Minä, Dosentti ja Jane

Helsingin Sanomien Antti Majander toteaa Långin teoksen kohderyhmäksi "korkeakirjallisuuden hienopieruporukan".[1] Toinen kriitikko^selvennä taas kuvaa sitä poikkeukselliseksi teokseksi suomalaisessa tasapäistävässä kirjallisessa ilmastossa. Teos on irvokas hupailu kulttuurieliitin keskellä vellovasta kielteisten tunteiden ristiaallokosta ja akateemisen eliitin pöyhkeydestä. Se muistuttaa vuosikymmenien takaisia Jussi Kylätaskun satiireja. Teoksen nimi tuskin viittaa Hannu Salaman romaaniin, ellei sitten ironisesti.[1][2][3][4]

Teos on näennäisesti muodoltaan trilleri. Tapahtumat keskittyvät suuren valtalehden kulttuuritoimitukseen, jonka keskushenkilö on Dosentti. Kertojaminä, Dick Soderstrom, purkaa katkeruuttaan, kun hänen erikoisalansa, Itävallan kirjallisuus ja siinä erityisesti Thomas Bernhardin tuotanto, ei enää lehden levikin laskiessa kelpaa ja hänet karkotetaan toimituksesta pelkäksi blogin pitäjäksi, jota ei lue kukaan. Dick joutuu vainoharhojen valtaan, pukeutuu suojaavaan alumiinifoliolla vuorattuun pipoon. Teoksen henkilöistä hän on epämiellyttävin, mutta juuri hänen ajatuksensa ja päätelmänsä herättävät lukijan kiinnostuksen, tosin miellyttävä ei ole Dosenttikaan.[4]

Tarinan trillerillinen harkitun kuluneeseen ratkaisuun päätyvä juoni kertoo, kuinka dekkareita vihaava kirjallisuustoimittaja Dick joutuu epäillyksi, kun vaimo Jane löytyy murhattuna. Hänen on löydettävä murhaaja ja siinä onnistuakseen kaivettava esiin lajityypin kliseet.[1][4]

Kirjan suomentaja Marja Kyrö toteaa, että Lång puolustaa kirjailijan oikeutta sulkeutua omaan norsunluutorniinsa.[1]

• Minä, Dosentti ja Jane Tammen sivulla^{[vanhentunut linkki]}
• Teos sivustolla Kiiltomato.net (ruotsiksi)