Minna Canth

Kuopiossa Canth jatkoi jo Tampereella ruotsinkielisessä työläislasten Finlaysonin tehtaankoulussa alkanutta koulunkäyntiä[10]. Kouluista ensimmäinen oli Snellmanin aloitteesta perustettu Kuopion kaupungin työväen tyttökoulu, joka oli niin sanottu lankasterikoulu, sillä siellä noudatettiin englantilaista Bell-Lancasterin opetusmenetelmää. Opetusmenetelmän huomattavin piirre oli se, että vanhemmat oppilaat ohjasivat nuorempia.[11] Opetuskieli oli suomi.[10] Sieltä Miinu Johnson, joka kutsui tuolloin itseään Minaksi,[12] siirtyi Soldanin sisarusten (Aleksandra, Augusta ja Edla, joista Edla opetti häntä myöhemmin myös Jyväskylän seminaarissa[12]) ylläpitämään ruotsinkieliseen kouluun. Tämä kolmivuotinen koulu oli tarkoitettu vain tytöille.[12] Täältä Canth eteni vielä kolmivuotiseen ruotsinkieliseen valtion tyttökouluun Frouvasväen koulu sivistyneimpäin (herraisten) vanhempain tyttäriä varten, johon hänen ei olisi syntyperänsä takia pitänyt päästä. Kauppias Gustaf Johnsonin hyvän taloudellisen menestyksen takia näin kuitenkin tapahtui.[12] Gustaf olisi halunnut kouluttaa myös poikansa Gustin, mutta tämä ei ollut siitä kiinnostunut.[13]

Canthin nuoruuden ajan yhteiskunnassa tyttöjen koulutusmahdollisuuksia rajoitettiin, toisin kuin poikien, mikä ei ollut Miinan mieleen.[11] Herraisten tyttökoulussakin tyttöjä suorastaan varjeltiin liialta tiedolta – puolet viikkotunneista omistettiin käsitöille.[13] Silloisen käsityksen mukaan naiset eivät olisi kestäneet pitkiä koulupäiviä tai suuria vaatimuksia, vaan olisivat sairastuneet auttamatta hermoheikkouteen.[13] Johnsonin tyttäret oppivat kuitenkin kouluissa esimerkiksi ruotsin niin hyvin, että he puhuivat sitä kotonaan ja käyttivät sitä keskinäisessä kirjeenvaihdossa.[13]

Gustaf Johnsonin liiketoimet sujuivat hyvin, ja hänellä oli varaa pitää kaupassa apulaista tyttärensä sijaan. Canth oli tullut myös avioitumisikään, mutta avioliiton sijaan hän toivoi itsenäisen naisen uraa. Mahdollisuuden haaveeseen tarjosi Jyväskylässä vuonna 1863 alkanut kansakoulunopettajaseminaari, sillä opettajattarena nainen saattoi elättää itsensä menemättä naimisiin.[13] Seminaarin myötä naisella oli ensimmäistä kertaa Suomessa mahdollisuus opiskella johonkin muuhun kuin kätilön ammattiin.[14]

»Kaikki naiset älkööt tehkö käsitöitä!»
(Kirjeestä Lucina Hagmanille 26.4.1884.[15])

Minna Canth puolisonsa Johan Ferdinand Canthin kanssa Jyväskylässä.

Canthin isä pyrki ilmeisesti kouluttamaan tyttärensä porvarilliseksi neidoksi avioliittoa varten.[13] Tyttökoulusivistykseen kuuluivat kainous, ranskan kieli ja hyvät käytöstavat. Vanhempiensa vastustuksesta huolimatta Canth halusi jatkaa koulunkäyntiä. Hän oli päättänyt lähteä Jyväskylään vaikka salaa, jos vanhemmat eivät antaisi lupaa. Sellainen kuitenkin annettiin.[13] Miinu Johnson pääsi syksyllä 1863 vasta perustettuun Jyväskylän seminaariin, joka koulutti kansakoulunopettajia.[16] Opinnot jäivät kuitenkin kesken vuonna 1865 hänen hyväksyessään seminaarin luonnontiedon opettajansa Johan Ferdinand Canthin kosinnan.[16] Canth ei myöntynyt ensimmäisellä eikä vielä toisellakaan kerralla. He menivät naimisiin ja asettuivat asumaan Jyväskylään. Seminaarissa aikaisemmin Minaksi itseään kutsunut Canth alkoi käyttää etunimeä Minna.[13]

