Minolainen kulttuuri

Minolaisaikainen häränpää noin ajalta 1600–1500 eaa. Iraklionin arkeologinen museo.

Kreetan saari on varmuudella asutettu viimeistään neoliittisen kauden alussa vuosien 7000–6000 eaa. välisenä aikana, jolloin Knossoksen asutus syntyi.[5] Varhaiset asukkaat olivat mahdollisesti eteläisestä Anatoliasta tulleita Sésklon kulttuurin edustajia,[6] jotka toivat muun muassa maanviljelyn Balkanille. Noin 6500 eaa. Kreetan maanviljelijäasutus keskittyi Messarán tasangolle eteläiselle Kreetalle. Näihin aikoihin oli alettu rakentaa suuria puulaivoja, joilla voitiin tehdä pitkiä merimatkoja.[7] Myöhemmin uusia, joskus pelasgeiksi sanottuja minolaisia saapui saarelle noin vuosien 5500/4500–4000 eaa. välisenä aikana.[6][8] Kreeta eli vielä jokseenkin erakoituneena uusista kulttuurivirtauksista vielä varhaisella pronssikaudella, sillä avomerenkulku ei ollut vielä niin kehittynyttä, että säännölliset yhteydet saaren ja varhaisempien kulttuurikeskusten välillä olisivat olleet mahdollisia. 6000-luvulta eaa. alkaen Kreetalla oli jo kuitenkin vallinnut menestyviä paikallisia kulttuureja, joista on jäljellä asutuskerrostumia erityisesti Knossoksessa.[9]

Faistoksen asutus Messarán tasangolla syntyi noin 4000 eaa. Tämän jälkeen keskukset kasvoivat parin vuosituhannen aikana vähitellen suuriksi kaupungeiksi. Noin 3900–3700 eaa. esiminolaiset pelasgit alkoivat purjehtia pitkin Välimerta etsien louhittavia metalleja ja muita mineraaleja. Laivoja oli nyt helpompi rakentaa, kun noin 4000 eaa. Kreetalla käyttöön otetusta arsenikkikuparista tehdyillä sahoilla saatettiin sahata nopeasti lankkuja.[7] Toisaalta arsenikkikupari aiheutti myös myrkytyksiä. Kultaa, hopeaa ja kuparia löytyi lopulta Iberian niemimaalta, minne syntyi noin 3200 eaa. kukoistava Los Millaresin kulttuuri.[7]

Kolmannen vuosituhannen lopulla merenkulku vilkastui voimakkaasti uuden laivatyypin myötä niin, että yhteydet Aigeianmeren ympäristön sekä Syyrian ja Egyptin välillä tulivat säännöllisiksi. Näiden yhteyksien ansiosta Kreetan merkitys Välimeren piirissä kasvoi räjähdysmäisesti. Kreeta oli riittävän suuri saari pystyäkseen ylläpitämään huomattavaa asujaimistoa ja tuottamaan kauppatavaraa vietiinkin. Lisäksi se sijaitsi strategisesti edullisella paikalla Egyptin, Syyrian, Manner-Kreikan ja Vähän-Aasian välisten kauppareittien risteyskohdassa. Saari oli vielä pronssikaudella erittäin metsäinen, ja puutavara olikin eräs sen tärkeimmistä vientiartikkeleista. Muita tärkeitä tuotteita olivat viini, oliiviöljy, sekä villa ja siitä tehdyt kankaat. Myös pronssin tuotanto oli tärkeä, vaikka siihen tarvittava kupari olikin tuotava Kyprokselta ja tina joko Iberian niemimaalta, Keski-Euroopasta tai Iranista. Kreetan laivasto oli aikanaan maailmankuulu. Todennäköisesti kreetalaiset tunsivat olevansa laivastonsa ansiosta saarellaan niin turvassa, ettei heidän suuria ja rikkaasti sisustettuja palatsejaan ollut millään tavalla linnoitettu.[9]

