Moniälykkyysteoria

Moniälykkyysteoria on teoria, jonka mukaan ihmisen kykyä toimia älykkäästi erilaisissa tilanteissa ei voi selittää yhden yleisen älykkyyden avulla, vaan käytössä on useita eri tehtäviin erikoistuneita ja pitkälti toisistaan riippumattomia älykkyyksiä. [1] [2]

Teorian historia

Teorian luoja Howard Gardner on koulutukseltaan neuropsykologi, joten hän tarkkaili erityisesti aivovamman saaneita aikuisia. Gardner kiinnitti huomiota erääseen potilaaseen, joka oli menettänyt aivovaurion myötä kielelliset kykynsä mutta soitto- ja laulutaito olivat yhä jäljellä.[1] Tämän pohjalta Gardner loi vuonna 1983[3] moniälykkyydestä teorian, jonka mukaan äly jakaantuu seitsemään erilaiseen ja itsenäiseen älykkyyden lajiin. Älykkyys yhdessä älykkyyden lajissa ei kuitenkaan takaa eikä estä lahjakkuutta toisessa älykkyyden lajissa, sillä jokaisella älyn eri muodolla on erilainen ja oma hermostollinen perustansa.[1] Moniälykkyysteoriansa Gardner kehitti kritisoidakseen tuolloin hänen mielestään liian vallitsevaan asemaan nostettujen älykkyystestien käyttöä. Gardnerin mukaan yksi luku, testin tuottama älykkyysosamäärä, saattaa toki ennustaa oppilaiden selviytymistä kouluaineissa, mutta on pohjaltaan liian kapea ennustaakseen menestymistä myöhemmin elämässä. [4]

Suhteellisuusteorioiden kehittäjä Albert Einsteinia pidetään neron arkkityyppinä.

Älykkyyden määritelmä

Gardner määrittelee älykkyyden toisaalta ihmisen hermojärjestelmän tiedonkäsittelykapasiteetin, toisaalta kulloistenkin kulttuuristen käytänteiden ja arvostusten kautta. Älykkyys on biopsykologinen informaation käsittelyn kyky, jota voi käyttää kyseisessä kulttuurissa arvostetuilla tavoilla ongelmien ratkomiseksi ja tuotteiden luomiseksi. Gardner nimesi kahdeksan kriteeriä sen arvioimiseksi, mitä voi kutsua moniälykkyysteorian mukaiseksi älykkyydeksi. Näitä ovat mm. aivovauriotapauksissa ja psykometrisissä mittauksissa ilmenevät ihmisen hermojärjestelmästä johtuvat ilmiöt sekä kulttuuriset symbolijärjestelmät. Vaikka älykkyydet näin liittyvätkin kulttuurisiin käytänteisiin, ne ovat eri asia kuin kulttuurin ala. Niinpä esimerkiksi musiikkialalla työskennellessä tarvitaan muitakin älykkyyksiä kuin musiikillista älykkyyttä. [2]

Seitsemän erilaista älykkyyden lajia

1. Kielellinen älykkyys

Kielellisesti älykkäällä on taito tuottaa virheetöntä ja ymmärrettävää kieltä sujuvasti ja monimuotoisesti. Hän osaa ilmaista itseään ja tunteitaan sanoilla, ja hän ymmärtää muiden viesteistä kielellisiä vivahteita. Yleensä kielellisesti älykäs ihminen pitää sanoilla leikkimisestä ja vivahteikkaan kielen tuottamisesta.[1] Älykkyysosamäärän kannalta kielellinen älykkyys on erittäin tärkeää, sillä siinä tieto on suurimmilta osin kirjallisessa muodossa, vaikka osaamistaan täytyy kyetä ilmaisemaan myös kirjallisesti. Kielellinen lahjakkuus voidaan jakaa suulliseen- ja kirjalliseen ilmaisuun sekä ymmärtämiseen. Vaurio Brocan alueella voi heikentää ihmisen kykyä ilmaista itseään selkeästi, vaikkei henkilö olisikaan menettänyt puhekykyään.[3]

Mozart oli lapsinero, sillä hän oli jo lapsena musiikillisesti erittäin älykäs. Kuvassa Mozart on 5-vuotias.

2. Matemaattis-looginen älykkyys

Matemaattis-looginen älykkyys ei tarkoita pelkkää laskutaitoa, vaan laajemmin kykyä loogiseen ongelman ratkaisuun. Tällä tavoin lahjakas nauttii yleensä myös johdonmukaisuudesta ja pyrkii hahmottamaan millaisia loogisia rakenteita ja malleja todellisuudessa esiintyy.[1] Matemaattis-loogisesti älykäs henkilö voi usein käsitellä suuriakin lukuja päässään. Tämä ominaisuus on jossain määrin edellytys hyvälle päättelytaidolle.[3] Tunnetuin esimerkki lienee Albert Einstein, joka suorastaan lumoutui laskemisesta ja matemaattisten mallien luomisesta. Matemaattis-loogista kykyä tarvitaan arjessakin, kun pitää esimerkiksi perustella kantansa väittelyssä.[1] Matemaattis-loogiseen älykkyyteen ei tarvitse verbaalista älykkyyttä nimeksikään. Verbalistiikkaa tarvitaan vasta silloin, kun ratkaisua yritetään selittää muille.[3]

