Moniavioisuus (mormonismi)

MAP-kirkon harjoittama moniavioisuus perustuu kirkon pyhänä pitämässä kirjoituksessa Oppi ja liitot julkaistuun ilmoitukseen (ilmoitus 132), jonka Jumala kirkon perustajan Joseph Smithin mukaan antoi hänelle. Ilmoitus koskee useita avioliittoa koskevia asioita, ja moniavioisuus on vain osa ilmoitusta. Nykyinen, moniavioisuuteen kehottava ilmoitus lisättiin Oppiin ja liittoihin vasta 1850-luvulla, kun käytäntö oli pantu toimeen julkisesti. Tätä vanhemmissa versioissa oli avioliittoa koskevana opetuksena Oliver Cowderyn kirjoittama artikkeli, jossa moniavioisuutta pidettiin syntinä. Joseph Smithin tiedetään vastustaneen tämän artikkelin sisältöä ja sen julkaisemista, mutta siitä huolimatta se hyväksyttiin liitettäväksi Oppi ja liitot -kirjaan; vuoden 1835 Opissa ja liitoissa tämä on ilmoitus numero 101. Tämä osoittaa, että kirkko alkuvuosinaan piti moniavioisuutta Jumalan tahdon vastaisena ja tätä näkemystä kirkkoa sitovana. Kristuksen yhteisön eli aikaisemman Reorganisoidun myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon käyttämässä versiossa Opista ja liitoista on edelleenkin tämä varhaisempi versio.

Ilmoituksen päällekirjoituksen mukaan se on "kirjoitettu muistiin" 12. heinäkuuta 1843. Tämä muotoilu viittaa siihen, että ilmoitus on annettu jo ennen sen muistiin kirjoittamista. Tämän kanssa pitää yhtä se, että Smithillä väitettiin olleen muita vaimoja jo kauan ennen vuotta 1843. Nykyinen Oppi ja liitot arvelee ilmoituksen esipuheessa, että Smith tunsi ilmoituksen sisällön vuonna 1831. Jälkikäteen on arvioitu, että ensimmäiset moniavioiset liitot solmittiin jo vuonna 1833. Virallisen selityksen mukaan Smith sai moniavioisuuden sallivan ilmoituksen kysyttyään Jumalalta rukouksessa, miksi Vanhan testamentin pyhät kuten Aabraham, Jaakob ja Salomo saivat ottaa useita vaimoja - Smith oli alkanut miettiä kysymystä tutkiessaan Vanhaa testamenttia. Ilmoituksessa Jumala vastasi, että he saivat useita vaimoja Jumalan sallimana - paitsi Daavidin vaimon Batseban tapauksessa, jonka ilmoitus toteaa nimenomaan synniksi. Samalla ilmoitus kehotti Smithiä tekemään "Aabrahamin tekoja".

Smithin kertoi eräille muille kirkon varhaisista johtajista ilmoituksesta ja näytti sen heille kirjoitettuaan sen muistiin. Smith myös salli heidän solmia sen perusteella moniavioisia liittoja. Suurinta osaa tämä ilmoitus lienee ensin järkyttänyt.^lähde? Tunnettu on MAP-kirkon toisen profeetan Brigham Youngin lause, jonka mukaan hän halusi kuolla saatuaan kuulla ilmoituksesta. Useat johtajista hyväksyivät ilmoituksen vasta pitkällisen rukouskamppailun ja vaikean sisäisen taistelun jälkeen. Jotkut taas hylkäsivät liikkeen tämän opin takia ja yrittivät tehdä asiasta julkisen. MAP-kirkko torjui väitteet moniavioisista liitoista johdonmukaisesti aina opin julkistamiseen asti vuonna 1852 väittäen asiaa koskevia huhuja vastustajien panetteluksi ja vainoksi.^lähde?

