Minuutti

Minuutti (tunnus min) on SI-järjestelmässä ajan lisäyksikkö. Minuutin pituus on 60 sekuntia, 1/60 tuntia.[1]

Yleisesti minuuttia käytetään aikayksikkönä, kun mitattava aika on tyypillisesti välillä n. 1 n. 60 minuuttia. Toisaalta esimerkiksi musiikki- ja elokuvateollisuudessa tallenteiden kesto ilmaistaan yleensä minuutteina. Esimerkiksi 4 tuntia kestävän elokuvan pituus ilmaistaan usein muodossa 240 min.

1 min = 60 s

Joissain harvinaisissa minuuteissa on 61 sekuntia. Kyse on silloin karkaussekunnista. Tunnin jakaminen 60 minuuttiin perustuu babylonialaisten käyttämään 60-järjestelmään.

Alkuperä

Minuutti tulee latinan kielestä fraasista (pars) minuta prima, joka tarkoittaa ”ensimmäinen pieni osa”. Vastaavasti sekunti tulee fraasista (pars) minuta sekunda, ”toinen pieni osa”. Aikoinaan on vastaavasti myös 1/60 sekunnista käytetty nimitystä (pars) minuta tertia, ”kolmas pieni osa”. Nykyisin sen sijasta käytetään kuitenkin sekunnin desimaaliosia.[2]

Minuuttia ja sitä pienempiä aikayksiköitä käytettiin 1600-luvulle saakka pääasiassa vain tähtitieteellisissä laskuissa. Kelloissakin oli yleensä vain tuntiosoitin, kunnes minuutti- ja sekuntiosoitin yleistyivät 1600-luvun lopulla.[2]

Katso myös

Lähteet

  1. Suomen Standardoimisliitto: SI-opas (myös painettuna, ISBN 952-5420-93-0) (PDF) (sivu 8) SFS-oppaat. 4.11.2002. Suomen Standardoimisliitto. Viitattu 18.12.2011.
  2. Oja, Heikki: Aikakirja 2007, s. 7778. Helsinki: Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2007. ISBN 952-10-3221-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 22.4.2010).

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.