Misäärit

Katso myös: Tataari (nimitys)

Kielitieteilijä J. J. Mikkolan mukaan nimi tulee mahdollisesti rekonstruoidusta mordvalaisesta sanasta ḿeškär, eli 'mehiläistenhoitaja’, ja täten voi viitata suomalais-ugrilaiseen meštšera-heimoon.[1] Historijoitsija A. M. Orlov myös uskoo näiden heimojen väliseen yhteyteen, mutta toteaakin meštšeran alkujaan turkkilaiseksi. Hän ja tutkijat Tatishev sekä Karamzin samalla yhdistävät sen Donin kasakoihin, jonka väitetysti muodosti turkkilaiset "meštšera-tataarit". Nimeä kantoi myös misäärien asuttaman Kasimin kaanikunnan läänitysalueen keskus, Gorodets-Meštšorski. (tataariksi Mişär yortı[2]). Yhteys on lopulta myös muodostettu proto-unkarilaiseen madjaari-heimoon.[3][4][5][6][7]

Misäärit tunnettiin aikaisemmin venäläisissä lähteissä nimellä meštšerjaki. "Mişär" on oletettavasti alkujaan Kazanin tataarien heistä käyttämä versio.[8][9] Nykyisen Baškortostanin alueella asuvista misääreistä on vielä käytetty venäjänkielistä nimitystä.[10]

Joillain misääriryhmittymillä oli käytössä alueellisia nimityksiä kuten tömän (Tjumen) ja alatır (Alatyr). Misäärit, kuten muutkin tataarit tunnettiin myös vaihtoehtoisesti uskontonsa kautta, eli möselman (muslimi). Tiettävästi jotkut kutsuivat itseänsä nimellä "nogay" (tai nugai), joka todennäköisesti viittaa Kasimin kaanikunnassa samaan aikaan asuneisiin-, ja mahdollisesti heidän kanssaan sekoittuneisiin nogaitataareihin.[8][11][12][13] Joissain lähteissä misäärejä tunnetaan myös "Kasimovin tataareina".[14]

Nykyisin misäärit tunnistautuvat tataareiksi (tatarlar). He lopulta omaksuivat nimen venäläisiltä ennen muita tataareja yleensä 1800-luvun lopulla. Kuitenkin vielä vuoden 1926 väestölaskennassa 200 000 tunnistautui "misääriksi". Tataari-nimitys juontaa juurensa Kultaisen ordan aikakaudelle, jolloin valtion feodaaliylhäisö käytti sitä sen väestöstä, ja sen jälkeen myös venäläiset feodaalit sekä tsaarin hallinto.[15][16][17][8]

2000-luvun aikana toteutetun yksittäisen haastattelun perusteella misäärit Tšuvassian monietnisessä kylässä Kainlyk näkivät islamin uskon olevan vahva erottava tekijä naapuriryhmittymän krjašenien eli kristityiden tataarien välillä, joita he eivät noteeranneet tataareiksi. Kyseiset haastateltavat kertoivat itse olevansa tatar, ja misääri-nimitys tuli esiin vasta lukuisten jatkokysymysten kautta.[17]

Katso myös: Volgan tataarit

Misäärit ovat kazanilaisten ohella toinen Volgan tataarien pääryhmä. He ovat käytännössä yhtä ja samaa kansaa, jota erottaa lähinnä asuma-alueet ja puhutun kielen murre. Misääreillä katsotaan yleensä kuitenkin olevan ainakin osittain kazanilaisista poikkeava etnogeneesi, josta ei tosin kokonaisuudessaan ole yksimielisyyttä.[18]

Tutkija R. Muhamedovan mukaan misäärit ovat etnisesti Kazanin tataarien sukulaisia, kiptšakkien jälkeläisiä, joista osassa on havaittavissa mahdollisesti muinaista unkarilaisuutta.[19]

Kazanissa vaikuttanut lähetyssaarnaaja Evfimi Aleksandrovitš Malov vertasi vuoden 1885 kirjoituksessaan kyseistä kahta ryhmittymää muun muassa seuraavasti: ”Misäärien parta on tuuheampi, he eivät koreile vaatteilla. He puhuvat kovaan ääneen, ihan kuin huutaen, ja lisäävät venäläisiä ilmaisuja puheeseensa”.[20] Malovin haastattelema Yendovitshin kylän misääri Ahsän-mulla kertoi heidän tulleen Kasimovista ja eroavan kazanilaisista kielellisesti ja tapojen puolesta.[21]

G. Tagirdzhanov ehdotti, että alkujaan molempien, Kazanin tataarien- sekä misäärien esi-isät polveutuisivat Volgan bulgarian väestöstä, ja misäärit mahdollisesti bolgaareihin sulautuneesta Esegel -heimosta.[22] Kyseinen heimo on yhdistettu myös proto-unkarilaisiin madjaareihin.[23]

Misäärien ja kazanilaisten lähentyessä muuttoliikkeiden seurauksena on heidän väliset eroavaisuudet vähentyneet entisestään.[8]

Sergatšin kihlakunnan maakapteeni P. V. Dmitrijev (keskellä) alaistensa kanssa; vasemmalla misäärejä, oikealla venäläisiä. (1800-luvun loppu).