3. Musiikillinen älykkyys

Musiikillisesti älykäs ihminen muistaa helposti melodioita sekä kappaleita. Hän kuulee musiikissa paljon erilaisia vivahteita ja mm. erottaa tarkasti eri instrumenttien stemmat. Hän nauttii musiikista muita enemmän ja pystyy ilmaisemaan musiikilla itseään. Luultavasti hän kiinnittää muiden puheessa huomiota sen musiikillisiin elementteihin, äänen korkeuteen ja rytmiin. Hän saattaa myös opetella puhelinnumeroita sekä sanalistoja rytmittämällä niitä.[1] Musiikin säveltäminen ja esittäminen voidaan paikantaa aivoissa. Esimerkiksi autistiset lapset, jotka eivät pysty kommunikoimaan kielellisesti, voivat taas menestyä musiikkiesityksissä erityisen hyvin.[3]

4. Avaruudellinen ja visuaalinen älykkyys

Tällainen ihminen pystyy hahmottamaan hyvin tiloja, ja hänellä on erittäin hyvä suuntavaisto. Hänen on helppo lukea karttaa, ja hän oppii helposti peruuttamaan peräkärryllistäkin autoa. Hän saattaa ilmaista itseään esimerkiksi piirtämällä tai valokuvaamalla.[1] Visuaalisesti älykäs henkilö hahmottaa esineet eri asennoissa, erottaa värejä ja muotoja, näkee eri osien väliset suhteet ja tajuaa olennaiset piirteet jostakin geometrisesta, figuratiivisesta tai plastisesta rakenteesta. Visuaalinen älykkyys sijaitsee oikeassa aivolohkossa. Oikean aivopuoliskon vaurioissa on voitu tutkia, miten tutunkin hahmon tunnistaminen on osoittautunut mahdottomaksi, vaikka henkilö näkee kohteen tarkkarajaisesti. Henkilön on esimerkiksi ollut lähes mahdotonta piirtää näkemäänsä yksinkertaista kuviota.[3]

5. Liikunnallinen älykkyys

Liikunnallisesti älykäs kykenee hallitsemaan omia asentojaan, liikkeitään ja kehoaan hyvin, nauttii liikkumisesta sekä ilmaisee itseään liikkeen, ryhdin, tanssin ynnä muun avulla.[1] Kyseessä on lahjakkuus, joka liittyy ketteryyteen, tasapainoon ja notkeuteen.[3] Näihin asioihin liikunnallisesti älykäs henkilö kiinnittää huomiota myös muissa ja hän osaa tulkita kehon kieltä.[1]

6. Intrapsyykkinen älykkyys

Intrapsyykkinen älykkyys on kykyä ymmärtää itseään syvällisesti:[1] Henkilö pystyy käsittelemään omia heikkouksiaan ja vahvuuksia realistisesti. Tällä tavalla älykäs osaa analysoida myös motiivejaan ja on valmis näkemään vaivaa itsetuntemuksensa kehittämiseksi. Tämän lajin älykkyyttä tarvitaan myös silloin, kun yritämme selvittää omia tunteitamme ja ristiriitojamme.[3] Intrapsyykkisesti älykäs henkilö on pohtija, jolle totuus on mukavuutta tärkeämpää.[1] Heikosti intrapersoonalliset ihmiset eivät pysty näkemään itseään yksilönä vaan ainoastaan osana ympäristöä.[3]

7. Interpsyykkinen älykkyys

Interpsyykkinen älykkyys on kykyä olla toisten kanssa vuorovaikutuksessa. Tätä kutsutaan myös sosiaaliseksi lahjakkuudeksi, taidoksi tulla ihmisten kanssa hyvin toimeen. Interpersoonallisesti lahjakas henkilö kykenee aistimaan toisten ihmisten mielenmuutokset, jännitykset, motivaatiot ja aikomukset. [3] Interpsyykkisesti lahjakas viihtyy usein ryhmissä ja on taitava tekemään yhteistyötä. Hän saa usein myös muutkin viihtymään ja sosiaaliset tilanteet sujumaan. Hänen on helppo eläytyä muiden asemaan ja ymmärtää heitä.[1] Sosiaalinen älykkyys voi monella alalla viedä omistajansa hyvin korkealle yhteiskunnan hierarkiassa. Kyseinen älykkyys sijaitsee aivojemme etulohkossa. Jos alue tuhoutuu tai tuhotaan esimerkiksi lobotomialla, samalla tuhoutuu ihmisen persoonallisuus ja hänen kykynsä olla toisten kanssa vuorovaikutuksessa.[3]