Vuonna 1842 Joseph Smith, joka omisti paikallisen kustantamon Nauvoossa, Illinoisissa, julkaisi kirjapainossaan kirjasen "The Peace Maker" ("Rauhantekijä"). Kirjoittaja Udney Hay Jacob esitti kirjasessaan raamatullisia esimerkkejä, jotka antoivat moniavioisuudesta hyväksytyn kuvan. Kirjoitus herätti tyrmistystä ja julkista vastarintaa, ja Smith otti pian etäisyyttä siitä eräässä sanomalehtiartikkelissaan. Yleisesti arvellaan, että Smithin tarkoituksena oli herätellä keskustelua moniavioisuudesta ja luoda sille hyväksyntää kirkossaan.^lähde?

Syitä, jotka johtivat Smithin hyväksymään moniavioisuuden, ei ole tutkimuksessa voitu täydentävästi selvittää.^lähde?

Ei ole täyttä varmuutta siitä, kuinka monen naisen kanssa kirkon profeetta Joseph Smith itse oli avioliitossa, mutta nykyään heitä arvellaan olleen ainakin 33. Suurin osa avioliitoista solmittiin Smithin viimeisten elinvuosien aikana. Vaikka Smithin muistiinmerkitsemä ilmoitus edellytti, että mies saa ottaa itselleen muita vaimoja vain hänen ensimmäisen vaimonsa suostumuksella, on selvää, ettei Joseph Smithin vaimo Emma Hale Smith niitä hyväksynyt. Smith pyrkikin aivan ilmeisesti pitämään solmimansa liitot salassa vaimoltaan.

Ainakin kahdeksan Smithin vaimoista oli jo naimisissa toisen miehen kanssa Smithin naidessa heidät. Heidän aikaisemmat avioliittonsa myös pysyivät voimassa, ja he jäivät asumaan ensimmäisen miehensä luo. Nämä avioliitot ovat harvinainen esimerkki myöhempien pyhien harjoittamasta polyandriasta eli siitä, että yhdellä vaimolla saattoi olla useampi aviomies. Yleensä vain miehille sallittiin useampi puoliso.

Tutkimuksessa ei vallitse täyttä yksimielisyyttä siitä, paniko Smith solmimansa moniavioiset liitot täytäntöön eli harjoittiko hän sukupuoliyhteyttä vaimojensa kanssa. Erityisesti Smithiin myötämielisesti suhtautuvat ovat esittäneet, että hän ymmärsi solmimansa avioliitot vain hengellisesti, ei seksuaalisesti. Heidän mukaansa Smithin tarkoituksena olisi ollut luoda mahdollisimman laaja hengellinen perhe, joka olisi jatkanut elämäänsä tulevassa maailmassa iankaikkisesti (Smith vihittiin moniavioisiin liittoihin yleensä "täksi ajaksi ja iankaikkisuudeksi"). On myös esitetty, ettei Smith täysin ymmärtänyt sitä moniavioisuuden lakia, jota hän toteutti, niin että hän ei pannut solmimiaan liittoja täytäntöön. Tämän puolesta saattaisi puhua se, ettei Smithillä tiedetä olleen lapsia muiden kuin ensimmäisen vaimonsa Emman kanssa. Toisaalta ainakin osa Smithin vaimoista antoi ymmärtää, että heidän liittonsa Smithin kanssa oli "aito" eikä vain hengellinen.

Joseph Smithin lisäksi myös useat muut MAP-kirkon johtajat solmivat jo hänen elinaikanaan moniavioisia liittoja. Huhu näistä levisi Nauvoon kaupungissa ja mormonien asuttamalla alueella ja pian myös ulkopuolisten keskuuteen. Smith selitti nämä huhut kuitenkin valheiksi ja ulkopuolisten panetteluksi. Moniavioisia liittoja solmittiin vain salassa, eivätkä tällaisissa liitoissa elävät asuneet yhdessä.