Perinteisesti misäärit ovat suhtautuneet venäläisiin kenties hieman myötämielisemmin kuin kazanilaiset heimolaisensa. He ovat asustaneet hajanaisesti keskenään ja täten misäärit ovat saaneet myös kulttuurillisia vaikutteita heiltä. Tästä syystä kazanilaiset ovat joskus pitäneet heitä "puolivenäläisinä".[42] Misäärit eivät kuitenkaan kuulu niin sanottuihin venäläistettyihin tataareihin, vaan säilyttävät edelleen kiptšak-turkkilaisen äidinkielensä ja islamin uskon.[42]

Misäärit harjoittavat tataarienemmistön tavoin sunnalaista islamia.[43] Kultainen orda omaksui islamin 1300-luvulla.[44]

Äidinkielenään misäärit puhuvat tataarinkielen läntistä murretta eli ’misääriä’. Se jakautuu vielä useisiin paikallismurteisiin. Länsimurteelle on ominaista tataarin keskimurteessa esiintyvän labiaalistuneen [ɒ]:n sekä uvulaaristen [q]:n ja [ʁ]:n puuttuminen. Eräissä paikallismurteissa esiintyy affrikaatta [tʃ], toisissa [ts]. Tataarin kirjakieli (eli Kazanin murre) on muodostunut keski- ja länsimurteiden sekoittumisen tuloksena.[45][46] Misäärimurteen, etenkin Sergatšin alueella, on sanottu muistuttavan paljolti muinaista kiptšakkikielten alkumuotoa.[47][48] Jotkut tutkijat ovat ehdottaneet, että misäärin murre eroaisi Kazanin murteesta niin paljon, että se kuuluisikin kiptšakkilaisten kielten kiptšak-kumaanin alaryhmään.[49]

1700-luvun jälkipuoliskon aineisto misäärien kielestä osoittaa viitteitä sittemmin kadonneeseen Kasimovin murteeseen, ja etenkin Kadomin alueelle. Myös venäläisiä lainasanoja ilmenee.[3]

G. N. Ahmarov huomasi misääri- ja kazakkikulttuureissa samankaltaisuutta naisten kansallispukeutumisessa sekä muinaisissa kiptšakkilaisissa sanoissa, joita ei löydy Kazanin tataarien murteesta, mutta ovat keskiössä kazakeilla, sekä siperian tataareilla ja altailaisilla.[3]

Moskeija Çümbälin kylässä (2018).

Misäärien arkkitehtuurissa, talonrakenuksessa ja kotien sisustuksessa on havannoitu etenkin venäläisiä ja mordvalaisia vaikutteita. Misäärien sadut sisältävät usein merkkejä pakanuudesta sekä paljon eläinaiheita. Sosiaalinen satiiri on ollut myös suosiossa. Se on yleensä kohdistunut rikkaisiin ja hengellisiin johtajiin. Kansanrunous on ollut yleensä haikeaa, kotiseudusta ja kurjista ihmiskohtaloista kertovaa.[48] Misäärien häälaulut muistuttavat paljolti tšuvassien lauluja.[50] Orlovin mukaan misäärit muistuttavat karaiimeja sekä balkaareja kielensä, perinneruoan, ja viikonpäivien nimityksen vuoksi.[51][3]A. Samoilovitš puolestaan kirjoittaa; "Viikonpäivien yksittäinen nimijärjestelmä havaitaan laajalla alueella Nižni Novgorodin maakunnan Sergatšin alueen meštšerjakeista aina Anatolian ja Balkanin niemimaan turkkilaisiin.".[32]

Perinteisiin ruokiin kuuluvat keitot, lihasta tehdyt ruuat, taikinasta tehdyt suolaiset, makeat piirakat ja leivonnaiset, pilahvit sekä puurot. Vaikutteita on saatu naapurikansoilta kuten venäläisiltä, mareilta, udmurtiteilta, sekä Keski-Aasian kansoilta kuten uzbekeilta ja tadžikeilta.[52] Mieltymys hevosenlihaan on etenkin misääreille ominaista.[53]

Vaikka misääreistä löydetäänkin monia eri vaikutteita, on heidät balkaarien tavoin luettu muinaisen kiptšakkilaisheimon "puhtaimpiin edustajiin".[48] Orlov toteaa: "Nižni Novgorodin tataarit (misäärit) ovat yksi alkuperäisistä tataariryhmistä, jotka säilyttävät jatkuvuuden kiptšak-turkkilaisen kielen-, kulttuurin- ja perinteiden suhteen nykyaikana".[54]

Tutkija Antero Leitzingerin mukaan misääreissä on havattavissa enemmän kiptšakkilaisuutta, kun taas bolgaarivaikutteet löytyvät paremmin kazanilaisista.[55]

Abbas Abdrazakovitš; Nižni Nogorodin alueen Kamkinon kylän mišääri, joka toimi komentajana Puna-armeijan "Tataari-muslimi-kivääristössä" 1918-1927.