Noin vuonna 3100/3000 eaa. Kreetalle saapui muuttajia Vähästä-Aasiasta. Nämä perustivat saarelle varhaisminolaisen kulttuurin. Varhaisminolaiseksi kaudeksi (EM) luetaan noin vuodet 3100–2100 eaa. Palatsikausissa aika oli esipalatsikautta, koska silloin minolaiset eivät vielä rakentaneet palatseja. Esimerkiksi tuon ajan Mýrtos Pýrgoksen asutuksen talot olivat epäjärjestyksessä mutta lähekkäin. Myös melko tiiviisti ja säännöllisesti rakennetun Vasilikín löydöt ovat tältä ajalta, samoin Foúrnou Koryfí. Ruumiit haudattiin itä-länsisuuntaisiin taloihin.[1] Samoihin aikoihin varhaisminolaisen kulttuurin kanssa Egeanmeren saarilla kukoisti varhaiskykladinen kulttuuri. Pronssia alettiin käyttää Kreetalla noin 2800–2700 eaa.[10] Näihin aikoihin Knossos alkoi olla muita keskuksia suurempi, muttei liene varsinaisesti hallinnut koko saarta.

Palatsikaudet olivat minolaisen kulttuurin kukoistuskautta. Varhaispalatsikausi (1900-1700 eaa.) oli minolaisen kulttuurin ensimmäinen kukoistusvaihe. Todennäköisesti saaren hallinto keskittyi silloin kuninkaan johtamiin uskonnollisiin, yhteiskunnallisiin, hallinnollisiin, seremoniallisiin, teollisiin ja taloudellisiin keskuksiin, joita on totuttu kutsumaan palatseiksi. Varhaisvaiheessa näitä keskuksia oli ainakin saaren pohjoisosan Knossoksessa ja Malliassa sekä etelärannikon läheisyydessä Mesaran tasangon laidalla sijainneessa Faistoksessa. Palatsikeskuksissa oli tilat kultille, hallinnolle, asumiselle ja varastoille. Ympäristön asukkaat toivat tuotteitaan veroina palatsiin, josta ne jaettiin laajan hallintobyrokratian tarpeisiin. Palatsikeskukset eivät sijainneet aivan rannikolla, mutta niillä oli omat kehittyvät satamakaupunkinsa.[9]

Keskiminolaiseksi kaudeksi (MM) luetaan noin vuodet 2100–1750 eaa. ja myöhäisminolaiseksi kaudeksi (LM) noin vuodet 1750–1100 eaa. Keskiminolaisen kauden alkupuolella noin 1950 eaa. rakennettiin ensimmäiset minolaiset palatsit, mistä alkaa ensimmäinen palatsikausi eli niin kutsuttu protopalatsikausi tai vanha palatsikausi. Ensimmäisenä rakennettiin Knossoksen palatsi varhaisemman asutuksen paikalle noin 1900 eaa. Hieman myöhemmin rakennettiin Faistoksen, Málian, Káto Zákroksen ja Archánesin ensimmäiset palatsit.[11] Näihin aikoihin asutuskeskuksia ei yleensä linnoitettu.[1]

Knossoksen palatsin raunioita ja kunnostettuja osia.

Minolaisia naisia esittävä Naiset-fresko, yksi Knossoksen seinämaalauksista. Laajasti entisöity. Iraklionin arkeologinen museo.

Kreetalla oli ja on hyvä ilmasto ja hedelmällinen maaperä, ja meren keskellä se oli suojassa maahyökkäyksiltä, jotka rasittivat ja tuhosivat monia muinaisia sivilisaatioita. Saaren rajalliset luonnonvarat ajoivat minolaiset merikauppakansaksi. Minolaiset olivat Välimeren parhaita merenkulkijoita ja kävivät laivoillaan kauppaa kaikkialla Välimerellä, myös Egyptissä. He kuljettivat laivoissaan viiniä, ruokaöljyä, kankaita ja pronssiesineitä sekä myös matkustajia. Alueella viljeltiin vehnää, viinirypäleitä ja oliiveja. Vuorten rinteillä laidunnettiin lampaita.[9]

Vauraus ja rauha mahdollistivat muun muassa juuri suurten palatsien rakentamisen sekä korkeakulttuurin kehittymisen. Kreetalaiset hieroglyfit tulivat käyttöön noin 2000 eaa., ja lineaari-A-kirjoitus kehitettiin noin 1850 eaa.[3] Samalla kaudella noin 2000–1700 eaa. tehtiin ohutta Kamáres-keramiikkaa. Yhteisöhautojen muodoksi vakiintuivat varsinkin eteläisellä Kreetalla tholos-haudat eli pyöröhaudat.[1]

