Mikrohistoria

Mikrohistoria on historiantutkimuksen haara, jonka kohteena on alueellisesti tai muutoin perinteistä historiantutkimusta rajoitetumpi kohde kuten esimerkiksi kyläyhteisö, tapahtuma tai jopa yksilö. Se kehittyi 1970-luvulla ja on siten osa 1960-luvulla syntyneitä ns. uusia historioita, joihin kuuluu myös mentaliteettihistoria.[1] Lähteiden käytöltään mikrohistoria on kvalitatiivista, ja perustuu usein vähäisen alkuperäismateriaalin tarkkaan lukemiseen ja tulkintaan. Tämä on joissain tapauksissa välttämätöntä lähdemateriaalin ollessa niukkaa.

Mikrotason tutkimustuloksilla pyritään valottamaan yhteiskunnassa vallinneita suurempia aihealueita. Tutkimus on omiaan myös kuvaamaan ihmistä osana yhteisöä. Mikrohistoriallisissa tutkimuksissa on usein keskitytty vähemmistöryhmiin tai muihin perinteisen historian sivuuttamiin aihealueisiin. Se, miten yhteisö suhtautui näihin vähemmistöihin, kertoo paljon yhteisöstä itsestään. Aputieteinä mikrohistoriassa ovat usein esimerkiksi antropologia tai sosiologia. Kuuluisia mikrohistorioitsijoita ovat mm. Carlo Ginzburg (esimerkiksi Il formaggio e i vermi, Juusto ja madot) ja Emmanuel Le Roy Ladurie (esimerkiksi Montaillou. Ranskalainen kylä 1294-1324)