Monaco

Monacon hallinnolliset alueet.

Monacon vanha osa, Monacon kallio.

Monaco on maailman toiseksi pienin itsenäinen valtio Vatikaanin jälkeen. Se sijaitsee Alppien juurella Välimeren rannalla lähellä Italian rajaa 18 kilometriä Nizzasta itään ja on Ranskan ympäröimä kolmesta ilmansuunnasta.[4] Monacon korkein kohta on Chemin des Révoires (161 metriä)[5], joka on Mont Agel -vuoren rinteellä. Vuoren huippu on Ranskan puolella.[6]

Monacon alasta noin viidennes on vallattu mereltä. Ensimmäiset alueet vallattiin vuonna 1880 ja viimeisimmät on vallattu 2002. Vuonna 2025 olisi tarkoitus valmistua uusi Le Portierin alue.[7]

Monaco on jaettu seitsemään piiriin ja kahteen sektoriin. Sektorit Monaco-Ville ja Ravin de Sainte-Dévote ovat historiallisia alueita, joiden ilmapiiri tulee säilyttää.[8]

Piireistä Fontvieille on mereltä vallattu alue, jossa on asuntoja, toimistoja, ostoskeskuksia ja teollisuutta. Myös helikopterikenttä sijaitsee Fontviellessä.[9] Monaco-Ville on vanhakaupunki Välimereen työntyvällä kallioniemellä. Siellä on kävelykatuja ja ruhtinaan palatsi.[10] Jardin exotique on läntisin piiri ja samalla kaupungin korkeimmalla oleva alue.[11] Condamine on perinteistä ostosaluetta.[12] Monte Carlossa on kuuluisa kasino puutarhoineen sekä korkeita hotellirakennuksia.[13] Larvottossa on muun muassa moderni konferenssikeskus Grimaldi Forum[14] sekä valtion ainoa julkinen ranta.[15]

Monacon ilmasto on lauhkea. Keskimääräinen minimilämpötila tammi- ja helmikuussa on 8 celsiusastetta; heinä- ja elokuussa keskimääräinen maksimilämpötila on 26 celsiusastetta.[4] Merituuli viilentää kuumimpia kesäpäivä. Vuoden sademäärä on noin 770 mm; poutapäiviä on vuodessa noin 300.[16]

Grimaldin suvun kanta-isä Rainier I oli Monacon hallitsija 1297–1301.

Katso myös: Luettelo Monacon hallitsijoista

Monacosta on löytynyt kivikautisia todisteita ihmisasutuksesta.[17] Antiikin kreikkalainen historioitsja Hekataios Miletoslainen (550–475 eaa.) kuvasi Monoikosta liguurien kaupungiksi.[18]

Roomalaiset pitivät joitakin vuosisatoja hallussaan Monacon satamaa, mutta Länsi-Rooman kukistuessa 400-luvulla Monaco hylättiin.[19] Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Henrik VI antoi 1191 Genovalle sataman ja kallioniemekkeen, jos he rakentaisivat sinne linnakkeen ja taistelisivat merirosvoja vastaan. Genovalainen Grimaldin suku nousi valtaan 1297, kun François Grimaldi valloitti linnoituksen. Hän oli naamioitunut munkiksi ja haki yösijaa linnoituksesta. Grimaldi tappoi vartijan ja valtasi linnoituksen miehineen.[20]

Monacon nykyinen alue oranssilla ja sen vuonna 1848 menettämät alueet vaaleansinisellä.

Monaco on ollut lähes koko historiansa ajan Ranskan liittolainen, mutta vuodet 1524–1641 se oli Espanjan suojeluksessa.[17] Vuodet 1789–1814 Monaco oli vallankumouksen takia suoraan Ranskan hallinnossa täysin epäitsenäisenä. Wienin kongressi määräsi Monacon Sardinian kuningaskunnan protektoraatiksi 1815, jollaisena se oli vuoteen 1860.[4] Monaco menetti 1848 Mentonin ja Roquebrunen kaupungit, jotka liitettiin virallisesti Ranskaan ranskalais-monacolaisen sopimuksen turvin. Sopimus palautti myös Monacon itsenäisyyden.[17]

Monacon ruhtinas oli itsevaltias perustuslain säätämiseen vuonna 1911 asti. Heinäkuussa 1918 Versailles’n rauhan yhteydessä sovittiin Ranskan rajoitetusta suojelusta, jas siitä että Monaco myötäilisi Ranskaa poliittisissa, sotilaallisissa ja taloudellisissa asioissa.[4]

Toisessa maailmansodassa ruhtinas Ludvig II yritti pitää maansa puolueettomana, vaikka hän kannattikin Vichyn Ranskan hallitusta. Myöhemmin Italia miehitti Monacon marraskuussa 1942 muodostaen maahan fasistisen nukkehallituksen.[21] Mussolinin vallan romahtamisen jälkeen Saksa miehitti maan 8. syyskuuta 1943. Miehityksen aikana muun muassa Ballet de l’Operan perustaja ranskanjuutalainen René Blum joutui keskitysleirille Auschwitziin, jossa hän kuoli.[22] Yhdysvaltain armeijan 36. jalkaväkidivisioona vapautti Monacon saksalaismiehitykseltä 3. syyskuuta 1944.[23]

