Minuteman
Minuteman eli minuuttimies oli alun perin pohjoisamerikkalaiseen miliisijärjestöön kuuluva henkilö, joka oli vannonut olevansa valmiina taisteluun minuutin varoitusajalla. Järjestö oli kolmentoista brittiläisen siirtokunnan ensimmäinen puolustus yllätyshyökkäyksessä Yhdysvaltain itsenäistymisen yhteydessä.
Minuteman | |
---|---|
Lexington Minuteman esittää Lexingtonin taistelussa 1775 taistelevaa miliisin kapteeni John Parkeria. |
|
Perustettu | 1774 |
Lakkautettu | 1775 |
Toimiala | vapaaehtoinen sotilasyksikkö |
Toiminta-alue |
Massachusetts Connecticut Virginia |
Päätöksentekoelin |
Massachusettsin maakunnallinen kongressi Toinen mannermaakongressi |
Historia
Minuteman-idean alkuperä
Vaikka minutemanit yhdistetään Yhdysvaltain vapaussotaan, heidän historiansa alkoi jo 1600-luvulla Massachusetts Bayn siirtokunnassa. Tuolloin luotiin ensimmäinen siirtokuntien militian etujoukko, joka oli valmiina sotaan puolen tunnin sisällä. Siirtokunnan johto katsoi tarpeelliseksi, että noin kolmasosa siirtokunnan miehistä koulutetaan nopean sotaanlähdön varalle.[1] Sotilaiden varusteina tuli olla lunttulukkoinen ase tai keihäs. Heidän täsmällinen nimensä ei ollut vielä muotoutunut, mutta perusidea oli sama kuin minutemaneilla. He muodostivat keskenään lyhyen varotusajan sotilaiden verkoston. Tätä armeijan muotoa kutsuttiin ihanteelliseksi "yleiskäyttöiseksi palvelusmuodoksi". Minutemanit ja heidän edeltäjänsä olivat yleensä nuorempia ja liikkuvampia kuin muut vapaaehtoiset sotajoukot.[2]
Vuonna 1689 minutemiesten ryhmä nousi taas esiin, tällä kertaa lumikenkämiesten nimellä. Heidän piti olla valmiina marssimaan lyhyellä varoitusajalla mukanaan piilukirves sekä yksi pari hyviä lumikenkiä ja mokkasiineja. Seuraavan vuosisadan vaihteessa lumikenkämiehet esiintyivät taas historiassa, samoin heitä seuranneet etuvartiomiehet. Kumpienkin tarkoitus oli pitää loitolla Kanadan puolelta tehdyt intiaanihyökkäykset siirtokuntien lounaisille ranta-alueille.[1] 1750-luvulla minutemaneihin verrattavat nopean toiminnan yksiköt taistelivat brittien riveissä Uutta Ranskaa vastaan seitsenvuotisen sodan aikana.[3]
Varsinaisten minutemanien synty
Syksyllä 1774 Massachusettsin maakunnallinen kongressi päätti, että jokainen kaupunki organisoisi oman militiansa.[4] Kolmasosan militiasta piti olla valmiina sotaan lyhyellä varoitusajalla.(engl. at a minute’s notice) Näiden minuuttimiesten aseistuksesta vastasivat tehokas musketti ja pistin, ja heillä tuli olla mukana riittävästi ampumatarpeita ja selkäreppu. Heidän koulutuksensa ei painottunut mies miestä vastaan taisteluun vaan perustui enemmänkin sissitaktiikan omaksumiseen, ampumiseen puiden ja muiden suojapaikkojen takaa sekä nopeaan vetäytymiseen. Minutemanien ei tarvinnut kantaa univormua, vaan heidän vaatetuksensa oli vapaa.[5]
Joukkojen koulutus pantiin alkuun vielä saman syksyn aikana. Seuraavana kevään (1775) monet näistä yksiköistä harjoittelivat sotataitojaan nykyisten Massachusettsin Rhode Islandin, Marylandin ja Etelä-Carolinan mutaisilla pelloilla. Virginian Fairfaxin piirikunnassa kenraali George Washington ratsasti usein taistelukoulutusta saavien minutemanien harjoitusmaastojen ohi.[4]
Lyhyt osallistuminen vapaussotaan
