Mikromuovi

Mikromuovit voidaan jakaa kahteen ryhmään sen mukaan, mistä ne ovat peräisin:

• Primäärit mikromuovit vapautuvat luontoon pieninä partikkeleina. Niistä 35 prosenttia tulee synteettisten vaatteiden pesusta, 28 prosenttia autonrenkaiden kulumisesta sekä 2 prosenttia hygieniatuotteista. Primäärejä mikromuoveja on merten mikromuoveista arviolta noin 15–31 prosenttia.[2]

• Sekundäärejä mikromuoveja syntyy suurempien muovituotteiden, kuten muovipussien, juomapullojen ja kalastusverkkojen hajotessa pienempiin osiin. Niitä on merten mikromuovista arviolta noin 69–81 prosenttia.[2]

Mikromuoveja kertyy jatkuvasti maailman meriin ja ilmakehään sekä ruokaan ja juomaan. Vuonna 2017 YK arvioi merissä olevan jopa 51 biljoonaa mikromuovikappaletta. Mikromuovi kertyy ensin merieläinten elimistöön ja päätyy sitä kautta myös maaeläinten kuten ihmisen ruokaan.[2]

Ihmisen verestä mikromuovia havaittiin ensimmäistä kertaa vuonna 2022 julkaistussa hollantilaistutkimuksessa, jossa sitä löytyi suurimmalta osalta tutkituista. Aiemmin mikromuovia on löytynyt esimerkiksi raskaana olevien naisten istukasta. Ruokapakkaukset ovat yksi yleisimpiä veren mikromuovin lähteitä. Pikkulapset saavat pulloruokinnasta miljoonia mikromuovi- ja biljoonia nanomuovipartikkeleita päivässä. Mikromuovia syntyy tuttipullon rapautumisesta sen lämpösteriloinnin yhteydessä.[3]

WWF arvioi vuonna 2019, että ihmisen elimistöön päätyy jopa viisi grammaa mikromuovia viikossa tai 250 grammaa vuodessa. Yhdysvalloissa ja Intiassa mikromuovia esiintyy juomavedessä kaksinkertainen määrä Eurooppaan verrattuna.[4]

Mikromuovien terveysvaikutuksista tiedetään vähän.[2] [5]Solukokeissa mikromuovipartikkelit voivat läpäistä solukalvoja ja aiheuttavat tulehdusreaktioita. Mikromuovialtistuksen on todettu hiirikokeissa vahingoittavan suolen epiteeliä sekä vaikuttavan ravintoaineiden imeytymiseen ja suolistomikrobiston koostumukseen.[1] Solu-ja eläintutkimuksissa mikromuovi on aiheuttanut myös solukuolemia ja aineenvaihdunnan häiriöitä[3].