Canthin elämä oli Jyväskylässä kiireistä, sillä pariskunnalle syntyi kaikkiaan seitsemän lasta: Anni (1866–1911), Elli (1868–1944), Hanna (1870–1889), Maiju (1872–1943), Jussi (1874–1929), Pekka (1876–1959) ja Lyyli (1880–1969).[8] Silti Canth ehti harjoittaa hyväntekeväisyyttä köyhien keskuudessa ja kirjoittaa miehensä toimittamiin Keski-Suomi- ja Päijänne-sanomalehtiin novelleja, uutisia ja yhteiskunnallisia kannanottoja, erityisesti raittiuteen ja naisiin liittyvistä aiheista.[14] Hänen ensimmäinen teoksensa oli ”Novelleja ja kertomuksia” (1878), joka aloitti pitkän kirjailijanuran.[14] Canthista tuli Jyväskylässä myös ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen.[14]

Vuonna 1879 Canthin elämässä tapahtui merkittävä käänne: hänen miehensä kuoli pitkään sairastettuaan vähän ennen perheen seitsemännen lapsen syntymää.[16] Sitä seurannut aika oli Canthille fyysisesti ja henkisesti raskasta aikaa. Joitakin kuukausia myöhemmin Canth sai valmiiksi ensimmäisen näytelmänsä Murtovarkaus. Hän lähetti sen Jyväskylässäkin vierailleen Suomalaisen Teatterin johtajalle Kaarlo Bergbomille,[14] joka hyväksyi sen oitis; suomenkielisistä näytelmistä oli silloin pulaa. Murtovarkaus palkittiin vielä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinnolla.

Kaarlo Vuoren maalaus 47-vuotiaasta Minna Canthista vuodelta 1891.

Maaliskuussa 1880 Canth muutti lapsineen takaisin Kuopioon.[17] Siellä hän ryhtyi hoitamaan vuonna 1877 kuolleen isänsä lankakauppaa, joka oli kehnossa taloudellisessa kunnossa.[17] Canth sai liikkeen jaloilleen, ja perheen taloudellinen asema parani. Kolmen vuoden kuluttua Canth otti vastuun myös sekatavarakaupasta, jota hänen veljensä oli hoitanut.[17] Liiketoimet takasivat taloudellisen toimeentulon, jonka turvin Canth pystyi hankkimaan kirjallisuutta ulkomailta asti ja keskittymään myös kirjoittamiseen.

Canthia pidettiin omana aikanaan hyvin radikaalina. Canth kritisoi maallista kirkkoa, mutta henkilökohtainen usko oli hänelle kuitenkin tärkeä; siitä kertoo Tuomas Kempiläisen Kristuksen seuraamisesta -hartauskirjan lukeminen useaan kertaan sekä Vuorisaarnaan perehtyminen. Uskonnollisuus ei ollut Canthilla ristiriidassa sen kanssa, että hän oli kiinnostunut tieteen uusista saavutuksista ja pyrki selittämään esimerkiksi spiritismiä tieteellisen ajattelun kautta.[18][19]

Hän etsi vastauksia myös Tolstoin uskonnollisuudesta ja etiikasta. Pelastusarmeijaan tutustuminen taas tuotti pettymyksen. Papeista hän joutui törmäyskurssille etenkin niin sanottua beckiläistä raamatuntulkintaa edustaneen Kuopion piispan Gustaf Johanssonin kanssa. Tämä vastusti naisten korkeampaa koulutusta ja edellytti näiden tyytyvän ”luonnonjärjestyksen” asettamaan asemaan. Lopulta Canth ja Johansson eivät enää tervehtineet toisiaan. Hankausta Canthilla oli myös pastori Gustaf Elias Bergrothin ja Kiuruvedellä vaikuttaneen Wilhelmi Malmivaaran kanssa.[20]

Juhani Aho kirjoitti myöhemmin Canthista:

»… kaikki se innostus länsimaisiin aatteisiin, joka silloista nuorisoa elähytti, kokoontui hänessä ja hänen teoksissaan polttopisteeseensä ja heijasti sitä hänen temperamenttinsa värittämänä kauas Kuopion Kirkkokadun kulmatalosta – pimeään maailmaan.»
(Juhani Aho[21])

Minnan salongissa skruuvia pelaamassa vasemmalta Hanna Levander, Alma Tervo, Maiju ja Minna Canth.

