Moisio (muinaissuomalainen suurtila)

Moisio on muinaissuomalainen suurtila, jollaisia oli Suomessa ainakin rautakaudella niin sanottuna ristiretkiaikana.

Hämeenlinnan Varikkoniemestä löytyneen ristiretkiaikaisen kaksihuoneisen hirsirakennuksen pienoismalli.[1]

Moisioita tunnetaan erityisesti Varsinais-Suomesta. Nousiaisten Moisio on toistaiseksi ainoa kohde, josta on tehty runsaita arkeologisia löytöjä.[2]

Moisio-nimisillä paikoilla on usein myös yhteys keskiaikaisten kirkkojen paikkoihin. Ainakin Mynämäellä, Nousiaisissa, Paimiossa ja Lohjalla kirkko on rakennettu pitäjän ainoan Moisio-nimisen talon maalle. Tästä on päätelty, että lounaisrannikon kirkkojen paikat olivat saaneet alkunsa näille ristiretkiaikaisille suurtiloille perustetuista saarnahuoneista.[2]

Ruotsin vallan voimistuessa 1200-luvun lopulla ja 1300-luvulla Moisiot joutuivat kruunun tai kirkon omistukseen. Tämä on nähty osoituksena vallanvaihdosta yhteiskunnassa. Tällaisia kruunun tai kirkon omistamia taloja on ollut Liedossa, Piikkiössä, Uskelassa, Nousiaisissa ja Mynämäellä. Vallanvaihdon seurauksena tuskin kukaan suomalaisista suurtalonpojista pääsi nousemaan myöhemmin uuden Ruotsin vallan aatelissäätyyn. Tästä huolimatta 1300-luvulla Hyvälempi- ja Mielivalta-nimiset henkilöt esiintyvät aatelisvaltakirjoissa, mutta suomalaiset nimet katoavat myöhemmin.[3]

Keskiajalla Moisio-nimellä tunnetut suurtilat eivät enää monissa tapauksissa koostuneet laajoista tiluksista tai kartanolääneistä, vaan ne olivat vauraita vertaistensa joukossa. Moisioiden isännät eivät välttämättä pystyneet tarjoamaan varustettua ratsua kuninkaan palvelukseen, eivätkä täten voineet nousta Ruotsin vallan aikana Alsnön säännön mukaisesti vapaasäätyyn.[4]

Moisiot muualla

Suomen sanalla moisio on etymologinen vastine viron sanaan mõis (paikannimissä myös genetiivimuodossa mõisa). Myös virossa moisioita lienee ollut jo esihistoriallisella ajalla, mutta sana viittaa nykyään pääasiassa aateliskauden baltiansaksalaisiin kartanoihin. Sanalla moisio on etymologiset vastineet myös liivin, vatjan ja inkeroisen kielissä. Lisäksi sana on virosta lainattu latvian kieleen (muiža ’kartano’) ja joidenkin arveluiden mukaan venäjään (мы́за).[5]

Lähteet
  • Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen ja Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet. Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-363-4.

Viitteet
  1. Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen ja Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 350. Gaudeamus, 2015.
  2. Georg Haggrén et al. (2015). Sivu 358, 384.
  3. Kari Tarkiainen: Ruotsin itämaa, s. 166-168. Svenska litteratursällskapet i Finland., 2010.
  4. Georg Haggrén et al. (2015). Sivu 439.
  5. ETY Eesti etümoloogiasõnaraamat eki.ee. Viitattu 25.3.2018.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.