Mondo-dokumentti

Mondo-dokumentti on usein seksiin, väkivaltaan ja šokeeraavaan sisältöön keskittyvä dokumenttielokuva tai dokumenttielokuvan rakennetta noudattava muuntyyppinen eksploitaatioelokuva, joka saattaa sisältää lavastettuja kohtauksia. Yleensä se mainostaa itseään ennennäkemättömän rohkealla sisällöllään. Tyypillisiä mondo-elokuvan aiheita ovat muun muassa alastomuus, eläinten ja ihmisten kärsimys sekä luonnonkansojen raakalaismaisina pidetyt tavat. Usein elokuvat sisältävät uutis- ja dokumenttipaloja eri puolilta maailmaa.

Ensimmäisenä mondo-elokuvana pidetään IMDb:n mukaan vuonna 1949 valmistunutta ranskalaista elokuvaa Le Sang des bêtes. Nimen mondo-dokumentti tyylilaji sai italialaisista 1960-luvun šokkidokumenteista Mondo Cane – kova maailma (ohj. Gualtiero Jacopetti, Paolo Cavara ja Franco Prosperi, 1962) ja Mondo cane n. 2 (1963). Jacopetti ja Prosperi tekivät vielä rajumman šokkidokumentin Hyvästi Afrikka (Africa addio, 1966), joka kiellettiin Suomessa aluksi kokonaan, mutta tuotiin sitten leikattuna ensi-iltaan 1968. Yle Teema esitti sen leikkaamattomana Kino Into -sarjassaan 2003.[1][2] Heidän seuraava saman tyylin elokuvansa oli Hyvästi ihminen (Addio zio Tom, 1971).[3]

Erityisen pahamaineinen mondo on Faces of Death (1978). Se tuotti ohjaaja John Schwartzin mukaan yli 30 miljoonaa dollaria siitä huolimatta, että levisi videokopioina tyypillisesti nuoren katsojakunnan piirissä ympäri maailmaa.[4]

Mondo-dokumenttien tyyliä jatkoivat 1970- ja 1980-lukujen taitteessa nähdyt Romano Vanderbesin Amerikka-dokumenttielokuvat Tämä on Amerikka (This is America, 1977) ja Tämä on Amerikka, osa 2 (This is America part 2, 1980). Ne nousivat 159 367 ja 130 180 katsojallaan kaikkien aikojen katsotuimpien elokuvateattereissa esitettyjen dokumenttielokuvien joukkoon Suomessa.[5] Niidenkin, kuten useimpien mondo-elokuvien, dokumenttimaisuus on kuitenkin kyseenalainen, koska mondo-elokuvissa monet dokumentaarisiksi väitetyt kohtaukset vaikuttavat näytellyiltä ja lavastetuilta.[1]