Kahdeksas älykkyyden muoto

Myöhemmin Gardner on lisännyt listaansa vielä kahdeksannen älykkyyden muodon, luonnon ymmärtämisen kyvyn. Se ei kuulunut alkuperäiseen listaan, mutta hän on taipunut pitämään ympäristön tarkkailua ja ymmärtämistä evolutiivisesti tärkeänä: Eloon jäämiseksi on välttämätöntä erottaa hyödylliset ja vaaralliset eläin- sekä kasvilajit toisistaan. Luonnon suhteen älykäs nykyihminen osaa ja haluaa tarkkailla luontoa sekä muistaa esimerkiksi kasvien ja eläinten nimiä. Hänestä saattaa tulla luonnontutkija, eläinlääkäri, puutarhuri tai maanviljelijä.[1] Lisäksi Gardnerin mukaan nykyihminen saattaa hyödyntää tämän älykkyyden piiriin kuuluvia lajintunnistamisen mekanismeja tunnistaessaan esimerkiksi automerkkejä tai taidetyylejä.[5]

Kritiikki

Gardnerin teorian kritisoijat huomauttavat, ettei Gardnerilla ole täsmällisiä perusteita sille, milloin jokin asia on oma älykkyyden lajinsa. Ei esimerkiksi tunneta aivovauriota, jonka seurauksena kyky tarkkailla luontoa katoaisi. Ero taidon, lahjakkuuden ja älykkyyden käsitteiden välillä tuntuisi teoriassa toisinaan hämärtyvän, varsinkin kun Gardner on pohtinut, pitäisikö lahjakkuusluetteloon lisätä niin sanottu eksistentiaalinen kyky eli taito pohtia filosofisia asioita. Toisten kriitikkojen mukaan älykkyyksiä voisi lisätä vielä paljon enemmänkin. Voitaisiin puhua esimerkiksi seksuaalisesta älykkyydestä.[1]

Gardnerin väite täysin erillisistä älykkyyksistä on torjuttu laajasti älykkyystutkijoiden keskuudessa. Esimerkiksi Beth A. Visserin ja kumppaneiden tutkimuksen (2006) mukaan suurin osa Gardnerin erillisiksi väittämistä älykkyyksistä korreloi keskenään yleisälykkyysteorian mukaisesti.[6]

Lynn Waterhousen (2006) mukaan moniälykkyysteorian ennustevaliditeetista ei ole olemassa empiiristä todistusaineistoa. Hänen mukaansa teoria on myös ristiriidassa kognitiivisen neurotieteen tulosten kanssa.[7]

Gardnerin teorian pohjalta tehtyjä ensimmäisiä testejä on jo olemassa, mutta niissä on vielä paljon kehittelemistä. Monet työnantajat ovat kuitenkin kiinnostuneita Gardnerin älykkyysmallista. Jos työhön otto suoritettaisiin perinteisesti älykkyystestiä painottaen, työtiimistä voi tulla kohtuuttoman yksipuolisesti loogis-matemaattinen. Parempana vaihtoehtona on monipuolinen tiimi, jossa ihmisten erilaiset älykkyydet täydentävät toisiaan.[1]selvennä

Älykkyydet eri kulttuureissa

Gardnerin mukaan länsimainen kulttuuri suosii kielellisiä ja loogis-matemaattisia kykyjä, kun taas joissakin kulttuureissa saattavat korostua liikunnalliset tai sosiaaliset kyvyt. Garderin kuvaamien kykyjen mittaaminen vaatii enemmän kuin varsinaisia testitehtäviä; ihmisiä on tarkkailtava erilaisissa tilanteissa perinteisten älykkyystehtävien lisäksi.[1]

Katso myös

Lähteet
  1. Vesa Laine, Anneli Vilkko-Riihelä: Mielen maailma 4; Tunteet, motiivit ja taitava ajattelu. Porvoo: 2006. ISBN 951-0-29315-6.
  2. Pöyhönen, M. (2011). Muusikon tietämisen tavat: Moniälykkyys, hiljainen tieto ja musiikin esittämisen taito korkeakoulun instrumenttituntien näkökulmasta. Jyväskylä Studies in Humanities, 164. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-4516-9, s. 56–86.
  3. http://medianetix.internetix.fi/fi/content/artikkelit/artikkelit/article03 (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Gardner, H. (1983). Frames of mind: The theory of multiple intelligences. New York, NY: Basic Books.
  5. Gardner, H. (1999). Intelligence reframed: Multiple intelligences for the 21st century. New York: Perseus Books, s. 48–52.
  6. Visser, B. A., Ashton, M. C., & Vernon, P. A. (2006). Beyond g: Putting multiple intelligences theory to the test. Intelligence, 34, 487-502.
    1. Waterhouse, Lynn. (2006a). Multiple Intelligences, the Mozart Effect, and Emotional Intelligence: A critical review. Educational Psychologist, 41(4), Fall 2006, pp. 207–225.
    2. Waterhouse, Lynn. (2006b). "Inadequate Evidence for Multiple Intelligences, Mozart Effect, and Emotional Intelligence Theories." Educational Psychologist, 41(4), Fall 2006, pp. 247–255.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.