Englantilainen diplomaatti Fletcher vuosien 1588-1589 perusteella tehdyssä julkaisussaan "About the Russian State" havainnoi Kasimovin kaanikunnan tataarien elämää. Tsaarin hallinto sensuroi kirjan aikanaan, sillä se kritisoi heidän ja kyseisten tataarien välistä suhdetta. Teos kertoo tataarien olleen "hyvin tyytymättömiä viranomaisiin, joita he pitivät pahoina ja epäoikeudenmukaisina". Hänen mukaansa he olivat haluttomia työskentelemään viranomaisten kanssa, mutta niin sanotut tataarilaiset aateliset, eli morzat, estivät heitä rikkomasta yhteisiä sopimuksia.[3]

1700-luvulla tsaariviranomaiset kohtasivat ei-venäläisten kansojen henkisen ja kulttuurisen kehityksen ongelmia. Kiinnostuksen Nižni Novgorodin alueen- sekä kaikkiin Volgan alueen tataareihin ja ulkomaalaisiin akateemisissa piireissä aloitti Katariina Suuri Pugatšovin kansannousun aikaan. Vuosisadasta tuli "laittomuuden, köyhyyden, toivottomuuden aika", joka sai talonpojat pakenemaan syrjäseuduille, sekä uusien kapinoiden ja kansannousujen vuosisata, joka ravisteli tsaarihallintoa ja vaati radikaaleja muutoksia kansalliseen politiikkaan.[3]

Monet misääriläiset talonpojat, joihin korkea verotus vaikutti vahvasti osallistui vuosien 1670–1671 kapinaan kasakkajoukoissa Stenka Razinin johtamana, sekä vuosina 1773–1775 Jemeljan Pugatšovin joukoissa ja tiettävästi myös muihin kapinoihin Venäjällä. Vuosina 1798-1865 Ural-alueen misäärejä muodosti Orenburgin ”baškiiri-meštšerjaki-armeijan”. (Башкиро-мещерякское войско). Kyseessä oli epäsäännöllinen muodostuma, joka kuitenkin otti osaa esimerkiksi vuoden 1812 Napoleonin Venäjän sotaretkeen.[56][57]

Orlovin mukaan "Meštšera-tataareita" oli mukana kasakkajoukoissa muun muassa Siperian valloituksessa. Hän on väittänytkin aiheeseen liittyen, että misäärien esi-isät ovat yksinkertaisesti Donin kasakoita, eli "Meštšera-kasakoita.[5][58]

Nižni Novgorodin alueen Urazovkan kylän misäärejä Moskovassa 1900-luvulla.

Toisen maailmansodan jälkeen arviot misäärien määrästä ovat vaihdelleet; 300 000 - 2 000 000. Väestönlaskentaa on vaikeuttanut heidän lukeutuessa välillä omaksi ryhmäkseet (misäärit/meštšerjaki) ja toisinaan yleisesti tataareiksi.[59] Myös sulautuminen kazanilaisiin on vaikuttanut asiaan.[8]

Vuoden 1926 väestönlaskennassa 200 000 tunnistautui misääreiksi, mutta luvun on sanottu olleen todellisuudessa suurempi, koska kaikki eivät ottaneet osaa laskentaan misäärinä.[59] Vuonna 1897 luku oli 622 600.[8]

Perinteisesti misäärit ovat asuttaneet Volgajoen läntisen puolen.[60] Enemmistö misääreistä asuu tiettävästi nykyisin Moskovassa.[15]

Pääartikkeli: Suomen tataarit

Tataarit Suomessa ovat pääsääntöisesti taustaltaan misäärejä. Heidän esivanhempansa olivat kotoisin Nižni Novgorodin alueelta. Kyseisen alueen misääritataareja on kutsuttu myös lempinimellä "Nižgar" (Нижгар).[61][62]

Nykyaikaista misääriläistä kansanmusiikkia löytyy suomalaisen tataariyhtyeen Başkarman kokoelmalevyltä Mişär Tatar – Halık köyläre.[63]

• Орлов, Алимжан Мустафинович: Нижегородские татары: этнические корни и исторические судьбы. Н. Новгород : Изд-во Нижегор. ун-та, 2001. ISBN. ISBN 5-8746-407-8. (Arkistoitu nettiversio)
• Leitzinger, Antero: Mishäärit – Suomen vanha islamilainen yhteisö. (Sisältää Hasan Hamidullan ”Yañaparin historian”. Suomentanut ja kommentoinut Fazile Nasretdin). Helsinki: Kirja-Leitzinger, 1996. ISBN 952-9752-08-3.

• Horsemeat in the culinary traditions of the Mishär Tatar diaspora in the eastern Baltic Sea region: cultural and historical aspects
• "Мишәрләр" ансамбле концерты. Фәрит Гыйбатдинов юбилее
• Başkarma
• Nižni Novgorodin alueen tataarikylistä kertova sivusto (venäjäksi)
• Kuvia misääreistä vuonna 2009