Noin 1700- ja 1600-lukujen vaihteessa eaa. ensimmäiset palatsit tuhoutuivat joko suuressa maanjäristyksessä tai Egyptistä lähtöisin olevan sotaisan liikehdinnän johdosta. Palatsit rakennettiin kuitenkin nopeasti uudelleen entistä laajemmiksi ja komeammiksi, ja kokonainen uusi palatsikompleksikin rakennettiin saaren itäosaan.[9] Tästä lasketaan alkaneen toinen eli niin sanottu uusi palatsikausi, joka käsittää noin vuodet 1750–1450 eaa.[10] Uusi palatsikausi oli minolaisen kulttuurin suurinta kukoistusaikaa, ja silloin kulttuuri kehittyi huippuunsa. Knossoksen lisäksi muun muassa Faistokseen, Máliaan, Káto Zákrokseen ja Archánesiin rakennettiin uudet, entistä suuremmat ja monikerroksiset palatsit vanhojen paikalle. Lisäksi rakennettiin kokonaan uudet palatsit myös Kydoniaan nykyisen Chanián paikalle sekä Galatáksen ja Gourniáan. Syntyi myös muita suuria kaupunkeja ja kyliä, kuten rannikon Amnisos.[1][12]

Minolaiset perustivat siirtokuntia eri puolille Egeanmeren aluetta. Siirtokuntia oli muun muassa Santorínin Thíralla (Akrotíri), Kytheralla, Kéalla, Míloksella, Náxoksella, Kárpathoksella ja Ródoksella sekä Anatolian rannikolla Iasoksessa.[12] Kauppa ulottui muun muassa Peloponnesokselle, itäiselle Egeanmerelle, Troijaan, Kyprokselle, Levantin rannikolle ja Egyptiin.[12]

Minolainen vaikutus levisi Kreikan mantereelle viimeistään joskus vuosien 1600–1500 eaa. välissä. Näihin aikoihin kulttuuri oli huipussaan, ja Knossoksen kuningas lienee valloittanut koko Kreetan.[10]

Faistoksen palatsin rauniot.

Karfí, yksi viimeisten minolaisten asutuksia.

Minolaisen kulttuurin tuho oli todennäköisesti hidas ja tuskallinen tapahtumasarja. Kukoistava myöhäispalatsikausi loppui äkisti 1400-luvun puolivälissä eaa., kuin mannermaan mykeneläiset valloittivat Kreetan ja tuhosivat sen palatsit. Ainoastaan Knossos rakennettiin uudelleen, joskin pienemmässä mittakaavassa, ja saarta hallittiin sieltä käsin. Tällöin megaron-tyyppiset rakennukset yleistyivät. Lisäksi hauta- ja keramiikkatyypit muuttuivat, ja mykeneläinen lineaari-A-kirjoitukseen pohjautunut lineaari-B tuli käyttöön kirjoitusjärjestelmänä.[9] Kreeta nousi vielä mykeneläisvaikutteisena, mutta entisten palatsien loistoon ei enää palattu. Uusia keskuksia olivat nyt Knossoksen lisäksi Agía Triáda, Kommós ja Kydonia.[1]

Myöhäisellä palatsikaudella (myös uusi palatsikausi) noin 1627–1600 eaa., arkeologisten löytöjen mukaan kaudella LM IA, sattui nykytiedon mukaan Santorínin suuri tulivuorenpurkaus, joka tuhosi ainakin saarella olleen Akrotírin asutuksen. Aiemmin purkaus ajoitettiin noin vuoteen 1500–1450 eaa.,[13][14] toisin sanoen samoihin aikoihin minolaisen kulttuurin kokeman tuhon kanssa, ja sitä pidettiin ilmeisenä syynä minolaisen merivallan heikentymiseen, mikä puolestaan olisi helpottanut saaren valtausta. 1980-luvun lopulla Grönlannin jäätiköiden tarkempi tutkimus siirsi purkauksen ajoitusta pari sataa vuotta uskottua aiemmaksi, noin vuoteen 1645 eaa., ja se on aiheuttanut kronologisia ongelmia.[9] Aiemmin purkauksen uskottiin vaikuttaneen merkittävästi kulttuurin tuhoutumiseen, mutta uuden ajoituksen mukaan se on voinut aiheuttaa Kreetalla korkeintaan suuria vahinkoja.