Smithin saatua surmansa 27. kesäkuuta 1844 suurin osa hänen seuraajistaan pysyi uskollisena kahdentoista apostolin neuvostolle, joka otti kirkon johdon käsiinsä kollektiivisesti. Vuonna 1847 apostoleista virkaiältään vanhin, Brigham Young, valittiin Smithin seuraajaksi Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon presidentiksi. Hän johti valtaosan johdossaan olevista pyhistä länteen, preerioiden ja Kalliovuorten yli Suuren suolajärven laaksoon. Ensimmäiset pyhät saapuivat sinne 1847 ja aloittivat siirtokuntien rakentamisen.

Vaikka myöhempien aikojen pyhät saivatkin nyt elää keskenään muodostamassaan Utahin territoriossa, ei moniavioisuutta pantu heti julkisesti toimeen. Kirkon johtajat solmivat edelleenkin moniavioisia liittoja salassa. Kirkon lähetyssaarnaajat selittivät ulkopuolisille huhujen kirkon harjoittamasta moniavioisuudesta olevan vastustajien valheita.

28. ja 29. elokuuta 1852 pidetyssä ylimääräisessä konferenssissa moniavioisuus kuitenkin julkistettiin. Smithin aikoinaan saama ilmoitus luettiin ja kuuluisa apostoli Orson Pratt piti esitelmiä, joissa hän selitti moniavioisuuden raamatullista ja teologista perustaa. Konferenssi päätti, että moniavioiset liitot solmittaisiin tästedes julkisesti. Tämä mahdollisti myös moniavioisten perheiden elämisen julkisesti yhdessä ja saman katon alla. Moniavioisuudesta kertova ilmoitus liitettiin osaksi Oppi ja liitot -teosta vuonna 1876 (luku 132), jolloin se korvasi kirjassa aikaisemmin olleen, yksiavioisuutta korostaneen luvun.

Oikeus solmia moniavioisia liittoja oli kuitenkin tarkkaan rajattu. Sellaisen sai solmia vain temppelissä, mikä edellytti molemmilta puolisoilta temppelikelpoisuutta eli esikuvallista elämää kirkon jäsenenä. Tällaisia liittoja sai solmia vain kirkon johtajien luvalla ja ensimmäisen vaimon (tai vaimojen, jos heitä jo oli useita) suostumuksella. Suurimmalla osalla moniavioisissa liitoissa eläneistä oli kaksi tai kolme vaimoa; suuremmat perheet olivat harvinaisia, niitä oli lähinnä kirkon korkeimmalla johdolla. Historiallisiin aineistoihin perustuen arvellaan, että keskimäärin 20-45 % utahilaisista eli moniavioisissa perheissä. Moniavioisuuden periaatetta korostettiin erityisesti 1850-luvun mormonireformaation yhteydessä.

Moniavioiset perheet elivät yleensä yhteistaloudessa saman katon alla. Julkiset liitot myös pantiin lähes poikkeuksetta täytäntöön, mikä johti hyvin lapsirikkaisiin perheisiin. Toisaalta jotkut solmivat avioliittoja myös iäkkäiden naisten kanssa. Tällaisten liittojen tarkoituksena oli yhtäältä hengellinen; koska temppelissä solmittu avioliitto "täksi ajaksi ja iankaikkisuudeksi" on mormoniopin mukaan välttämätön Jumalan välittömään läheisyyteen eli "korotukseen" pääsemiseksi, haluttiin myös iäkkäille naisille tarjota tämä mahdollisuus. Toisaalta tällaiset liitot tarjosivat iäkkäille naisille turvaa ja huolenpitoa. He saivat muuttaa miestensä kotiin, missä he auttoivat taloudenhoidossa ja missä heistä itsestään pidettiin huolta.

Moniavioisuuden julkinen toimeenpaneminen oli erityinen isku niille lukuisille siirtolaisille, jotka MAP-kirkon lähetystyöntekijöiden kehotuksesta muuttivat tasaisena virtana Utahiin rakentaakseen "Siionia" Jumalan tahdon mukaan. Heille yksiavioisuus ja sukupuolinen siveellisyys oli yleensä itsestään selvää, ja lähetystyöntekijät olivat opettaneet niiden olevan myös kirkon oppeja. Huhut moniavioisista liitoista he olivat selittäneet panetteluksi ja valheiksi. Nyt Utahiin matkanneet pyhät joutuivatkin kohtaamaan yhteiskunnan, jossa moniavioisuus oli hyväksyttyä ja julkista.

