Mikko Kivinen
Mikko Juhani Kivinen (s. 20. marraskuuta 1957 Helsinki)[1] on suomalainen näyttelijä, ohjaaja, juontaja, käsikirjoittaja ja muusikko.
Mikko Kivinen | |
---|---|
![]() Mikko Kivinen lokakuussa 2016. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Mikko Juhani Kivinen |
Syntynyt | 20. marraskuuta 1957 Helsinki |
Ammatti | Näyttelijä, ohjaaja, juontaja, käsikirjoittaja, muusikko |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1981– |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |


Teatterikorkeakoulun Jouko Turkan kaudella käynyt Kivinen on esiintynyt muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa, Tampereen Teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa ja Tampereen Komediateatterissa. Kivinen on myös Lapinlahden Linnut -yhtyeen alkuperäisiä jäseniä. Hänet erotettiin yhtyeestä vuonna 1992, mutta Kivinen palasi takaisin vuonna 2006. Syynä erottamiseen oli Kivisen mukaan yhtyeen tulehtunut ilmapiiri, Kivisen muut kiireet juontajana ja viimeisenä niittinä Kivisen yhteistyö Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa, mitä pidettiin kilpailevaan leiriin loikkaamisena.[2]
Kivinen on ollut mukana useissa televisiosarjoissa, kuten muun muassa Kummeli, Akkaa päälle ja Herkku & Partanen. Hän on toiminut myös ääninäyttelijänä piirrossarjoissa ja -elokuvissa (esimerkiksi Toy Story – leluelämää, Karhuherra Paddington ja Ankronikka). Hänen äänensä on tunnettu myös mainoksissa. Kivinen on vieraillut Vilperin Perikunnan levyillä Vapauttakaa Johnny ja Gloria Vilperum Vol 2.
Kivinen on myös toiminut lauluntekijänä, esimerkiksi ”Lipputangon nuppi” -kappaleen sanoitus on hänen käsialaansa. Lisäksi hän on tehnyt sanoituksia muutamille artisteille.[3]
Syksyllä 2015 Kivinen teki 35-vuotisjuhlakiertueen.[4]
Yksityiselämä
Kivisen isä oli pakinoitsija ja päätoimittaja Sulo Kivinen ja äiti Sosialistisen Työväenpuolueen puheenjohtajana toiminut Lahja Kivinen. Hänellä on kaksi veljeä, joista toinen on yhteiskuntatieteilijä Markku Kivinen.[5][6]
Kivinen on naimisissa viulisti Elina Kivisen (o.s. Huusko) kanssa, ja heillä on yksi tytär.[7]
Kivinen tunnetaan myös julkisesti kertomistaan laihdutuskuureista. 1990-luvun puolivälissä hän laihdutti itse kehittämänsä "näkkileipädieetin" avulla yli 40 kiloa.[8] Vuosien aikana Kivinen lihoi entisiin mittoihinsa, mutta maaliskuussa 2008 Ilta-Sanomat kertoi hänen laihtuneen 30 kilogrammaa.[9] Laihdutuskuurien ansiosta hän on saanut kutsumanimet "Jojo Kivinen" ja "näkkäri-Mikko".[10]
Jääkiekossa Kivinen on kannattanut helsinkiläisseura Jokereita vuodesta 1973 lähtien. Lisäksi Kivinen on harrastanut nuorempana koripalloa.[11]
Valikoitu filmografia
Elokuvat
- Valehtelija (1981)
- Pölhölä (1981)
- Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984)
- V. Y. Vihdoinkin yhdessä (1986)
- Jäähyväiset presidentille (1987)
- Kuutamosonaatti (1988)
- Rampe & Naukkis – kaikkien aikojen superpari (1990)
- Kadunlakaisijat (1991)
- Vääpeli Körmy ja etelän hetelmät (1992)
- Poika ja ilves (1998)
- Rentun ruusu (2001)
- Kukkia ja sidontaa (2004)
- Saippuaprinssi (2006)
- Kummelin Jackpot (2006)
- Myrsky (2008)
- Kummeli Alivuokralainen (2008)
- Päin seinää (2014)
Ääninäyttelijänä
- Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
Televisiosarjat
- Lapsilta kielletty (1984)
- Fakta homma (1986, 1996)
- Seitsemän kuolemansyntiä (1988–1989)
- Maailman kahdeksan ihmettä (1990)
- Kuudesti laukeava (1992)
- Viihdeohjelma Tukholma (1993)
- Salli mun nauraa (1993)
- Hynttyyt yhteen (1994)
- Akkaa päälle (1994–1996, 2006)
- Herkku & Partanen (1995–1996)
- Lihaksia ja luoteja (1996)
- Aatami & Beetami (1997)
- Team Ahma (1998)
- Tunteen palo (2000)
- Kaverille ei jätetä (2000–2004)
- Korkeajännitystä – eli sähköä kotiin kuljetettuna (2001)
- Kirje isältä (2003)
- Kummeli (2003–2004)
- Me Stallarit (2004)
- Ähläm Sähläm (2006)
- Muuttuuko ihminen (2006)
- Tuhma Jussi (2008)
- Suomen Las Vegas (2009)
- Jim Salabim Taikashow (2010)
- Kerran viikossa (2013)
- Karuselli (2021)
Lähteet
- Seppälä, Riitta & Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993, s. 220. Helsinki: Tammi, 1993. ISBN 951-31-0236-X.
- Simola, Inka: Tästä syystä Mikko Kivinen erotettiin Lapinlahden Linnuista Me Naiset (menaiset.fi). 6.5.2015. Viitattu 17.3.2016.
- Mikko Kivinen lauluntekijänä Fono.fi. Viitattu 21.6.2015.
- Laihonen, Karri: Kivinen juhlii lavan ulkopuolisia muistellen: "Aika raadollisilla kuvioilla on menty" Yle Uutiset. 14.9.2015. Viitattu 17.9.2015.
- Aaltonen, Jarmo: Näyttelijä Mikko Kivinen: ”Nuorena esitin aina suurpääomaa” Oma Aika. Arkistoitu 30.9.2020. Viitattu 12.3.2022.
- Aimo annos: Miksi maakuntakukka on tammi? Turun Sanomat. 8.4.2006. Arkistoitu 1.7.2013. Viitattu 17.5.2013.
- Mikko Kivisen julkiset tunnustukset Apu.fi 21.2.2014. Viitattu 3.3.2016
- Utula, Katri: Mikko Kivinen laihdutti 23 kiloa puolessa vuodessa Ilta-Sanomat. 24.8.2007.
- Tainola, Rita: Mikko Kivinen laihtui 30 kiloa Ilta-Sanomat. 14.3.2008.
- Kinnunen, Raila: Mikko Kivisen julkiset tunnustukset Apu. 21.2.2014.
- Nuutinen, Anna: Jokerifani Mikko Kivinen: "Ihan heti en Siperiaan lähde" Ilta-Sanomat. 28.6.2015. Viitattu 27.11.2016.
Aiheesta muualla
- Mikko Kivinen Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Mikko Kivinen Elonetissä.
Studioalbumit |
|
---|---|
Kokoelmat |
|
DVD:t |
|