Kuopiossa Canthin ympärille kokoontui kirjallisuudesta kiinnostuneita ihmisiä, ja Canthin Kanttilaksi kutsuttuun taloon syntyi Minnan salonki.[22] Siellä vieraili monia myöhemmin tunnettuja kirjailijoita ja kulttuurivaikuttajia.[23] Kaukaisimmat vieraat tulivat ulkomailta asti.

Salongin ilmapiiri oli vapaamielinen, suorastaan siinä määrin, että kaupungin konservatiiviset tahot paheksuivat sitä. Paheksuntaan epäilemättä vaikutti se, että Minnan salongissa puhuttiin uusista kirjallisista ja aatteellisista virtauksista, kuten naisasialiikkeestä ja darvinismista. Uudet ajatukset antoivat kuitenkin inspiraatiota kirjailijoille, ja Canth itsekin hyötyi vuorovaikutuksesta nuoremman polven edustajien kanssa. Vuonna 1886 ilmestynyt Hanna lienee ensimmäinen suomenkielinen teos, jossa mainitaan Charles Darwinin nimi. Siinä myös lukiolainen Lavonius selittää kuulijoilleen muurahaisten aivojen ihmeellisestä rakenteesta Darwinin The Descent of Man -teoksesta (ilmestyi ruotsiksi 1872) lainatulla repliikillä.

Sukupuolimoraalissa Canth oli absoluuttisen sukupuolimoraalin, niin sanotun hansikasmoraalin kannattaja. Hän edellytti seksuaalista pidättyväisyyttä niin naisilta kuin miehiltä ennen avioliittoa. Juhani Aho puolestaan edusti relativistista sukupuolimoraalia edustavaa kantaa, jonka mukaan miehelle olisi luonnollista harrastaa seksiä ennen avioliittoa. Tämä vastakkainasettelu rikkoi Canthin ja Ahon välit pitkäksi aikaa. Canth ei hyväksynyt Ellen Keyn edustamaa vapaata seksuaalisuutta vaan kirjoitti siihen vastineen Arvostelu neiti Ellen Keyn viime lausunnoista naisasiassa[24].

»Kyllä saan jo vähitellen ruveta tyytymään. Kun 1. Helsingin kirkoissa varoitetaan seurakuntaa minusta, kun 2. Yliopiston professorit antavat arvonimen ”rietas nainen” ja kun 3. ne jotka ovat likemmin oppineet tuntemaan, kuvaavat juorujen jumalattareksi ja vertaavat Potipharin emäntään, niin alkaa tuo jo riittää. Laskut selvänä maailman kanssa! Emme tule toisiamme kaipaamaan… Viha antaa voimaa ja kuntoa – ystävyys heikontaa ja laimentaa.»
(Canth kirjoitti 1887 Hilda Aspille sydämistyttyään Juhani Ahoon, joka oli julkaissut Savo-lehdessä (Canthista kertovan) pakinan ”Juorun jumalatar”.[25][26][27])

Vuosina 1889–1890 Canth toimitti sanomalehtimies A. B. Mäkelän kanssa lehteä Wapaita Aatteita, johon hän käänsi artikkeleita Saksan, Ruotsin ja Tanskan lehdistä. Lehti käsitteli tähtitiedettä, maailman syntyä, uskonnonvapautta, kehitysoppia, sielutiedettä ja työväenkysymystä. Sensuuri haittasi usein lehden ilmestymistä, ja kerran koko painos takavarikoitiin.[28]

Vuonna 1889 käytiin muun muassa kuuluisa ”uskonsota Jyväskylässä”, kun Eero Erkon toimittama Keski-Suomi aloitti kirjoitussarjan ”Ihmiskunnan lapsuuden ajoilta”. Siitä syntyi kiivas keskustelu, ja kehitysoppia puolustivat Kuopiosta käsin Canth ja Juhani Aho.

Juhani Aho haastatteli Canthia Päivälehdessä 12. heinäkuuta 1892 ilmestyneessä Suomen ensimmäisessä lehtihaastattelussa.[29] Kesäkuussa 1891 Uudessa Kuvalehdessä käytettiin puolestaan ensimmäisiä kertoja Suomessa valokuvaa, joka oli sen ajan journalistinen uutuus. Lehden kannessa oli Canthin ja Juhani Ahon kirjailijaesittely kuvineen.

Ennen kuolemaansa Canth vaikutti noin puolen tusinan kuopiolaiskoulun taustalla (muun muassa Yhteiskoulu ja Kauppakoulu).^lähde?

Minna Canthin hauta Kuopiossa.