Tätä kolmatta palatsikautta noin 1450–1375 eaa. kutsutaan yhden palatsin kaudeksi eli monopalatsikaudeksi ja tämän jälkeistä aikaa noin vuoteen 1100 eaa. saakka jälkipalatsi- tai loppupalatsikaudeksi. Kausille olivat ominaisia kuiluhaudat, joista eräs esimerkki ovat Arménoin haudat, sekä larnaks-hauta-arkut, kuten niin kutsuttu Agía Triádan sarkofagi.[1]

Knossoksen palatsi ja mainitut asutukset säilyivät käytössä noin vuoteen 1200 eaa. saakka.[1] Tämän jälkeen kulttuurin loppuvaiheet ovat todennäköisesti olleet levotonta aikaa. Varsinainen minolainen aika päättyy myöhäisminolaisen kauden myötä noin vuoteen 1100 eaa. Tämän jälkeistä aikaa noin 1100–1000 eaa. kutsutaan subminolaiseksi eli aliminolaiseksi kaudeksi. Vanhat asuinpaikat hylättiin, ja saaren alkuperäinen väestö siirtyi asumaan helpommin puolustettaville vuorenrinteille muun muassa Karfíin, kun taas osa minolaisista muutti idemmäs esimerkiksi Kyprokselle.[1] Doorilaisiksi kutsuttu kreikkalainen heimo lienee joskus vuoden 1000 eaa. tienoilla valloittanut Kreetan ja ajanut minolaiset saaren sisäosiin. Siellä viimeisiä minolaisia säilyi pitkään Kreikan niin kutsutuille ”pimeille vuosisadoille” ja vielä antiikin ajalle saakka niin kutsuttuina eteokreetteinä.

Minolainen kulttuuri ja sitä välittömästi edeltäneet ja seuranneet ajat voidaan jakaa kausiin alla esitetyllä tavalla. Ajoitukset ovat osin kiistanalaisia, ja siksi niitä on useita erilaisia ja ne vaihtelevat eri lähteissä. Tässä on seurattu niin kutsuttua korkeaa kronologiaa, jossa osaa kausista on siirretty aikaisemmaksi vastaamaan Santorínin tulivuorenpurkauksen uutta ajoitusta noin ajalle 1627–1600 eaa., sillä sen tulee osua kauden LM IA lopulle. Ajoitukset ovat summittaisia ja pyöristettyjä.[13][15][16] Kirjainlyhenteitä käytetään englanninkielisessä ja tieteellisessä kirjallisuudessa: EM, Early Minoan (varhaisminolainen kausi); MM, Middle Minoan (keskiminolainen kausi); LM, Late Minoan (myöhäisminolainen kausi).

Pääartikkeli: Knossos

Minolaisen kulttuurin keskuspaikka oli Knossos, jonka suurikokoinen ja monihuoneinen palatsi on tunnettu kaivauksista. Sitä kutsutaan Minoksen palatsiksi myöhemmän Kreikan tarujen mukaan. On arveltu, että nimitys labyrintti olisi saanut alkunsa palatsista, kun sen suuri koko ja huoneiden lukumäärä on jäänyt elämään kreikkalaisen mytologian kertomuksissa.

Knossoksen palatsin entistettyjä osia.

Agía Triádan pienen palatsin tai huvilan rauniot lähellä Faistosta.

Zóminthoksen suhteellisen hyvin säilyneen asutuksen raunioita.

Knossoksen palatsi oli viisikerroksinen ja siinä oli yli 1 300 huonetta. Palatsissa oli valtaistuinsali sekä asuintiloja, varastoja, käsityöpajoja ja uskonnollisia pyhäköitä. Suurista varastoista on löydetty suuria määriä varastoruukkuja. Palatsin sisäseinät oli koristeltu minolaisten elämästä kertovilla värikkäillä seinämaalauksilla. Eräissä maalauksissa nähdään naisia ja miehiä keräämässä kukkia, sekä suorittamassa rituaalista härkähyppyä tai osallistumassa muihin kilpailuihin. Palatsissa oli juokseva vesi.

Palatsin talousalueella asui noin 50 000–80 000 ihmistä. Päivittäin itse palatsissa oli noin 1 000 ihmistä, joista noin 400 asui siellä vakinaisesti. On keskusteltu siitä, oliko Knossos uskonnollisen vai poliittisen vallan keskus vai molempien yhdistelmä eli teokratia. On myös kiistelty siitä, oliko Knossos koko saaren pääkaupunki vai ainoastaan sen suurin keskus. Koko saaren keskuksena se vaikuttaa olleen ainakin loppuaikoina ja erityisesti mykeneläisellä ajalla.