Tieto moniavioisuuden julkisesta toimeenpanosta levisi pian Utahin ulkopuolelle herättäen suurta pahennusta. 8. heinäkuuta 1862 presidentti Abraham Lincoln allekirjoitti Morrillin kaksinnaimisen vastaisen lain, joka kielsi moniavioisten liittojen solmimisen Yhdysvaltain territorioissa. Laki oli suunnattu suoraan MAP-kirkkoa vastaan. Se kavensi myös MAP-kirkon vaikutusvaltaa Utahin territorion lainsäädännössä ja rajoitti kirkon hallinnoimaa omaisuutta. Yhdysvaltain sisällissodan aattona presidentti Lincoln antoi MAP-kirkon johtajien kuitenkin ymmärtää, ettei hän yrittäisi panna lakia toimeen väkivalloin, ellei kirkon johto pakottaisi häntä siihen. Niinpä laki jäi joksikin aikaa pelkäksi kuolleeksi kirjaimeksi. Pian puhjennut sisällissota vei julkisen huomion Utahin territoriosta, joten kirkko ja sen jäsenet saivat elää jonkin aikaa rauhassa. Vastustus kuitenkin säilyi, ja juuri moniavioisuus muodostui esteeksi Utahin hyväksymiselle osavaltioksi, vaikka sillä olikin lännen territorioista kehittynein infrastruktuuri.

Sisällissodan jälkeen Utahiin alkoi enenevässä määrin muuttaa siirtolaisia, jotka eivät olleet MAP-kirkon jäseniä. He vastustivat kirkon suurta valtaa territorion asioissa ja perustivat Liberaalisen puolueen ajamaan omia etujaan ja muuttamaan territorion politiikan suuntaa. Eräs puolueen vaatimuksista oli, etteivät moniavioisissa liitoissa elävät saisi enää toimia territorion kansanedustuslaitoksessa. Syyskuussa 1871 Brigham Young itse sai tuomion aviorikoksesta moniavioisten liittojensa takia. Vuonna 1974 Morrillin lakia tiukennettiin Polandin lailla, joka rajoitti kirkon toimintavapautta ja poisti virallisestikin kirkon johtajien syyteimmuniteetin. 6. tammikuuta 1879 Yhdysvaltain korkein oikeus päätti, että Morrillin kaksinnaimisen vastainen laki oli Yhdysvaltain perustuslain mukainen. Päätös oli järkytys kirkolle ja sen johtajille. Heidän mielestään moniavioiset liitot olivat olleet perustuslain takaaman uskonnonvapauden positiivista toteuttamista.

Helmikuussa 1882 George Q. Cannon, MAP-kirkon apostoli, suljettiin Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenyydestä, koska hän eli moniavioisessa liitossa. Tämä toi asian uudestaan liittovaltion politiikkaan. Kuukautta myöhemmin kongressi hyväksyi nk. Edmundsin lain, joka tiukensi huomattavasti Morrillin lakia. Se riisti moniavioisissa liitoissa elävältä tai moniavioisuuden hyväksyviltä sekä aktiivisen että passiivisen äänioikeuden. He eivät siis saaneet enää äänestää, eikä heitä voitu valita sen enempää kunnanvaltuustoihin, territorion kansanedustuslaitokseen kuin Yhdysvaltain kongressiinkaan. He eivät liioin saaneet toimia valamiehinä. Huomattavaa oli, että laki ei koskenut vain moniavioissa liitoissa eläviä, vaan kaikkia, jotka hyväksyivät tällaiset liitot tai kuuluivat kirkkoon, joka sellaiset liitot hyväksyi. Tämä sulki MAP-kirkon jäsenet käytännössä julkisen yhteiskunnallisen elämän ulkopuolelle. Edmundsin laki myös määräsi kaikki Utahin territorion virat ja luottamustoimet avoimiksi. Niihin voitiin valita vain henkilöitä, jotka erityinen komissio oli katsonut vaalikelpoisiksi. Koska MAP-kirkon jäsenet eivät olleet vaalikelpoisia, siirtyi territorion hallinto ja oikeuslaitos sellaisten käsiin, jotka eivät olleet kirkon jäseniä. Utahissa tämä merkitsi, että pieni ei-mormonistinen vähemmistö hallitsi nyt suurta enemmistöä. Aviorikoksesta ja haureudesta tuomitut (kumpikin oli Utahin territoriossa rikos) eivät kuuluneet lain piiriin, joten heitä ei suljettu vaalijärjestelmän ulkopuolelle.