Canth jatkoi liikkeenpitoa, kirjoittamista ja salongin pitämistä, kunnes kuoli äkillisesti sydänkohtaukseen 53-vuotiaana 12. toukokuuta 1897. Hänet haudattiin Kuopioon, ja hautajaisista muodostui merkittävä tapahtuma.

Canthilla oli hyvä ulkomaisen kirjallisuuden kokoelma, jonka avulla hän pysyi Kuopiossakin asuessaan perillä kirjallisista suuntauksista. Henrik Ibsenin, Émile Zolan ja August Strindbergin kaltaisten kirjailijoiden teokset innostivat Canthia nostamaan esiin omissa teoksissaan samoja aiheita, myös vastustamaan esimerkiksi Strindbergin teosten näkemyksiä.[37]

Canthin teoksista huokuu myötätuntoa naisia ja vähäosaisia kohtaan. Vaikka heille usein käy huonosti, onneton loppu on omiaan herättämään lukijassa moraalisia pohdintoja ja osoittamaan, ettei yhteiskunta toimi aina niin, että hyvyydestä palkittaisiin ja pahuudesta rangaistaisiin. Canthin teokset eivät ole kuitenkaan samalla tavalla osoittelevia kuin useat romantiikan ajan teokset. Teoksissa kertoja ei kauhistele vaan kuvaa kliinisen objektiivisesti ympäristöä ja ihmisiä.

Canthin teosten asetelmat eivät olleet pelkkää mielikuvitusta, sillä hän kierteli itse köyhien luona ja vankiloissa tutustuen elämään, jota monet yläluokan ihmiset eivät noteeranneet lainkaan. Tällä tavalla Canth toteutti realistisen kirjallisuuden vaatimusta siitä, että kirjallisuuden täytyy kuvata tosiasiallisia olosuhteita. Vaikka jotkut Canthin hahmot saattavat olla aika karikatyyrimäisiä, teokset kuvaavat kyllä oman aikansa yhteiskunnallisia oloja ja pystyivät poliittisina kannanottoina niitä jopa hiukan parantamaan.[38]

Canthin ensimmäisen elämäkerran kirjoittaja Lucina Hagman – ja monet hänen jälkeensä – lukevat Canthin tuotantoa omaelämäkerrallisena. Canthin vuonna 2014 ilmestyneen elämäkerran Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth kirjoittaja Minna Maijala varoittaa näkemyksestä. Dokumenttien pohjalta hän osoittaa teoksessaan, että Hagman on usein osunut tulkinnoissaan väärään. Asiaan kiinnitti huomiota jo Helmi Setälä Valvojaan vuonna 1907 kirjoittamassaan arvostelussa.[39]

Canthin tuotannosta on erotettu usein kolme tuotantokautta: vuosien 1878–1883 viattomuuden kausi, vuosien 1884–1889 myrskyn ja kiihkon kausi sekä vuosien 1890–1897 seestymisen ja syventymisen kausi. Esimerkiksi Canthin viimeisen kauden näytelmät Sylvi ja Anna Liisa tuntuvat kuitenkin kaikkea muuta kuin seestyneiltä, koska niistä heijastuu vahvaa yhteiskunnallista kannanottoa.

Sisäasiainministeriö on suosittanut yleistä liputusta Canthin syntymäpäivän ja tasa-arvon johdosta vuodesta 2003. Helsingin yliopisto merkitsi Minna Canthin päivän vakiintuneeksi liputuspäiväksi vuodesta 2007 alkaen. Hän on ensimmäinen suomalaisnainen, joka on saanut oman liputuspäivän, 19. maaliskuuta. Liputuspäivän virallisena nimenä on Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä. Kuopiossa järjestetään silloin Minnan päivät -niminen tapahtuma.

Pääartikkeli: Minna Canthin patsaat ja muistomerkit

Ensimmäisen Canth-patsasluonnoksen teki Emil Cedercreutz vuonna 1912. Tämä terrakottaveistos on nykyään Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa.[44] Minna Canthin patsas paljastettiin Kuopiossa 12. toukokuuta 1937.[40] Lisäksi hänellä on patsaat Tampereella ja Jyväskylässä.[40] Tampereen teoksen Nuori Minna on tehnyt Lauri Leppänen vuonna 1951 ja Jyväskylän teoksen Nuori uneksija puolestaan Pauli Koskinen vuonna 1962.[45]

Näiden lisäksi Canthista on useita muita veistoksia, muun muassa korkokuvia, kuten Kuopion Koulupuistossa oleva Heikki Varjan Nousee vuodelta 1972.[40]