17. huhtikuuta 1775 Bostonin salaisen turvallisuuskomitean jäsen patriootti Samuel Prescott sai tiedon, jonka mukaan brittiläiset joukot lähestyivät Concordin pikkukaupunkia.[6] Britit olivat valinneet Concordin ensimmäiseksi kohteekseen siellä olevan kapinallisten asevarikon takia. Kolme ratsastajaa lähetettiin varoittamaan Concordin amerikkalaisia asukkaita uhkaavasta vaarasta. Eräs ratsastajista oli Paul Revere, josta tuli eräs Amerikan vallankumouksen legendoista.[6]
Minutemanit saivat tiedon lähestyvistä briteistä 18. huhtikuuta ja olivat heti valmiit lähtemään vastaanottamaan vihollisen saapumista. Siirtokuntien militian kapteeni John Parkerin johdolla 60–70 minutemania asettui Lexingtonin puistoon pysäyttämään brittijoukkojen etenemisen.[6] Varhain aamulla 19. huhtikuuta britit marssivat kaupunkiin. Joukkojen kohtaaminen päättyi aseelliseen yhteenottoon. Ei tiedetä, kumpi puoli ampui ensimmäisen laukauksen, ja asiasta kiistellään edelleen.[4] Minutemanit käsittivät nopeasti, että he eivät voineet pysäyttää noin 600 sotilaan brittiarmeijan etenemistä. Tilanteen toivottomuuden johdosta kapteeni Parker määräsi miehensä hajaantumaan, ja yhteenotto päättyi nopeasti. Lexingtonin puistoon jäi 18 haavoittunutta minutemania, joista kahdeksan kuoli saamiinsa vammoihin.[7]
Lexingtonin ja Concordin taistelut jatkuivat englantilaisten joukkojen edetessä Concordiin. Britit tuhosivat kapinallisten tarvikevarastoja mutta eivät saaneet aikaan täydellistä hävitystä. Siirtokuntien militia ja minutemanien eri yksiköt ympäröivät Concordin ja muodostivat lähes 4 000 miehen armeijan. Lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen brittijoukot aloittivat vetäytymisen Bostoniin, jossa oli heidän tukikohta. Minutemanit hyödynsivät oppimiaan taitoja tulittamalla pakenevaa vihollista puiden, pensaiden ja rakennusten takaa.[8]
Toukokuussa 1775 Toinen mannermaakongressi päätti minutemanien lopettamisesta ja aloitti yleiset värväykset, jotka koskivat uusien vapaaehtoisten sotilaiden seuraavia kahdeksaa kuukautta. Minutemanien rykmentit ja heidän upseerinsa sijoitettiin uuteen armeijaan, josta myöhemmin muodostui George Washingtonin johtama Siirtokuntien armeija[9]
Lähteet
- Ferling, John: Almost a Miracle. OUP USA, 2009. ISBN 978-0195382921. (englanniksi)
- Fredriksen, John C.: Fighting Elites: A History of U.S. Special Force. ABC CLIO, 2011. ISBN 978-1598848106. (englanniksi)
- Lanning, Michael Lee: The American Revolution 100: The People, Battles, and Events of the American War for Independence, Ranked by Their Significanc. Sourcebooks, Inc, 2009. ISBN 978-1402221156. (englanniksi)
- Savas, Theodore & Dameron, David: A Guide To The Battles Of The American Revolution. Savas Beatie, 2010. ISBN 978-1932714944. (englanniksi)
- Wade, Linda: Early Battles of the American Revolution. ABDO & Daughters, 2001. ISBN 978-1577651550. (englanniksi)
- Ward, Christopher: The War of the Revolution. Skyhorse Publishing, 2011. ISBN 978-1616080808. (englanniksi)
- Wills, Gary: A Necessary Evil: A History of American Distrust of Government. Simon & Schuster, 2002. ISBN 978-0684870267. (englanniksi)
Viitteet
- Fredriksen 2011. s. 12.
- Wills 2002. s. 33.
- Ferling 2009. s. 17.
- Ferling 2009. s. 27.
- Fredriksen 2011. s. 13.
- Wade 2001. s. 8.
- Savas 2010. s. 4.
- Lanning 2009. s. 155.
- Ward 2011. s. 30.