Edmundsin laki koski myös avioliittoja, jotka oli solmittu ennen lain antamista. Tämä soti sitä länsimaisen oikeuskäsityksen periaatetta vastaan, jonka mukaan laki ei saa olla takautuva, se ei siis saa rangaista teosta, joka teon tekemishetkellä on ollut laillinen. Yhdysvaltain korkein oikeus katsoi Edmundsin lain perustuslainmukaiseksi, koska se ei oikeuden tulkinnan mukaan rangaissut itse liiton solmimisesta, vaan sitä seuranneesta laittomasta yhdyselämästä.

Vuonna 1887 kongressi sääti vieläkin tiukemman, nk. Edmunds-Tuckerin lain. Se määräsi kaksinnaimisesta ankaran, 500–800 dollarin sakon sekä enimmillään viiden vuoden vankeusrangaistuksen. Se määräsi myös, ettei vaimoilla ollut enää oikeutta kieltäytyä todistamasta miehiään vastaan moniavioisuusoikeudenkäynneissä. Mikäli he eivät suostuneet todistamaan, heitä voitiin syyttää oikeuden halventamisesta. Edmunds-Tuckerin laki myös lakkautti MAP-kirkon ja sen ylläpitämän Pysyvän siirtolaisten avustusrahaston, koska ne tukivat lainvastaista toimintaa eli moniavioisten liittojen solmimista (sen sijaan yksittäiset kirkon seurakunnat saivat jatkaa toimintaansa). Laki määräsi myös kirkon omaisuuden takavarikoitavaksi ja annettavaksi liittovaltion haltuun, jonka tuli käyttää sitä territorion koulujärjestelmän kehittämiseen. Vain paikallisseurakuntien kappelit ja hautausmaat olivat lain ulkopuolella. Seurakunnat saivat edelleenkin käyttää sukututkimusarkistoa, kirkon historioitsijan toimistoa, konferenssitaloja, temppeleitä ja Salt Laken temppelin temppeliaukiota, mutta niistä piti maksaa kallista vuokraa.

Edmunds-Tuckerin laki rajoitti MAP-kirkon ja sen jäsenten vaikutusvallan Utahin territoriossa minimiin. Se uudisti määräykset, joiden mukaan osavaltion virkamiehinä, kansanedustajina tai juryjen jäseninä sai toimia vain sellainen, joka ei kuulunut MAP-kirkkoon. Myös kirkkoon kuuluvat tuomarit erotettiin viroistaan. Vain siviiliviranomaisten edessä solmitut avioliitot katsottiin päteviksi. Brigham Youngin territorion naisille myöntämä äänioikeus peruutettiin, koska naisten arveltiin äänestävän moniavioisuuden kannattajia. Paikalliset viranomaiset eivät saaneet määrätä territorion koulujen opetuksen sisällöstä tai niissä käytettävistä koulukirjoista.

