LGM-30 Minuteman

LGM-30 Minuteman on Yhdysvaltain asevoimien mannertenvälinen ohjus, joka on Yhdysvaltain strategisen ydinpelotteen pääase. Ohjus on nimetty Yhdysvaltain itsenäisyyssodan vapaaehtoisista Minuteman-joukoista käytetyn nimen mukaan.

Minuteman 3-ohjuksen laukaisu.

Historia

Ohjuksen kehittely alkoi 1956. Ensilento siilosta tapahtui vuonna 1959. Nykyinen Minuteman III otettiin käyttöön 1968 mennessä. Vuonna 2009 ohjuksia oli siiloissa 450 kpl.

Minuteman I

Minuteman I (LGM-30 A ja B) on kolmevaiheinen kiinteää polttoainetta käyttävä ohjus, jonka kantomatka on noin 10 000 kilometriä ja siinä on sisäinen ohjausjärjestelmä.

1950-luvun loppupuolella kiinteän polttoaineen kehitys mahdollisti Yhdysvaltojen ilmavoimien ensimmäisen mannertenvälisen ohjuksen kehityksen. Sen virallinen kehitystyö alkoi syyskuussa 1958. Epätavallisen nopean kehitysohjelman jälkeen ensimmäiset 10 ohjusta sijoitettiin hälytysvalmiuteen Malmstromin tukikohtaan Montanassa lokakuussa 1962.[1]

Ohjuksen kehitystyön ohessa Army Corps of Engineers Ballistic Missile Construction Office (CEBMCO) alkoi rakentaa laukaisulaitteistoja ja komentokeskuksia. Ensimmäinen valmistui Montanaan maaliskuussa 1961. Rakennustyö oli ennennäkemättömän nopeaa. Minutemanin siilot olivat pienempiä ja helpompia rakentaa kuin Atlas- tai Titan-raketin ja elementeistä valmistettuna CEBMCO rakensi tuhat siiloa vuoteen 1966 mennessä.[1]

Alkuperäisenä tarkoituksena oli myös sijoittaa pieni määrä ohjuksia (50–150) liikkuville laukaisualustoille rautatievaunuihin. Kokeet onnistuivat, mutta ohjelma peruutettiin viimein joulukuussa 1961.[1]

Minuteman II

Vuoden 1965 jälkeen käytössä ollut Minuteman II (LGM-30F) on kolmivaiheinen, kiinteää polttoainetta käyttävä, mannertenvälinen ballistinen ohjus. Ohjuksen kantomatka on yli 13 000 km ja lastina se voi kuljettaa yhtä ydinkärkeä. Minuteman II:ssa on parannettu ohjausjärjestelmä sekä suuremmat toinen vaihe ja hyötykuorman määrä. Minuteman II:n kehittäminen aloitettiin heti ensimmäisen version käyttöönoton jälkeen ja 2. lokakuuta 1963 ilmavoimien pääkomentokeskus ilmoitti tarkat vaatimukset Minuteman II:lle.[2]

Tehokkaammat moottorit mahdollistivat raskaamman 1,2 megatonnin W-56-ydinkärjen kuljetuksen. Ohjus oli myös tarkempi ja kuljetti mukanaan hämäysmaaleja, jotka estäisivät kohteeseensa osuvan ydinkärjen seuraamisen.[2] Puolustusministeri Robert S. McNamara määräsi 8. marraskuuta 1963 kaikkien Minuteman I -ohjusten, 150 kpl. mallia A ja 650 kpl. mallia B korvaamisesta uusilla. Ilmavoimat antoi tehtävän Boeingille.[2]

Ensimmäinen Minuteman II -yksikkö asetettiin valmiuteen toukokuussa 1966. Puolet ohjuksista oli uusittu toukokuuhun 1969 mennessä.[2]

Minuteman III
Minuteman III:n W78 MK12A ydinkärkiä

Minuteman III:n suurin muutos on kolmannen vaiheen muutos kantamaan raskaampaa hyötykuormaa. Paluulaite on Mark 12, joka voi kantaa kolme ydinkärkeä. Kärjet voi ohjata itsenäisesti kohteisiin ohjuksen "jalanjäljen alueelle". Ensimmäinen Minuteman III sijoitettiin siiloon huhtikuussa 1970.[3]

Minuteman III -ohjuksessa oli alun perin kolme kärkeä, tarkkuus paremmassa versiossa Mk12a W78 220 metriä, edelleen parannettuna 120 metriä, räjähdysvoima 335–350 kilotonnia. Kantomatka enimmillään 13 000 kilometriä. Maalle sijoitetut monikärkiohjukset (MIRV) kiellettiin START II -aserajoitussopimuksessa 1993, jonka jälkeen ohjuksissa on ollut vain yksi ydinkärki, vaikka sopimus myöhemmin raukesikin.

Vuodesta 1986 Minuteman-ohjuksia alettiin korvata LGM-118A Peacekeeper -ohjuksella, joka kuitenkin kiellettiin START II -sopimuksessa ja poistettiin käytöstä 2003 mennessä.[3]

Lähteet

Aiheesta muualla
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.