Miss Zahra

Miss Zahra on vuonna 2015 ensi-iltaan tullut suomalainen lyhytelokuva. Elokuvan on käsikirjoittanut Samu Heikkilä. Käsikirjoitus voitti esitysvuonna Ylen novellielokuvakilpailun. Valmistuttuaan elokuva valittiin kilpailemaan parhaan vuoden lyhytelokuvan palkinnossa Moskovan kansainvälisessä elokuvakilpailussa ja Palm Springin kansainvälisillä lyhytelokuvafestivaaleilla. Elokuvan pääosaa näyttelee Ville Myllyrinne.

Miss Zahra
Ohjaaja Markus Lehmusruusu
Käsikirjoittaja Samu Heikkilä
Tuottaja
  • Yrjö Nieminen
  • Mikko Tenhunen
Kuvaaja Henri Blomberg
Leikkaaja Jussi Rautaniemi
Pääosat Ville Myllyrinne
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö
Ensi-ilta 2. tammikuuta 2015
Kesto 28 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 220 000 euroa
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuvan alussa metsäkoneenkuljettaja Seppo saa sähköpostilla kirjeen mystiseltä naiselta nimeltä Miss Zahra, joka kertoo hänelle rahaongelmistaan. Vaikka läheiset ystävät väittävät kirjettä huijaukseksi, Seppo päättää seurata rakkauttaan ulkomaille ja pelastaa sydämensä valitun. Näin Seppo ajautuu vaaralliseen ja vauhdikkaaseen seikkailuun.

Rooleissa

 Ville Myllyrinne  Seppo  
 Vida Koivumäki  Miss Zahra  
 Outi Kärpänen  Jelena  
 Tommi Liski  Jussi  

Aiheesta muualla

  • Miss Zahra. Finnish Film Catalogue 2016 – Suomen elokuvasäätiö – SES. Arkistoitu 3.10.2006. Viitattu 18.9.2021.
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.