Rainier III nousi valtaistuimelle 1949 isoisänsä Ludvig II:n kuoleman jälkeen. Vuoden 1962 uusi perustuslaki lakkautti kuolemantuomion, antoi naisille äänioikeuden ja perusti korkeimman oikeuden. Vuonna 1993 Monaco sai täysivaltaisen aseman Yhdistyneissä kansakunnissa. Se liittyi Euroopan neuvostoon vuonna 2004.[4]

Vuoden 2002 sopimus selvensi Monacon asemaa siten, että jos ruhtinassuku sammuu, ruhtinaskunta jää itsenäiseksi valtioksi, eikä sitä palauteta Ranskalle. Monacon puolustus jäi kuitenkin edelleen Ranskan harteille. Vuonna 2002 muutettu perustuslaki mahdollistaa naisen nousemisen hallitsijaksi, ruhtinattareksi.[24] Rainier III:n kuoltua 6. huhtikuuta 2005 hallitsijaksi nousi hänen poikansa Albert II.[25]

Vuonna 2009 OECD poisti Monacon yhteistyöhaluttomien veroparatiisien luettelosta.[25] Osa Euroopan unionin maista oli 2000-luvun alussa kritisoinut Monacon pankkipolitiikkaa, joka mahdollisti veropetoksen ja rahanpesun, mutta Monaco pääsi pois mustalta listalta sitouduttuaan OECD:n läpinäkyvyysvaatimuksiin.[17]

Pääartikkeli: Monacon politiikka

Monaco on ollut perustuslaillinen monarkia vuodesta 1911, ja ruhtinas on sen valtionpäämies. Ruhtinaalla on huomattavasti valtaa, ja hän voi tehdä lakialoitteita ja hyväksyä muutoksia perustuslakiin. Hän myös voi hoitaa melko vapaasti ulkopolitiikkaa.[26] Toimeenpanovaltaa hoitaa Monacon valtioministeri, joka on viisijäsenisen hallitusneuvoston puheenjohtaja. Valtioministeri on Ranskan tai Monacon kansalainen, jonka ruhtinas valitsee kolmivuotiselle kaudelle konsultoituaan ensin Ranskan hallitusta.[27]

Vuoden 1962 perustuslain mukaan ruhtinas jakaa vallan yksikamarisen kansallisneuvoston kanssa. Parlamentin asema on heikko, sillä ruhtinas voi hajotta sen käytännössä koska tahansa.[28] Sen 24 jäsenestä 16 valitaan enemmistövaalilla, 8 suhteellisella vaalitavalla.[4] Vuoden 2023 vaaleissa kolmen puolueen muodostama yhteislista Monegasque National Union sai kaikki paikat.[28] Vaaleissa voi äänestää vain Monacon kansalaiset, joita on noin neljännes valtion asukkaista.[26]

Monacossa on myös paikallishallinto. Monacon kunta käsittää koko valtion alueen. Kunnanvaltuustossa on 15 vaaleilla valittua jäsentä pormestari puheenjohtajanaan.[4][29]

Vaikka Monaco ei ole EU:n jäsen, se on tulliyhteistyössä Ranskan kanssa ja sitä kautta tiiviissä talousyhteydessä unionin kanssa.[4]

Monte Carlon kasino.

Monacon talous pohjautuu suurelta osin matkailuun. Se oli aiemmin talvikohde, mutta nykyään kaupungissa käy vierailijoita ympäri vuoden. Monaco on erityisesti ylellisyysmatkailijoiden suosiossa. Matkailijoita Monacoon vetävät rannat, ankkurointimahdollisuudet ja erilaiset liike-elämän konferenssit.[17]

Monacon talous on kasvanut 2000-luvulla vahvasti, vaikka koronapandemia aiheutti vuonna 2020 talouskasvuun loven.[30] Bruttokansantuote laski tuona vuonna 13 prosenttia, mutta vuonna 2021 kasvu oli 21,6 prosenttia ja talous 5,8 prosenttia suurempi kuin vuonna 2019.[31]

Turismin lisäksi pankki- ja finanssialat sekä kiinteistöala ovat monipuolisen talouden kulmakiviä.[17] Vuonna 2021 bruttokansantuotteesta 21,2 prosenttia tutkimuksesta sekä sen tukipalveluista, 16,1 prosenttia finanssi- ja vakuutusalalta ja 10,0 prosenttia tukkukaupasta.[31]

