuten kysymykset perinnöstä, omistusoikeuksista, legitimiteetistä ja esivanhemmista.
7. Pienempi perhekoko soveltuu paremmin teollisen ja jälkiteollisen yhteiskunnan vaatimaan liikkuvuuteen.

• Marko Hamilo: Yksiavioisuus on vähentänyt väkivaltaa, rikollisuutta ja köyhyyttä. Suomen kuvalehti 4.2.2012.