Monarkismi

Monarkismi on monarkiaa kannattava poliittinen suuntaus.[1] Monarkismi pyrkii monarkistisen hallitusmuodon luomiseen, puolustamiseen, säilyttämiseen tai palauttamiseen. Tämän aatteen kannattajaa sanotaan monarkistiksi (ransk. monarchiste).[2]

Monarkismi keskittyy monarkistiseen järjestelmään ja kannattaa valtion hallitusmuodon muodostamista tältä pohjalta. Näin ollen monarkismi eroaa rojalismista (kuningasmielisyydestä) ja rojalisteista, jotka kannattavat jotain tiettyä monarkkia jonkin tietyn valtion päämieheksi sekä lisäksi yleensä jotain tiettyä hallitsijasuvun haaraa. Nämä käsitteet ovat menneet sekaisin erityisesti anglosaksisessa kielenkäytössä. Monesti historiassa tällaisia monarkistisia, mutta erityisesti rojalistisia, liikkeitä ovat olleet karlistit, jakobiitit, legitimistit ja ultrarojalistit.

Perinteisessä Ranskan vallankumouksen jälkeen syntyneessä jaottelussa monarkistit sijoittuivat oikeistoon (tai keskustaoikeistoon) ja konservatiiveihin. Myös myöhemmät monarkistiset liikkeet ja puolueet on laskettu kuuluvan poliittiseen kentän oikealle laidalle.

Monarkismin vaikutus eri maissa

Uudella ajalla monarkismi huipentui uskonpuhdistuksen jälkeen, jolloin katolisen kirkon valtaa valtioissa haluttiin kaventaa vahvistamalla monarkinhallintoa ja monarkin valtaa. 1800-luvulla monarkismi kilpaili tasavaltalaisuuden kanssa erityisesti Ranskassa. Kuningaskuntien määrän supistuttua myös monarkismin vaikutus on vähentynyt. 1900-luvulla Euroopassa vahva monarkistinen liike on ollut Espanjassa, joka Francon valtakauden jälkeen vuonna 1975 siirtyikin takaisin monarkiaan de facto. Joissain Euroopan maissa, joista monarkki syrjäytettiin toisen maailmansodan yhteydessä tai sen jälkeen, on esiintynyt pieniä monarkistisia poliittisia piirejä, kuten Kreikassa ja Bulgariassa.

Suomessa monarkismi oli itsenäisyyden aikana lyhyen aikaa poliittisesti vaikutusvaltainen aate vuonna 1918, jolloin oli vireillä Suomen kuningaskuntahanke.

Monarkismi Nepalissa ja Thaimaassa

Lähivuosien konflikteissa monarkisteilla on ollut asemansa erityisesti Nepalissa ja Thaimaassa. Maolaisten vaalivoiton myötä Nepal siirtyi absoluuttisesta monarkiasta liittotasavallaksi, kun taas Thaimaassa monarkististen upseerien johtama armeija syrjäytti vuoden 2006 vallankaappauksessa pääministeri Thaksin Shinawatran. Sittemmin Thaimaan siirryttyä takaisin demokraattisten vaalien kautta siviilihallintoon työläisistä ja keskiluokkaisesta kaupunkiväestöstä koostuva monarkistinen PAD-liike on pyrkinyt laajoilla ja voimakkailla mielenosoituksillaan kaatamaan keväästä 2008 lähtien Thaksin Shinawatran tukijoista koostuvan PPP-puolueen hallituksen. PAD onnistuikin lopulta oikeuden päätöksen avulla syrjäyttämään pääministeri Samak Sundaravejin syyskuussa 2008. PAD-liikkeen mielestä demokratia on turmellut Thaimaan ja johtanut sen kaaokseen. Se kannattaa huomattavasti laajempaa kuninkaan valtaan nojaavaa perustuslaillista monarkiaa.

Lähteet
  • Aikio, Annukka ja Vornanen, Rauni: Uusi sivistyssanakirja. Kustannusosakeyhtiö Otava 1993. ISBN 951-1-11365-8.

Viitteet
  1. Kielitoimiston sanakirja Kotimaisten kielten keskus ja Kielikone Oy. Viitattu 28.12.2020.
  2. Aikio ja Vornanen 1993, s. 417.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.