Mikroluotto

Mikroluotto (myös mikrolaina, engl. micro-credit) on pienten rahasummien lainaamista ihmisille, jotka ovat niin köyhiä, että eivät perinteisten määritelmien mukaan ole luottokelpoisia. Mikroluottoja alettiin myöntää 1970-luvulla kehitysmaissa etenkin naisille. Mikroluottojen isänä pidetään bangladeshilaista Muhammad Yunusia, joka aloitti 1974 lainaamalla nälänhädän uhreille rahaa omista varoistaan, ja perusti 1976 Grameen-pankin.

Mikrorahoituksella (engl. micro-financing) tarkoitetaan mikroluottoja, piensäästöohjelmia ja pienvakuutuksia. Maailmalla mikrorahoituksen piirissä on vuoden 2006 lopun tietojen mukaan noin sata miljoonaa maailman köyhimmistä kotitalouksista.

Mikroluottojärjestelmiä on kehitetty erityisesti kehitysmaiden köyhien aseman kohentamiseksi. Järjestelmien vaikutuspiirissä olevista asiakkaista koottujen laajojen tilastojen mukaan asiakkaista on maailmanlaajuisesti ylivoimaisesti suurin osa kehitysmaissa (130 miljoonaa 133 miljoonan asiakkaan kokonaismäärästä vuonna 2006).[1]

YK julisti vuoden 2005 mikroluottojen vuodeksi.

Muhammad Yunus ja Grameen-bank saivat vuoden 2006 Nobelin rauhanpalkinnon.

Keskinäinen takaus

Mikroluottojen keskeisenä menetelmänä on takausryhmä. Esimerkiksi Grameen-pankissa Bangladeshissa viisi naista muodostaa takausryhmän, joka ensin keskustelee kunkin lainatarpeista. Sitten ryhmä päättää, kelle tai keille ensimmäinen laina annetaan. Tämän maksettua seuraava saa lainan. Ryhmän puheenjohtajana toimiva saa lainan viimeiseksi. Ryhmä pitää kirjaa lainan takaisinmaksusta – tyypillisesti maksut tapahtuvat esimerkiksi joka viikko tasaerissä, joka sisältää sekä lyhennyksen että koron.

Keskinäisen takaamisen mallilla luottotappiot on saatu pieniksi.

Ryhmät voivat myös osaltaan taata toisiaan isommassa piirissä. Esimerkiksi K-REP-pankissa Keniassa kuusi viiden hengen ryhmää muodostaa yhden isomman piirin, jossa ryhmät takaavat toistensa lainojen takaisinmaksua. Tällöin ryhmältä peritään toisen ryhmän luottotappio, jos sellainen muodostuu, mutta ei ryhmän sisäistä luottotappiota, jos se pystytään kattamaan ryhmän sisäisillä takauksilla.

Suomessa

Suomen osuuspankkeja ja säästöpankkeja 1900-luvun alussa vastaavia rahoituslaitoksia pidetään maailmalla mikrorahoituslaitoksina.

Nyky-Suomessa pienlainat on otettu käyttöön muun muassa Finnveran naisyrittäjälainoissa ja eräissä keskinäiseen takaukseen perustuvissa lainajärjestelyissä. Sosiaalisten luottolaitosten luottoja voi myös pitää mikrorahoituksena, mutta toimintaperiaate on niissä yksilökohtainen, kun mikrorahoituksen päälinjana on ryhmäkohtainen talousasioiden hoito. Myös keskinäiset vakuutusyhdistykset ovat osa mikrorahoitusta.

Katso myös

Lähteet

Kirjallisuutta
  • Elonheimo, Ville: Mikrorahoituksen pieni käsikirja. Kehitysyhteistyön palvelukeskus, Helsinki 2000.


Aiheesta muualla

Keskeiset maailmanlaajuiset sivustot

Mikrorahoituslaitosten sivustoja
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.