Englantilainen muinaistutkija Arthur Evans suoritti palatsin arkeologiset kaivaukset vuosina 1900–1930. Hän entisöi palatsia ehkä liiankin radikaalisti. Toisaalta monia Evansin tulkintoja on arveltu oikeaan osuneiksi. Koko minolainen kulttuuri tuli tunnetuksi Evansin löytöjen myötä.

Merkittävimpiä minolaisia arkeologisia kohteita on lueteltu alla. Kohteet ovat Kreetalla, ellei paikkaa ole erikseen mainittu. Kohteiden nimet ovat klassisessa nimimuodossa, mikäli nimi palautuu varmuudella minolaiselle tai antiikin ajalle, ja muussa tapauksessa paikan nykyisen nimen mukaisia ja nykykreikkalaisessa muodossa.

Ei osata sanoa, mitä kansaa minolaiset olivat. He eivät kuitenkaan varmuudella olleet indoeurooppalaisia eivätkä kreikkalaisia, eivät myöskään afrikkalaisia tai seemiläisiä. Minolaisten perintötekijöitä muistuttavia geenejä on nykyään Lähi-idässä, Välimeren alueella ja Länsi-Euroopassa. Monesti ajatellaan minolaisten tulleen meritse Balkanilta, Anatoliasta tai Lähi-idästä.[19]

Muinaisten minolaisten äitilinjan mitokondrion haploryhmät olivat pääosin tyyppiä H, T, K, HV ja I.[20] Minolaisten yleisin Y-kromosomin isälinja lienee ollut tyyppiä J2.[21] Nykyisen Kreetan Lasíthin ylätasangon asukkaat ovat geenien mukaan ainakin osin minolaisten jälkeläisiä.[22]

Minolaisten yhteiskunta ei muistuttanut myöhempää kreikkalaista soturiaateliin perustuvaa yhteiskuntaa. Silti se oli jakautunut eriarvoisiin yhteiskuntaluokkiin. Toisistaan selvästi eroavat hautalöydöt kertovat vainajien erilaisista yhteiskunnallisista asemista. Edelleen ne kertovat ammatillisesta eriytymisestä: oli kalastajia, kirjureita, sotilaita, savenvalajia, muusikoita jne. Ei kuitenkaan tiedetä, missä määrin sosiaalinen asema oli perinnöllistä ja tehtiinkö ero vapaiden ja orjien välillä. Naisten näkyvä asema minolaisessa taiteessa on tarjonnut aineistoa erilaisille matriarkaatti-oletuksille. Epäilemättä naiset saattoivat toimia esimerkiksi papittarina merkittävässä asemassa. Vaikka myöhäisempi kreikkalainen kirjallisuus esittää minolaisnaisten olleen erityisen vaikutusvaltaisessa asemassa, on kysymystä sukupuolten välisestä suhteesta mahdoton ratkaista.

Seinämaalauksissa ja pienoisveistoksissa esiintyneiden henkilöiden vaatetus herätti niiden löytöaikana suurta huomiota. Miehet esiintyvät usein vain pelkkään lannevaatteeseen verhoutuneina kun taas varsinkin papittaret ja hovinaiset esiintyvät koristeellisissa asuissa, rinnat paljaina mutta alaruumis runsaan hameen verhoamana.[9]

Theran (Santorinin) Akrotirin seinämaalaus naisesta.

Kreetalaisia hieroglyfejä Knossoksesta tai Máliasta löydetyssä savitangossa, n. 1900–1600 eaa. Iraklionin arkeologinen museo.

Lineaari-A-kirjoitusta savitaulussa. Chanián arkeologinen museo.

