Minä ja hän

"Minä ja hän" on kappale Jenni Vartiaisen toiselta, Seili-nimiseltä studioalbumilta. Se julkaistiin albumin kuudentena ja viimeisenä singlenä 14. maaliskuuta 2012.[1] Kappaleen ovat säveltäneet Vartiainen, Jukka Immonen ja Hannu Korkeamäki, ja sen on sanoittanut Mariska.[2]

”Minä ja hän”
Jenni Vartiainen
Singlen tiedot
 Albumilta Seili
 Julkaistu 14. maaliskuuta 2012
 Tyylilaji pop
 Kesto 04.28
 Levy-yhtiö Warner Music Finland
Jenni Vartiaisen muut singlet
Eikö kukaan voi meitä pelastaa?
2011
”Minä ja hän”
2012
Junat ja naiset
2013

Kappale julkaistiin promosinglenä maaliskuussa 2012[1], kaksi vuotta Seilin julkaisun jälkeen, kun kappale sai näkyvyyttä televisiokanava Nelosen Voice of Finland -kykyjenetsintäohjelmassa.[3] Kappale nousi sekä single- että latauslistan sijalle 8, mutta putosi molemmilta listoilta nopeasti.[4] "Minä ja hän" oli parhaimmillaan Suomen radioiden 29:nneksi soitetuin kappale.[5]

Jesse Kaikurannan akustinen versio kappaleesta julkaistiin Universal Music Finlandin virallisella YouTube-kanavalla 29. kesäkuuta 2012.[6] Hip hop -artisti Elastinen esitti kappaleesta oman versionsa Vain elämää -televisiosarjan kolmannella kaudella syksyllä 2014.[7] Elastisen versio sisältyy myös tuotantokauden toiselle kokoelma-albumille. Elastisen versio sijoittui parhaimmillaan latauslistan 15:nneksi ja singlelistan sijalle 12.[8]

Kappaleet

NroNimiKesto
1.Minä ja hän4.28

Listasijoitukset

Lista Paras
sijoitus
Suomen virallinen singlelista 8 [4]
Suomen virallinen latauslista 8 [4]
Radiolista 29

Lähteet

  1. Jenni Vartiainen - Minä ja hän Radio Nova. 3.6.2012. Viitattu 25.1.2015.
  2. Minä ja hän Fono.fi. Viitattu 25.1.2015.
  3. ESITYS: Juho Räisänen vs. Jesse Kaikuranta - Minä ja hän Nelonen.fi. 17.12.2012. Viitattu 25.1.2015.
  4. Jenni Vartiainen: Minä Ja Hän Musiikkituottajat. Viitattu 25.1.2015.
  5. Finnish Airplay Chart 16-17/2012 The Good, The Bad, the Charts. Viitattu 4.6.2012.
  6. Jesse Kaikuranta - Minä ja hän Universal Music Finland. 29.6.2012. Viitattu 25.1.2015.
  7. Elastisen salattu puoli paljastui Iltasanomat.fi. 10.10.2014. Viitattu 25.1.2015.
  8. Elastinen: Minä Ja Hän Musiikkituottajat. Viitattu 25.1.2015.


    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.