Mirage (Camelin albumi)

Vaikka yhtyeen esikoisalbumi Camel (1973) oli myynyt ensimmäisen vuoden aikana kohtalaiset 5 000 kappaletta, levy-yhtiö MCA Records ei halunnut julkaista yhtyeeltä enempää materiaalia. Camelin onneksi se oli edellisen puolentoista vuoden aikana ehtinyt saavuttaa nimeä Britannian-kiertueilla Wishbone Ash- ja Barclay James Harvest -yhtyeiden lämmitteljänä, ja esikoisalbumin kehuttu laatu paransi yhtyeen asemaa entisestään. Yhtyeen manageri Geoff Jukes ylläpiti luottamustaan yhtyeen sisällä, ja yhdessä bisneskumppaniensa kanssa hän kiinnitti Camelin omaan Gama Records -yhtiöönsä.[3]

Viikkojen sisällä otettiin yhteys Genesis- ja Caravan-yhtyeiden levyjä tuottaneeseen tuottaja David Hitchcockiin, ja yhtye kutsuttiin Island Recordsin omistamaan Basing Street Studiosiin äänittämään materiaalia uutta albumia varten. Levytysten aikana tuottaja Geoff Jukesin Gama Records solmi pitkäaikaisen sopimuksen Decca Recordsin kanssa, jonka mukaan kyseinen yhtiö julkaisisi kaikki Gama Recordsin sekä siten samalla Camelin tuotokset. Levyn äänitykset saatiin kokoon marraskuun 1973 aikana. Suurinta osaa levyn materiaalista oli jo kokeiltu aiemmin live-esiintymisissä.[3]

Miragella Camel alkoi kehittää omaa, yksilöllistä tyyliään, johon kuuluivat muun muassa monimutkaiset rytmitykset. Uuden tyylin huipentumana levyllä on lukuisia osia sisältävä, lähes 13-minuuttinen ”Lady Fantasy”. Albumilla on huomattavaa myös kitaristi Andrew Latimerin huilunsoitto.[4]

Albumin avaa nopeatempoinen, kosketinsoittaja Peter Bardensin kirjoittama ”Freefall”. Hän on tehnyt myös seuraavan kappaleen, ”Supertwisterin”. Sitä seuraa kitaristi Andrew Latimerin ensimmäinen levylle päätynyt pitkä sävellys, ”Nimrodel/The Procession/The White Rider”, joka sai vaikutteensa J. R. R. Tolkienin kirjasta Taru sormusten herrasta. Kappaleessa Latimerin on sanottu näyttäneen kykynsä niin kitaristina kuin huilistinakin. Kappale loi dramaattisen lopun Miragen ykköspuoliskolle. B-puolen aloittaa Latimerin ja Bardensin yhdessä kirjoittama ”Earthrise”, jota seuraa yksi Camelin tunnetuimmista kappaleista, ”Lady Fantasy”, jonka yhtye on tehnyt yhdessä. Kappale on sekoitus lukuisia musiikinlajeja.[3]

Mirage (suom. kangastus) ilmestyi Deccan alamerkki Deram Recordsin julkaisemana 1. maaliskuuta 1974. Albumi sai hyvän vastaanoton brittiläisiltä kriitikoilta. Esimerkiksi Beat Instrumental -lehti valitsi Miragen kuukauden levyksi kehuen albumia loistavaksi, ja kehuja antoi myös Sounds-lehti. Ylistyksistä huolimatta levy ei noussut Britanniassa listalle.[3]

Yhtye vietti huhti- ja toukokuun kiertämällä Eurooppaa albumia promotoiden. Kiertueen aikana Camel-savukkeiden Yhdysvaltain-jaosto sai tietää Miragen kansikuvasta, joka oli mukaelma kyseisen savukemerkin askista. Yhtiö vaati oikeustoimilla uhaten levyn vetämistä pois markkinoilta. Yhdysvalloissa Miragen julkaiseminen kuului Janus Recordsille, joten kyseinen yhtiö suunnitteli hätäisesti uudet kannet ennen saattoa markkinoille. Kaikkialla muualla maailmassa käytettiin alkuperäistä kansikuvaa, sillä yhtyeen johtoporras oli sopinut Camel-savukkeen Euroopan-jaoston kanssa Camel-savukkeiden jakamisesta Miragen kansikuvalla ja kappalelistalla varustettuna. Savukeyhtiö oli niin innoissaan sopimuksesta rockyhtyeen kanssa, että ehdotti Miragen alkuperäisten kappaleiden vaihtamista teemoiltaan tupakka-aiheisiin kappaleisiin. Yhteistyö tupakkayhtiön kanssa meni lopulta niin pitkälle, että yhtyeen konserteissa mainostettiin ja jaettiin ilmaiseksi Camel-savukkeita, minkä lisäksi vahvistimet oli päällystetty Camel-kalvoilla.[3]

Yhdysvalloissa levy nousi Billboard Hot 100 -listan sijalle 149.[2][3] Tämän seurauksena yhtye suoritti seitsenviikkoisen Amerikan-kiertueen Whisbone Ashin lämmittelijänä. Kiertueen välissä seurasi sarja konsertteja Britanniassa, joista kaksi Lontoon kuuluisalla The Marquee Clubilla lokakuussa. Amerikan-kiertue päättyi Miamiin joulukuussa 1974, mutta hyvästä vastaanotosta johtuen yhtye jatkoi Yhdysvaltojen kiertämistä omatoimisesti.[3]

• Andy Ward – rummut, lyömäsoittimet
• Peter Bardens – urut, piano, minimoog, mellotron, laulu
• Andrew Latimer – kitarat, huilu, laulu
• Doug Ferguson – bassokitara