Pääartikkelit: Minolainen kieli, kreetalaiset hieroglyfit ja lineaari-A-kirjoitus

Minolaisten kieli ja sen mahdolliset sukulaisuussuhteet muihin kieliin ovat tuntemattomia. Minolaisilla oli kielensä kirjoittamiseen kaksi omaa kirjoitusjärjestelmää. Niistä vanhempi oli noin vuosina 2000–1700 eaa. käytetty niin kutsuttu kreetalainen hieroglyfikirjoitus. Tätä seurasi niin kutsuttu lineaari-A-kirjoitus, jota käytettiin noin vuosina 1850–1400 eaa. Kumpaakaan kirjoitusta ei ole kyetty luotettavasti tulkitsemaan. Kirjoitettuja tekstejä tunnetaan useita erityisesti savitauluista, mutta myös erilaisista muista esineistä.[3]

Minolaisten kieli ei ollut lainkaan sukua kreikan kielelle. (Sitä vastoin Kreetalla myöhemmin mykeneläisenä aikana käytetty, lineaari-B-kirjoituksella kirjoitettu kieli on varhaista kreikkaa.) Tutkijat ovat esittäneet useita teorioita kielestä ja sen sukulaisuudesta tunnettuihin kieliin.[23] Kielen on ehdotettu olevan muun muassa joku muu vanha indoeurooppalainen kieli, kuten anatolialainen (mm. heetin tai luuvin sukuinen kieli) tai indoiranilainen kieli (mm. sanskritin sukuinen kieli); seemiläinen kieli (mm. foinikian sukuinen kieli); tai tyrheninen kieli (mm. etruskin sukuinen kieli).[24][23][25]

Hieroglyfi- ja lineaari-A-tekstien lisäksi tunnetaan niin kutsuttu Faistoksen kiekko, jossa on täysin tuntematonta kirjoitusta, jonka yhteys muihin minolaisiin kirjoitusjärjestelmiin on epäselvä. Myös Arkalochórin kirveessä on tuntematonta kirjoitusta, joka muistuttaa lineaari-A:ta ja Faistoksen kiekon kirjoitusta.

Pääartikkeli: Minolainen uskonto

Knossoksen palatsista löydetty käärmejumalatarpatsas noin vuodelta 1600 eaa. Iraklionin arkeologinen museo.

Uskonnolla oli erittäin tärkeä merkitys minolaisten elämässä. Erilaisia kulttitiloja oli lähes kaikkialla, ja erinäiset seinämaalaukset, sinetit ja huonetilojen yksityiskohdat ovat merkkejä minolaisten uskonnonharjoituksesta. Uskonto näyttää perustuneen äitijumalattaren kultiin, jonka seremoniallinen ilmestyminen oli tärkein uskonnollisista tapahtumista.[9] Minolaiset vaikuttavat palvoneen enimmäkseen naispuolisia jumalia, kuten juuri Äitijumalatarta nimeltään ehkä Britomartis,[9] joka takasi hedelmällisyyden, sekä Eläinten valtiatarta (Potnia Theron), joka suojeli kaupunkeja, kotia, metsää ja manalaa, ja joka kuvataan monesti eläinten kuten leijonien ja käärmeiden parissa[9]. Käärmeet saattoivat osoittaa, että hänen valtansa ulottui myös maan alle, ja edustaa jatkuvuutta.[9] Kyseessä saattaa olla myös sama jumalatar eri tavalla esitettynä. Joskus jumalattaren seurassa esiintyy nuori miespuolinen jumala, joka saattoi olla jumalattaren puoliso tai lapsi. Tämä jumala oli jonkinlainen kasvillisuuden jumaluus, joka syntyi ja kuoli uudelleen joka vuosi vuodenaikojen kierron mukaan.[26][27][28] Äitijumalatarta palvottiin sekä palatseissa että vuoripyhäköissä. Kultin tärkeänä osana olivat jumalattaren ilmestykset, joita varten palatsialueilla oli erityisiä tiloja. Todennäköisesti papittaret personoivat jumalatarta näissä tilanteissa.[9]

Jokaisen palatsikeskuksen lähettyvillä oli vuoripyhäkkö, johon keskusaukiolta oli suora näköyhteys. Seinämaalaukset ja sinetit, joiden käyttö ja aihepiiri olivat laajenneet entisestä, antavat jonkinlaisen käsityksen minolaisesta kultista ja siihen liittyvistä rakennuksista. Muutamissa sineteissä on kuvattu vuoren laella käskevässä asennossa seisovaa naishahmoa, todennäköisesti jumalatarta, ja häränsarvien koristamaa rakennusta, joka ehkä symboloi palatsia. Tällä on ehkä haluttu ilmentää vuoripyhäkön ja palatsin välistä rituaalista yhteyttä.[9]

Tunnetuin minolainen uskonnollinen symboli oli härkä (ja sen sarvet), joka oli yleinen palvonnan kohde Lähi-idässä. Se oli hedelmällisyyden ja voiman vertauskuva.[29] Ei kuitenkaan ole tietoa, oliko härkä varsinainen jumaluus. Vaarallinen härkähyppy on saattanut olla jonkinlainen uskonnollinen rituaali. Minolaisten arvellaan uskoneen eläinpäisiin demoneihin, mutta häränpäinen Minotauros lienee myöhempi, puhtaasti kreikkalaisen mytologian hahmo.