Edmundsin ja Edmunds-Tuckerin lain saattoivat MAP-kirkon käytännössä hajaannuksen tilaan. Kirkon presidentiksi vuonna 1880 valittu John Taylor joutui johtamaan kirkkoaan "maan alta", piileskellen syrjäisissä kylissä ja vuoristossa pidätysmääräystä pakoillen. Sama koski kahdentoista apostolin neuvostoa ja muita kirkon korkeita viranhaltijoita. Kirkko ei pystynyt järjestämään julkisia konferensseja, ainoastaan salaisia paikallisia kokoontumisia. Yhteydenpito kirkon johtajien ja paikallisseurakuntien välillä rajoittui satunnaisiin kirjeisiin ja salaisiin vierailuihin. Kirkon julkinen toiminta lamaantui. Koska kirkko ei saanut toimia virallisesti, se ei myöskään voinut hankkia rahoitusta, vaan se velkaantui pahoin. Ainoastaan paikallisseurakunnat saattoivat rahoittaa toimintaansa jäsentensä maksamilla kymmenyksillä.

MAP-kirkon johto valitti Edmunds-Tuckerin lain toimeenpanosta Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen, koska sen mielestä laki rajoitti perustuslain takaamaa uskonnonvapautta ja oli siten perustuslain vastainen. 19. toukokuuta 1890 Yhdysvaltain korkein oikeus kuitenkin päätti jutussa Entinen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon yhdyskunta vastaan Yhdysvallat, että moniavioisuuden kieltävät lait olivat perustuslain mukaisia. Pian tämän jälkeen liittovaltion hallitus ilmoitti valmistelevansa MAP-kirkon temppelien takavarikoimista ja niiden toiminnan estämistä. Koska MAP-kirkon opetuksen mukaan temppeleissä suoritettavat pyhät toimitukset ovat välttämättömiä Jumalan välittömään läheisyyteen eli korotukseen pääsemiselle, olisi tämä päätös tulkittu kirkon jäsenten parissa katastrofiksi. Liittovaltio ilmoitti myös valmistelevansa lakia, jonka mukaan kaikilta MAP-kirkon jäseniltä olisi riistetty kansalaisoikeudet (Idahon osavaltio oli jo tehnyt tämänsisältöisen päätöksen).

MAP-kirkon presidentiksi vuonna 1889 valitulle Wilford Woodruffille alkoi olla selvää, että kirkossa harjoitettu moniavioisuus oli tullut tiensä päähän. Pian valintansa jälkeen hän oli alkanut rajoittaa moniavioisiin liittoihin myönnettyjä lupia, ja lokakuussa 1889 hän antoi lehtihaastattelussa ymmärtää, että kirkko tulisi tottelemaan moniavioisuuden kieltäviä lakeja, jos ne todettaisiin perustuslain mukaisiksi.

Syyskuussa 1890 Woodruff päätti lopullisesti ratkaista kirkon kannan moniavioisiin liittoihin. Hän kertoi taistelleensa asiasta Jumalan kanssa rukouksessa päiviä, ja Jumalan lopulta vastanneen hänelle yöllä 23. syyskuuta. Jumala oli Woodruffin kertoman mukaan sanonut, ettei hän vaadi ihmislapsilta sellaista, mikä estäisi heitä saamasta siunausten koko täyteyden. Koska moniavioisuuden jatkaminen vaarantaisi temppelityön, Jumala ei enää vaatisi sitä lapsiltaan. Presidentti Woodruff esitteli hahmottelemansa moniavioisuuden kieltävän julistuksen kahdentoista apostolin neuvostolle aamulla 24. syyskuuta, ja neuvosto hyväksyi sen. Moniavioisuuden kieltävä julistus eli Manifesti julkaistiin kirkon virallisessa lehdessä 25. syyskuuta. 6. lokakuuta 1890 kirkon ylimääräinen yleiskonferenssi hyväksyi Manifestin ja määräsi sen liitettäväksi Oppi ja liitot -kirjaan, mikä teki siitä kirkon jäseniä sitovan. Suomenkielisessä versiossa tämä tunnetaan nimellä "Virallinen julistus n:o 1".