Minna Canthin Puutarhakatu 8:ssa Tampereella sijainnut syntymäkoti myytiin vuonna 1923 huutokaupalla ja purettiin. Rakennus pystytettiin uudelleen Erätien varteen. 5. lokakuuta 1947 paljastettiin Puutahakatu 8:ssa Tampere-Seuran teettämä Minna Canthin syntymäkodin muistolaatta, jonka oli suunnitellut arkkitehti Toini Raunisto.[7]

Muun muassa Kuopion kaupunki on järjestänyt useaan otteeseen Canthin juhlavuosia, joko hänen syntymä- tai kuolinvuodestaan lasketuilla kymmenvuosilla. 2000-luvulla on juhlittu jo kahteen kertaan, vuosina 2004 ja 2007.[46][47]

• Sylvi – ”ensimmäinen suomalainen tunnin kestävä taidefilmi, murhenäytelmä 3:ssa osassa”. Ohjaus Teppo Raikas ja Teuvo Puro, kuvaaja Frans Engström. Kuvattu vuonna 1911. Ensi ilta 10.3.1913. Filmistä on jäljellä lyhyitä katkelmia elokuva-arkistossa.
• Anna-Liisa. Ohjaus Teppo Raikas vuonna 1911. Filmi tuhoutui ennen lopullista valmistumista asiantuntemattoman säilytyksen takia.
• Anna-Liisa. Sovittanut Jussi Snellman, ohjannut Teuvo Puro, valok. Jaeger, tuotantoyhtiö Suomi-Filmi. Valmistumisvuosi 1922. Pääosissa Helmi Lindelöf ja Einari Rinne.
• Murtovarkaus. Ohjaus Harry Roeck Hansen ja Erkki Kivijärvi vuonna 1926. Pääosissa Kaisa Leppänen ja Joel Rinne. Kapellimestari Sauli Huhtala sovitti vuonna 1995 restautroituun versioon nykyaikaiselle sinfoniaorkesterille elokuvan alkuperäisen, yli neljäkymmentäosaisen sävellyksen.[48]
• Roinilan talossa. Ohjaus Erkki Karu vuonna 1935. Pääosissa Rauni Luoma ja Toivo Palomurto.
• Sylvi. Ohjaus Toivo Särkkä vuonna 1944. Pääosissa Helena Kara ja Leif Wager. Minna Canthin syntymän 100-vuotisjuhlafilmi.
• Anna Liisa. Ohjaus Toivo Särkkä vuonna 1945. Pääosissa Mervi Järventaus ja Edvin Laine. Ensi-ilta siirtyi Helsingin pommitusten takia Minna Canthin 100-vuotisjuhlavuodesta seuraavaan vuoteen.
• Lain mukaan. Ohjaus Roland af Hällström ja Esko Töyry vuonna 1956. Pääosissa Eila Peitsalo ja Matti Oravisto.[48]

• Vapaasti ladattavia Minna Canthin e-kirjoja Projekti Lönnrotissa • Project Gutenbergissä
• Minna Canthin digitoituja teoksia Kansalliskirjastossa
• Minna Canthin teoksia Kotuksen tekstikorpuksissa
• Insinöörin konttoorissa 1 10.1.1887 • Insinöörin konttoorissa 2 Kokkolan Lehti 24.1.1887 (ehdotettu Minna Canthin kirjoittamaksi)

• Minna Canth 175 vuotta Kuopion kaupunki (sisältää linkkejä myös muualle verkkoon)
• Minna Canth Kuopion kulttuurihistoriallinen museo
• Minna Canthin Seura
• Minnan salonki, Minna Canthin arkistoaineistoa digitaalisessa muodossa
• Kulttuurikävelyllä Minna Canthin jalanjäljillä (MP3 ja kuvia)
• Kirjallinen kaupunkini Kuopio -ohjelma, Kirjastokaista-video.
• Minna Canth kahdessa minuutissa • Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä 19.3. Yleisradio
• Minna Canth Kirjasampo-sivulla
• Fanny Davidson: Minna Canthin syntymäkoti, Suomen Kuvalehti, 6.5.1922, nro 18, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Wäinö Kolkkala: Kun Minna Canth toimitti ”Keski-Suomea” Jyväskylässä, Suomen Kuvalehti, 17.3.1934, nro 12, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Yle Elävä arkisto: Miten Ulrika Wilhelmina Johnsonista tuli Minna Canth^{[vanhentunut linkki]}