Milatos
Milatos (door.kreik. Μίλατος) tai Miletos (joon.kreik. Μίλητος, Milētos) oli minolaisaikainen kaupunki ja antiikin aikainen kaupunkivaltio (polis) Kreetan saarella Kreikassa. Sen arkeologiset alueet sijaitsevat Ágios Nikólaoksen kunnassa lähellä nykyistä Mílatoksen kylää.[1][2][3][4]
Milatos | |
---|---|
Μίλατος | |
Sijainti | |
Milatos |
|
Koordinaatit | |
Valtio | Kreikka |
Paikkakunta | Ágios Nikólaos, Lasíthi, Kreeta |
Historia | |
Tyyppi | kaupunki |
Kulttuuri |
minolainen kulttuuri antiikki |
Alue | Kreeta |
Milatoksen seutu on ollut asuttu viimeistään myöhäisellä neolittisella kaudella. Alueelta on löydetty kolme esihistoriallista asutuspaikkaa, jotka tunnetaan tutkimuksessa nimillä Milatos I, Milatos II ja Milatos Kastello. Ne kaikki sijaitsevat Mílatoksen tasangon eli nykyisen Mílatoksen kylän ja merenrannan välisen rannikkotasangon itälaidalla, ja ovat olleet käytössä myöhäiseltä neoliittiselta kaudelta varhaiselle minolaiselle kaudelle I (EM I) ja myös myöhempinä aikoina. Milatos Kastelloksi kutsuttu paikka on näistä korkeimmalla sijaitseva akropolis, joka on ollut käytössä myös varhaisella rautakaudella ja antiikin aikana.[4]
Varhaisin maininta Milatoksesta on Homeroksen Iliaan laivaluettelossa, jossa se esiintyy yhtenä kreetalaisista kaupungeista, joka lähetti laivoja Troijan sotaan.[5] Milatos oli merkittävä siirtokuntien perustaja. Sen perustamaksi esitetetään kreikkalaisessa perinteessä muun muassa Joonian Miletos, joka olisi saanut myös nimensä kaupungista (Milatos on saman nimen doorilainen, Miletos joonialainen muoto). Kreikkalaisessa mytologiassa asuttaminen tapahtui Sarpedonin johdolla. Lyktos tuhosi Milatoksen 200-luvulla eaa.[2][3][6]
Nimeä ”Milatos” on ehdotettu myös suhteellisen lähellä sijainneen Málian minolaisen palatsikeskuksen ja kaupungin alkuperäiseksi nimeksi.[7]
Lähteet
- Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”977 Milatos”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
- Milatos Crete.org.uk. Viitattu 28.8.2017.
- Milatos Explore Crete. Viitattu 28.8.2017.
- Nowicki, Krzysztof: Final Neolithic Crete and the Southeast Aegean, s. 184. Walter de Gruyter GmbH & Co KG, 2014. ISBN 1614510377. Teoksen verkkoversio.
- Homeros: Ilias II.645–652.
- Gorman, Vanessa B.: Miletos, the Ornament of Ionia: A History of the City to 400 B.C.E., s. 19. University of Michigan Press, 2001. ISBN 047211199X. Teoksen verkkoversio.
- Cartwright, Mark: Malia Ancient History Encyclopedia. Viitattu 28.8.2017.