Monica Vitti

Monica Vitti syntyi vuonna 1931. Hänen vanhempansa olivat Angelo Ceciarelli ja Adele Vittilia, jonka tyttönimestä taiteilijanimikin on väännetty. Vitti muisteli myöhemmin lapsuutensa olleen onneton, ja hän jäi 18-vuotiaana Italiaan, kun hänen vanhempansa muuttivat Yhdysvaltoihin.[4]

Vitti aloitti uransa jo teini-ikäisenä amatöörituotantojen näyttelijänä, ja hän valmistui 1953 Rooman teatterikorkeakoulusta. Hän kiersi valmistuttuaan Euroopassa italialaisen teatteriseurueen kanssa, ja hänen ensimmäinen roolinsa roomalaisessa teatterissa oli Niccolò Machiavellin Mandragolan tuotannossa. Vittillä oli 1950-luvulla myös joitakin televisio- ja elokuvarooleja. Ensimmäinen merkittävä rooli oli Mario Amendolan elokuvassa Le dritte (1958).[5]

Vitti tapasi ohjaaja Michelangelo Antonionin, kun oli dubbaamassa Dorian Grayn osan elokuvaan Kaipuun punainen hetki (1957). Antonioni antoi Vittille tämän jälkeen roolin ohjaamastaan näytelmästä. Vitti sai siitä hyviä arvioita, ja seuraavaksi hän alkoikin tehdä Antonionin kanssa elokuvia.[4]

Vittin ja Antonionin ensimmäinen elokuva oli Seikkailu (1960). Se toi Vittille kansainvälistä huomiota, ja siinä hän näytteli viileätä naista, joka ajautuu suhteeseen kadonneen ystävänsä poikaystävän kanssa.[6] Seikkailu oli ensimmäinen osa Antonionin trilogiasta, joka käsittelee vieraantumista modernissa maailmassa. Vitti näytteli niissä kaikissa. Trilogian toinen osa oli Yö (1961) ja kolmas Kuumetta (1962).[4]

Vitti palasi vuonna 1964 teatteriin, kun hän näytteli Franco Zeffirellin ohjaamassa Arthur Millerin näytelmässä After the Fall. Samana vuonna hän oli mukana myös Antonionin ensimmäisessä värielokuvassa, Punainen erämaa. Seuraavaksi Vitti näytteli Modesty Blaisea Joseph Loseyn ohjaamassa sarjakuvafilmatisoinnissa Modesty Blaise – pistävä perhonen (1966). Italiassa Mario Monicellin La Ragazza con la Pistola (1968) sai varsin positiivisen vastaanoton.[4]

Vitti oli 1970-luvulla erityisen tunnettu italialaisten komediaelokuvien parissa. Hän oli oikeastaan ainoa naisnäyttelijä, joka kohosi miesnäyttelijöiden rinnalle vuosikymmenen suositumpien komedianäyttelijöiden listalla. Vitti esiintyi usein Alberto Sordin kanssa. Vittin 1970-elokuvia olivat muun muassa Ettore Scolan Mustasukkaisuutta italialaisittain (1970), Sordin ohjaama Polvere di stelle (1973) ja Carlo Di Palman Teresa la ladra (1973).[4] Vittin viimeisenä merkittävänä elokuvana pidetään Luis Buñuelin ohjaamaa surrealistista Vapauden aavetta (1974).[6]

Vitti oli 1980-luvulla mukana muun muassa Roberto Russon ohjaamissa komedioissa Flirt ja Francesca è mia. Hän ohjasi itse elokuvan Scandalo segreto (1990), missä hänen vastanäyttelijänään toimi Elliott Gould.[4] Elokuva oli Vittin uran viimeinen.[6] Elokuvan vastaanotto oli varsin laimea, ja seuraavaksi hän julkaisikin osittain omaelämäkerrallisen kirjan.[4]

Vittillä oli 1960-luvulla suhde ohjaaja Michelangelo Antonionin kanssa. He asuivat jo yhdessä, kun Vitti näytteli ensimmäisen kerran Antonionin elokuvassa, vuonna 1960 ilmestyneessä Seikkailussa. Heidän suhteensa päättyi vuonna 1967. Vitti meni vuonna 1995 naimisiin elokuvantekijä Roberto Russon kanssa. He olivat olleet yhdessä vuodesta 1975.[4]

Vitti vetäytyi 2000-luvulla julkisuudesta, ja hän kärsi viimeiset vuotensa Alzheimerin taudista.[4]

Pääartikkeli: Monica Vittin filmografia

• Le dritte (1959)
• Seikkailu (1960)
• Yö (1961)
• Kuumetta (1962)
• Punainen erämaa (1964)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Monica Vitti Wikimedia Commonsissa

• Monica Vitti – Actress Italy on This Day. 3.11.2018. (englanniksi)
• Elkann, Alain: Monica Vitti Alain Elkann Interview. 13.2.2016. (englanniksi)
• Monica Vitti – a Sad Childhood, a Glittering Career And a Bitter Old Age Aenigma Images. (englanniksi)