Virallisessa julistuksessa Woodruff toteaa, ettei MAP-kirkko hyväksy moniavioisia liittoja, koska Yhdysvaltain liittohallitus on ne kieltänyt ja Korkein oikeus todennut asiaa koskevat lait perustuslain mukaisiksi. Hän liitti siis kiellon nimenomaan Yhdysvaltain lainsäädäntöön. Sen sijaan hän ei vaadi olemassa olevien moniavioisten liittojen purkamista. Presidentti Woodruff totesi julkisestikin, ettei miehiä voi vaatia hylkäämään moniavioisia vaimojaan.

Suuri osa kirkon jäsenistä epäilemättä hyväksyi Virallisen julistuksen Jumalan henkeyttämäksi ja keinoksi, jolla Jumala halusi estää vainon kirkkoaan kohtaan. Sen sijaan käsitykset siitä, kuinka laajalti julistusta piti noudattaa, vaihtelivat. Koska julistus torjui moniavioiset liitot viitaten Yhdysvaltain lakeihin, monet ajattelivat tällaisten liittojen solmimisen olevan mahdollista muissa maissa, joissa lainsäädäntö oli sallivampi. Sekä Meksikossa että Kanadassa oli edelleenkin moniavioisia mormonisiirtokuntia, ja niissä myös jatkettiin moniavioisten liittojen solmimista. Osa kirkon jäsenistä purjehti laivoilla kansainvälisille vesille solmiakseen siellä moniavioisia liittoja. On selvää, että kirkon johtajat tiesivät näistä liitoista ja hyväksyivät ne hiljaisesti. Sen sijaan ei ole varmaa, edistivätkö he tällaista toimintaa.

Useat kirkon jäsenet arvelivat lisäksi, että Manifestin julkaiseminen olisi ollut vain väliaikainen keino kirkon vastaisen mielenkuohun tyynnyttämiseksi. Ajateltiin, että Utahin saadessa osavaltion statuksen ja oman lainsäädäntövallan, se voisi säätää moniavioisuuden sallivia lakeja. Nämä toiveet kuitenkin kokivat katkeran pettymyksen. Utahista tuli tosin osavaltio 1896, mutta ennen sen osavaltioaseman hyväksymistä territorion piti säätää sille perustuslaki, joka määräsi moniavioisuuden osavaltiossa kielletyksi "ikuisiksi ajoiksi".

MAP-kirkon jäsenten harjoittama moniavioisuus nousi uudestaan julkisuuteen 1900-luvun alussa, jolloin kahdentoista apostolin neuvostoon kuulunut Reed Smoot valittiin Yhdysvaltain senaattiin. Hänen poliittiset vastustajansa esittivät kirkon johtavien jäsenten yhä harjoittavan salassa moniavioisuutta, ja viitteitä tällaisista tapauksista tulikin esiin senaatin asettaman tutkintolautakunnan käsittelyissä. Kirkon tuolloinen presidentti Joseph F. Smith reagoi asiaan julkaisemalla vuonna 1904 nk. Toisen manifestin. Siinä hän uudisti vuoden 1890 Manifestin moniavioisten liittojen kiellon. Toisin kuin aikaisempi Manifesti presidentti Smithin julkaisema asiakirja uhkasi kiellon rikkojia kirkkorangaistuksella, heidät siis uhattiin toisin sanoen erottaa kirkosta. Asiakirja laajensi kiellon myös nimeltä mainiten koskemaan valtioita ja alueita, joissa moniavioisuus oli maallisessa lainsäädännössä sallittu.

II manifestin julkaisemisen jälkeen kävi ilmi, että MAP-kirkko oli tällä kertaa tosissaan asiansa suhteen. Useita kirkon jäseniä ja myös johtavia virkailijoita erotettiin julistuksen perusteella. 1920-luvulta lähtien moniavioisuutta tukevan henkilöt ja ryhmät alkoivat erottautua omiksi yhteisöikseen. Syntyi nk. mormonifundamentalistien liike.

