Mirwais Ahmadzaï

Mirwais Ahmadzaï (syntynyt 1960) on sveitsiläissyntyinen sanoittaja, säveltäjä ja tuottaja. Hänen äitinsä on italialainen ja isänsä afganistanilainen. Hän on johtava ranskalaistyylisen progressiivinen housen käyttäjä. 1980-luvulla Ahmadzaï oli Taxi Girl -yhtyeen jäsen. 1990-luvun lopulla hän lähetti demon Madonnan omalle levy-yhtiölle, Maverick Recordsille. Madonna päätti ottaa Ahmadzaïn tuottamaan ja kirjoittamaan kappaleita tulevalle albumilleen Music (2000). Siitä tuli valtava menestys, ja se sai ehdokkuuksia ja palkintoja. Kolmea vuotta myöhemmin ilmestyi American Life, joka oli pääasiassa vain Ahmadzaïn ja Madonnan yhteistyötä. Se ei kuitenkaan saavuttanut samanlaista menestystä johtuen sen ankarasta politisoivasta teemasta. Vuonna 2005 julkaistiin Madonnan kymmenes studioalbumi, Confessions on a Dance Floor, jonka tekemisessä Ahmadzaï oli myös mukana, joskin huomattavan paljon pienemmässä roolissa kuin edeltävillä albumeilla.

Ahmadzaï on tehnyt myös omaa soolouraansa. 1990 julkaistiin hänen oma albuminsa, Mirwais, joka piti sisällään yhdeksän kappaletta ranskaksi. 1999 hän teki sopimuksen Naïve Recordsin kanssa ja julkaisi singlen ”Disco Science”. Kappale oli menestyksekäs erityisesti klubeilla, ja sitä käytettiin myöhemmin Guy Ritchien elokuvan Snatch – hävyttömät soundtrackilla. Vuonna 2000 julkaistiin Ahmadzaïn toinen studioalbumi, Production, joka sisälsi myös Madonnan kanssa yhteistyönä tehdyn singlen ”Paradise (Not for Me)”. Myöhemmin Ahmadzaï on toiminut eri artistien laulunkirjoittana ja tuottajana.

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.