Monacon elintaso on maailman korkeimpia, ja työttömyyttä ei käytännössä ole.[30] Vuonna 2020 Monacossa työskenteli melkein 56 000 ihmistä eli maa tarvitsee työvoimakseen lähimaiden kansalaisia. Työntekijöistä 14,9 oli Monacon kansalaisia.[1] Monaco vetää maahan asumaan rikkaita, sillä siellä ei ole tulo- eikä varallisuusveroa. Kolmasosa maan asukkaista onkin miljonäärejä. Tiheään asutun alueen kiinteistöt ovat myös kalliita, sillä vuonna 2022 keskihinta neliömetriä kohden oli 50 000 euroa.[32] Monacoa on pidetty rahanpesun keskuksena,[33] mutta Se pääsi pois OECD:n harmaalta listalta vuonna 2009.[2]

Monacoon tuodaan sähköä Ranskan puolelta. Keittämiseen ja lämmittämiseen käytetään pääasiassa maakaasua.[34]

Monacossa on seitsemän bussilinjaa ja kaksi satamaa sekä rautatieasema ja helikopterikenttä.[1] Monaco-Monte-Carlon rautatieasemalta on suora yhteys sekä Ranskaan että Italiaan. SNCF:n operoima TGV-suurnopeusyhteys kulkee Pariisiin, ja Trenitalian yhteys on Ventimiglian kautta muualle Italiaan.[35] Nizzan Côte d’Azurin kansainvälinen lentoasema on lähin lentoasema. Sieltä on Monacoon sekä bussi- että Heli Air Monacon helikopteriyhteys.[36]

Näkymä Fontvieilleen.

Monacon väkiluku vuoden 2022 lopussa oli maan tilastokeskuksen arvion mukaan 39 050. Väkiluku oli laskenut 0,1 prosentilla vuoden 2021 lopun arviosta.[37] Monaco on maailman tiheimmin asuttu valtio, ja siellä asuu melkein 20 000 ihmistä neliökilometrillä.[38]

Monacolaiset ovat vähemmistönä ja suurin osa (28,1 %) asukkaista on ranskalaisia. Monacolaisia oli vuoden väestönlaskennan mukaan 21,6 %, italialaisia 18,7 % ja brittejä 7,6 %. Kaiken kaikkiaan Monacossa asuu 139:n eri maan kansalaisia.[39]

Ranska on ainoa virallinen kieli, mutta englanti, italia ja paikallinen monegassi ovat myös yleisesti käytettyjä. Yleisin uskonto on katolisuus, jota harjoittaa 90 % väestöstä.[2]

Monacon oseanografinen museo

Monacon Grand Prix 2009.

Monacon tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat katedraali, palatsi ja oseanografinen museo, jossa on museon lisäksi akvaario.[17][40]

Monacon ruokakulttuuri on sekoitus ranskalaista ja italialaista keittiötä. Paikallisia tuotteita, kalaa ja äyriäisiä käytetään paljon. Tyypillisesti aamiainen on pieni, kun taas lounaalla ja päivällisellä on useita ruokalajeja.[41]

Monacolla on huomattava esittävien taiteiden historia, ja esimerkiksi kuuluisa Ballets russes esiintyi 1920-luvulla useita kertoja Monacon kasinon teatterissa.[17] Sen jalanjälkiä seuraa Monte Carlon baletti. Monacossa toimii balettiseurueen lisäksi muun muassa Monte-Carlon ooppera ja filharmoninen orkesteri.[42]

Monaco on osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuosina 1959–1979 ja 2004–2006 ja voittanut sen vuonna 1971 kappaleella ”Un banc, un arbre, une rue”, jonka esitti Séverine.[43]

Urheilu

Monacon kaduilla ajettava Formula 1 -luokan Monacon Grand Prix on yksi autourheilun arvostetuimmista vuosittaisista kilpailuista, samoin kuin yleensä alkuvuonna järjestettävä Monte Carlo -ralli.[44][45]

Monacosta on kotoisin jalkapalloseura AS Monaco, joka pelaa Ranskan Ligue 1:ssa. Seuran kotistadionina toimii Fontvieillessä sijaitseva 18 500 -paikkainen Stade Louis II.[46] Stade Louis II:lla pelattiin vuoteen 2012 asti vuosittain jalkapallon UEFA Super Cup, jossa kohtaavat Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan voittajat.[47] Stadionilla kisataan vuosittain yleisurheilun Timanttiliigan osakilpailu Herculis.[48]

Monte Carlo Country Club isännöi pelataan joka vuosi tenniksen ATP Masters -sarjan turnausta Monte Carlo Masters. Ottelut pelataan kuitenkin Ranskan puolella Roquebrune-Cap-Martinissa.[49][50]

Monaco on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1920, yleensä alle kymmenen urheilijan joukkueella. Monacon olympiaurheilijat eivät ole sijoittuneet palkintosijoille, mutta olympialaisten taidekilpailussa monacolainen Julien Médécin sijoittui pronssille vuonna 1924.[51]

Näkymä La Condamineen ja Monte Carloon.

• Matkaopas aiheesta Monaco Wikimatkoissa
• Monacon hallituksen sivusto
• Monacon virallinen matkailusivusto (englanniksi)
• Monaco Google Mapsissa (englanniksi)