Miehen, joka on sinetöity temppelissä avioliittoon "täksi ajaksi ja iankaikkisuudeksi", mutta on ottanut vaimostaan avioeron, tulee anoa ensimmäiseltä presidenttikunnalta erikoislupaa, ennen kuin hän voi solmia iankaikkisen avioliiton toisen naisen kanssa. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että ensimmäinen avioliitto katsottaisiin peruuntuneeksi. Sitä vastoin naisen, joka haluaa solmia uuden ikuisen avioliiton ensimmäisen avioliiton päätyttyä eroon, tulee anoa ensimmäiseltä presidenttikunnalta ensimmäisen avioliiton peruuttamista. Tämän toimituksen katsotaan peruuttavan ensimmäiseen avioliittoon sinetöimisen. Mikäli nainen ei ano ensimmäiseltä presidenttikunnalta sinetöimisen mitätöimistä, hänen katsotaan edelleenkin olevan sinetöity ensimmäiseen aviomieheensä. Tämän käytännön mukaisesti miehen katsotaan voivan olla ikuisessa avioliitossa useammankin naisen kanssa samanaikaisesti, kun taas nainen voi olla vain yhdessä ikuisessa avioliitossa samaan aikaan. Toisaalta tulisi muistaa, että MAP-kirkon opetuksen mukaan kukaan ei joudu viettämään ikuisuuttaan vastentahtoisessa avioliitossa.

On ollut tapauksia, joissa naisille on myönnetty avioliittoon sinetöimisen peruutus, vaikkei hän olekaan halunnut solmia uutta iankaikkista avioliittoa. Tällöin naisen asema iankaikkisuudessa katsotaan samaksi kuin naimattoman naisen.

Mikäli temppelissä solmittu ikuinen avioliitto päättyy toisen puolison kuolemaan, tulkitaan tapaus eri tavalla. Mies, joka on solminut temppelissä avioliiton täksi ajaksi ja iankaikkisuudeksi, voi solmia temppelissä myös toisen ikuisen avioliiton ilman erityislupaa. Sitä vastoin naisen, jonka sinetöity aviomies on kuollut, katsotaan edelleen olevan sidottu alkuperäiseen liittoon. Hän voi solmia toisen iankaikkisen avioliiton vasta, kun ensimmäinen sinetöinti on peruutettu. Näissä tapauksissa nainen saattaa kuitenkin päättää solmia avioliiton vain "täksi ajaksi". Tällainenkin liitto voidaan solmia temppelissä, mutta sen katsotaan silti purkautuvan aviopuolison kuolemassa. Naisen katsotaan siis edelleenkin olevan iankaikkisuudessa avioliitossa ensimmäisen miehensä kanssa.

Vuodesta 1998 naisenkin on katsottu voivan olla useammassa iankaikkisessa avioliitossa kerrallaan. Hän ei kuitenkaan voi solmia tällaisia liittoja eläessään, vaan ne on solmittava sijaistoimituksina hänen kuolemansa jälkeen. Kirkko ei kuitenkaan ole selittänyt julkisesti, katsotaanko näiden naisten olevan iankaikkisuudessa avioliitoissa useiden miesten kanssa. Yleinen näkemys MAP-kirkossa on, että nainen joutuu kuolemansa jälkeen valitsemaan miehen, jonka kanssa hän haluaa viettää ikuisuutensa, kun taas mies voi elää ikuisessa avioliitossa useammankin naisen kanssa. Tätä ei kuitenkaan ole virallisesti vahvistettu opiksi.

• Vuoden 1835 artikkeli, joka kielsi moniavioisuuden
• Ilmoitus, jossa moniavioisuuden periaate ilmoitettiin
• Englanninkielinen, perusteellinen sivusto moniavioisuudesta (Arkistoitu – Internet Archive)
• PDF-skannauksia Deseret News Extrasta Vuoden 1852 erikoiskonferenssin, jossa moniavioisuus ilmoitettiin, selostus