Babe Zaharias

Saatuaan sanomalehdistä tietää Amsterdamin olympiakisoista vuonna 1928 Didrikson päätti ryhtyä olympiaurheilijaksi, ja hän alkoi harjoitella aitajuoksua kotikatunsa pensasaitojen yli.[5]

Didriksonin ensimmäinen työpaikka oli nimellisesti Employers Casualty Insurance Co. -yrityksen sihteerinä Dallasissa vuonna 1930. Yritys palkkasi lahjakkaita naisurheilijoita kilpailemaan Golden Cyclones -tehdasjoukkueessaan Texasin puoliammattilaissarjoissa muun muassa koripallossa, baseballissa ja yleisurheilussa. Monipuolisesta ja hyvin ahkerasti harjoittelevasta Didriksonista tuli yrityksen suositun koripallojoukkueen tähtipelaaja. Sarjakauden jälkeen Didrikson kävi valmistumassa Beaumontin high schoolista. Kesäkaudeksi hän palasi Dallasiin harjoittelemaan yleisurheilua ja golfia.[6]

Didrikson osallistui vuoden 1932 amatööriurheiluliitto AAU:n mestaruuskilpailuissa yrityksensä joukkueen edustajana kahdeksaan yleisurheilulajiin. Hän voitti kuulantyönnön, baseballinheiton, keihäänheiton, 80 metrin aitajuoksun ja pituushypyn sekä jakoi korkeushypyn voiton. Hän rikkoi kuusi maailmanennätystä kolmen tunnin aikana, ja hänen joukkueensa voitti joukkuekilpailun, vaikka Didrikson oli sen ainoa jäsen. Kilpailut olivat samalla Yhdysvaltain olympiakarsinnat.[7]

Los Angelesin olympialaisissa 1932 Didrikson osallistui kolmeen lajiin, mikä oli sääntöjen mukaan naiskilpailijalle enimmäismäärä. Hän voitti keihäänheitossa kultaa ensimmäisellä heitollaan. 80 metrin aitajuoksussa hänelle annettiin voitto maalikamerakuvan tarkastelun jälkeen. Kummassakin lajissa Didriksonin voittotulos oli maailmanennätys. Kolmannessa kilpailussaan korkeushypyssä hän sai saman tuloksen kuin maannainen Jean Shiley, jonka kanssa hän oli aiemmin jakanut AAU:n mestaruuden. Tuomaristo kuitenkin katsoi Didriksonin sukeltaneen riman yli pää edellä ja jätti hänet hopealle.[8]

Amerikkalaislehdistö hullaantui Didriksonin suorituksista ja nosti hänet kisojen tähtiurheilijaksi. Kotiosavaltiossaan hän sai sankarin vastaanoton. Joukkuetoveriensa keskuudessa Didrikson oli kuitenkin epäsuosittu alituisen kerskailunsa ja keppostelunsa sekä julkisuudenkipeän ja ylimielisen luonteensa vuoksi.[8]

Joulukuussa 1933 AAU julisti Didriksonin ammattilaiseksi tämän esiinnyttyä automainoksessa edellisenä talvena. Päätöksen jälkeen Didrikson ryhtyi tekemään työkseen mainoksia ja esiintymiskiertueita, joilla hän kilpaili eri lajeissa paikallisia kykyjä vastaan. Hän pelasi myös koripalloa ja baseballia sekajoukkueissa. Didrikson esiintyi viikon ajan lavashow'ssa Chicagossa mutta jätti rahakkaan työn koska ei pitänyt siitä.[9]

Zaharias golfkentällä vuonna 1947.

Didrikson oli alkanut harjoitella golfia tosissaan vuonna 1933 ja ryhtyi pelaamaan amatöörigolfia ja tekemään näytösottelukiertueita. Yhdysvaltain golfliitto julisti vuonna 1935 Didriksonin ammattilaiseksi muun urheilu-uransa perusteella ja esti häntä osallistumasta enää amatööriturnauksiin. Didrikson ilmoitti ryhtyvänsä ammattilaisgolfaajaksi kesällä 1935.[10]

Didriksonista tuli Yhdysvaltojen ensimmäinen naispuolinen golfjulkkis, ja hän hallitsi lajia sairastumiseensa saakka 1950-luvun puolivälissä. Tammikuussa 1938 Didrikson kilpaili Los Angelesin avoimessa golfturnauksessa PGA Tourin ensimmäisenä naisena. Vuonna 1942 Didrikson (silloin jo nimeltään Zaharias) sai takaisin amatöörioikeutensa ja voitti vuosien 1946–1947 Yhdysvaltojen naisten amatöörimestaruudet, vuoden 1947 brittien amatöörimestaruuden sekä kolme Western Open -mestaruutta. Palattuaan ammattilaiseksi 1947 hän hallitsi aluksi WPGA:n (myöhemmin LPGA:n), jonka perustajajäseniä hän oli, kilpailuja. Titleholders Championship vuonna 1947 ja Yhdysvaltojen naisten avoin mestaruuskilpailu 1948 olivat hänen neljäs ja viides major-voittonsa.

Zahariaksen paras vuosi oli 1950, jolloin hän voitti kaikki naisten kolme silloista major-turnausta: Yhdysvaltojen avoimet, Titleholders Championshipin ja Western Openin. Lisäksi hän oli rahalistan ykkösenä, kuten seuraavanakin vuonna. Vuonna 1952 hän voitti jälleen Titleholders-kisan, mutta sairastelu esti häntä osallistumasta täyspainoisesti kaudelle 1952–1953.

Zahariaksella havaittiin syöpä vuonna 1953, mutta leikkauksesta toivuttuaan hän palasi pelikentille vuonna 1954. Sinä vuonna hän voitti Vare Trophyn ja otti kymmenennen ja viimeisen major-voittonsa Yhdysvaltojen avoimissa. Vuonna 1955 syöpä uusiutui. Zaharias pystyi osallistumaan vain kahdeksaan turnaukseen, joista voitti kaksi. Zaharias kuoli syöpään 45-vuotiaana ollessaan yhä Yhdysvaltojen ykkösnaispelaaja.