Muita tunnettuja minolaisia uskonnollisia symboleita ovat muun muassa kaksipuolinen kirves labrys, puu, pylväs ja labyrintti. Labrys saattoi olla pyhä uhrikirves tai salamaa kuvannut ukkosenjumalan ase ja eräänlainen voiman tunnuskuva. Minolaisia pyhiä paikkoja olivat edellä mainitut vuorenhuippupyhäköt, kuten Gioúchtas- eli Juktasvuoren pyhäkkö ja Petsofás sekä pyhät luolat, kuten Arkalochórin luola, Díktin luola ja Ídan luola. Minolaisilla vaikuttaa olleen myös temppeleitä, kotipyhäkköjä ja pyhiä puita. Palatseissa oli erityisiä kultille varattuja huoneita.[26][28]

Varhaisella pronssikaudella kuolleet haudattiin yhteishautoihin. Myöhemmin yleistyivät yksilöhaudat. Haudat olivat joko hautataloja, pyöröhautoja (tholos) tai kallioon hakattuja kuiluhautoja. Eräiden löytöjen perusteella näyttäisi siltä, että minolaiseen uskontoon olisi kuulunut myös ihmisuhreja.[26][28]

Minolainen uskonto sulautui myöhemmin yhteen mykeneläisen uskonnon kanssa ja vaikutti tätä kautta edelleen antiikin kreikkalaiseen uskontoon sekä mytologiaan, jossa minolaiset teemat vaikuttavat säilyneen jonkinlaisina epäselvinä muistumina.

Suuria pithos-ruukkuja Knossoksessa.

Minolainen kulttuuri perustui kaupankäyntiin, eikä siinä ole merkkejä myöhemmille Kreikan kulttuureille ominaisesta sotilasaristokratiasta. Kreeta sijaitsee merikaupankäynnille edullisella paikalla keskellä itäistä Välimerta.[30]

Minolaisten käymä kauppa ulottui Manner-Kreikkaan, Egeanmeren saarille, Anatoliaan, Kyprokselle, Syyrian ja Egyptiin sekä Iberian niemimaalle.[31] Ehkä noin 2000 eaa. alkaen minolaiset rakensivat kauppasiirtokunnat mieleen tuovia keskuksia Kreikan saarille. Näistä tunnetuimpia on Thíran saaren Akrotíri. Kaupan ansiosta minolaiset olivat merkittävä mahti itäisellä Välimerellä ja heidän siirtokuntiaan oli Manner-Kreikassa asti. Kauppa- sekä kulttuuriyhteydet Lähi-idän, Egyptin ja Kyproksen kanssa vilkastuivat merkittävästi ja minolainen kauppa sekä asutus levittäytyivät Egeanmeren saarille kuten esimerkiksi Thíralle ja Mēlokselle, ja Kreetan saavutuksia jäljiteltiin Manner-Kreikassakin. Tälle ajalle sijoittuvat Mykenen kuningashaudat viittaavat läheisistä suhteista Kreetaan. Saarelle tuotiin metalleja ja muita raaka-aineita muualta, ja saarelta vietiin laajalle siellä valmistettuja erinäisiä kultakoruja, kankaita, sinettejä ja muita valmiita tuotteita.[9]

Kreeta vei muun muassa puuta, villatekstiilejä, ylellisyyskeramiikkaa sekä metalleja ja metalliesineitä. Minolaisten merkittävin metallituote oli tina, kuparia saatiin Kyprokselta. Tinan ja kuparin seos on tunnetusti pronssi, tuon ajan merkittävin metalli. Minolaiset veivät myös muun muassa viiniä sekä mausteita, kuten sahramia. Minolaiset veivät tai välittivät Lähi-itään myös kultaa ja hopeaa sekä ruukkuja. Itämereltä tuotiin meripihkaa jo noin 2000–1450 eaa.[32][33][34]