Mikkelin panttivankidraama

Perjantaina 8. elokuuta 1986 noin kello 13.40 Helsingin Jakomäessä, osoitteessa Jakomäenkuja 1, sijainneeseen Kansallis-Osake-Pankin konttoriin astui huppupäinen mies, jolla oli mukanaan katkaistu haulikko ja noin 10 kilogrammaa dynamiittia sisältänyt räjähdysainepanos. Dynamiitin mies oli varastanut läheiseltä louhintatyömaalta. Ryöstäjä esiintyi koko tilanteen ajan erittäin hermostuneesti.

Ryöstäjä otti panttivangeikseen pankkihuoneistossa olleet 12 henkilöä. Näistä hän kuitenkin pian vapautti yhden, koska tämä sai tilanteen aikana sairauskohtauksen. Ryöstäjä vaati suuren summan – 2,5 miljoonaa markkaa – rahaa, auton ja mahdollisuuden poistua esteettömästi. Pankinjohtaja hälytti poliisin, joka saapui Jakomäkeen pankin edustalle kello 13.50 ja piiritti pankkikonttorin. Ryöstäjä ei missään vaihessa itse keskustellut viranomaisten kanssa, vaan esitti vaatimuksensa puhelimitse pankinjohtajan tai pankkivirkailijoiden välityksellä. Pankinjohtaja varoitti poliisia yrittämästä konttoriin sisälle, koska ryöstäjä oli uhannut surmata panttivankinsa ja räjäyttää dynamiittipanoksensa, mikäli hänen asettamiinsa ehtoihin ei suostuttaisi. Poliisi pyysi kaappaajaa jättämään yhden panoksen pankin ulkopuolelle varmistuakseen, että kyse oli aidosta räjähteestä. Koko panos oli niin suuri, että se olisi räjähtäessään voinut tuhota koko rakennuksen. Koska pankkikonttori oli kerrostalon alakerrassa, poliisi alkoi evakuoida talon asukkaita.

Viranomaiset pitivät tilannetta alusta alkaen erittäin vaarallisena, joten paikalle kutsuttiin poliisin erikoisryhmä, ns. Karhu-ryhmä. Helsingin apulaispoliisimestari Rinne informoi lisäksi sisäministeriön poliisiosastoa tilanteesta. Myös KOP:n pääjohtaja Jaakko Lassila kävi Jakomäessä tapahtumapaikalla. Koska ryöstäjä oli ilmoittanut poistuvansa pankista, jos hänen asettamansa ehdot täytetään, katsottiin parhaaksi suostua niihin. Poliisi toimitti paikalle noin miljoona markkaa sisältävän salkun, auton, käsirautoja sekä huovan. Kaappaaja ei kuitenkaan kelpuuttanut autoa ilmeisesti siksi, että poliisi oli Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan virityttänyt Vehon avulla kyseisen Mercedes-Benzin jäämään tielle ilmeisenä tarkoituksenaan yrittää pidättää kaappaaja.[3] Tällä välin poliisi oli määrännyt Helsinki-Vantaan lentoaseman hälytystilaan siltä varalta, että kaappaaja pyrkisi sen kautta pois maasta.

Noin kello 19.55 ryöstäjä siirtyi aseidensa, rahasalkun ja kolmen panttivankinsa – yhden miesasiakkaan ja kahden naispuolisen pankkivirkailijan – kanssa pankin edustalle tuotuun pankinjohtajan Volkswagen Passat -henkilöautoon. (MTV:n Kymmenen uutiset 8. elokuuta 1986 julkaisi kuvan kyseisestä valkoisesta autosta, jonka rekisterinumero oli ARL-605.) Ryöstäjä oli ajoneuvoon siirtyessään suojautunut läpinäkymättömillä huovilla panttivangit ympärillään, koska hän aavisti poliisien yrittävän tässä vaiheessa ampua hänet. Kaappaaja pakotti miehen kuljettajaksi ja asettui itse naisten väliin auton takaistuimelle. Auto siirtyi poliisisaattueen seuraamana Lahdenväylälle ja lähti ajamaan sitä pitkin kohti pohjoista. Kun tilanne pankissa oli ohi, poliisi vapautti siellä vielä olleet kahdeksan panttivankia ja päästi evakuoidut talon asukkaat palaamaan koteihinsa.

Ryöstäjän auto eteni valtatie 4:llä kovaa vauhtia kohti Lahtea. Mäntsälän kohdalla auto kääntyi ympäri ja lähti takaisin kohti Helsinkiä, mutta se kääntyi Keravan kohdalla jälleen pohjoiseen. Tämän jälkeen auto kääntyi Lahden ja Heinolan ohitettuaan Heinolan mlk:n Lusissa valtatie 5:lle kohti Mikkeliä.

Autoon pysähdyttiin tankkaamaan lisää bensiiniä Vierumäellä sijainneelta Kesoil-huoltoasemalta. Autoon ehdittiin tankata vain kahdeksan litraa ennen kuin polttoainepumppu suljettiin. Tilannetta seuranneen poliisin mukaan autoa kuljettaneen panttivangin olisi tässä vaiheessa ollut helppo paeta, mutta jostakin syystä hän palasi auton rattiin.[3]

Pakoauto saapui Mikkeliin lauantain puolella noin kello yksi. Kymmenen minuutin päämäärättömältä tuntuneen kiertelyn jälkeen kaappaaja käski pysäyttää auton torin laitaan Maaherrankadulle aivan Mikkelin lääninhallituksen talon seinustalle. Poliisi piiritti auton välittömästi. Kaappaaja esitti nyt uudet vaatimukset: toinen auto ja vapaa poistuminen paikalta. Neuvotteluja käytiin panttivankien välityksellä, sillä kaappari ei halunnut suoraan neuvotella poliisien kanssa. Neuvottelut jumiutuivat, koska poliisi vaati ensin panttivankien vapauttamista ennen vaatimuksiin suostumista.

Neuvottelut poliisin ja kaappaajan välillä kestivät lähes kaksi ja puoli tuntia, kunnes tilanne kiristyi noin kello 3.30. Silloin kaappaaja ilmoitti haluavansa lähteä liikkeelle, ja hän käski siirtää eteen ajetut poliisiautot pois tieltä. Tilannetta Helsingistä Pasilan poliisitalosta johtanut poliisiylijohtaja Olli Urponen antoi käskyn, että kaappaajan tulee saada poistua paikalta, mutta jostakin syystä tämä käsky ei kulkenut ajoissa perille asti.

Kaappaaja oli ryhtynyt huutamaan, ja hänen uhattua räjäyttää auton poliisi kehotti panttivankeja poistumaan autosta, ja molemmat naiset noudattivatkin kehotusta. Välittömästi tämän jälkeen poliisit yrittivät ampua kaappaajan, mutta tämä ehti laukaista dynamiittipanoksensa. Seurasi voimakas räjähdys, jonka aiheuttama paineaalto kaatoi lähellä olleet ihmiset maahan, vaurioitti pahoin lääninhallituksen taloa ja rikkoi myös kauempana olleiden rakennusten ikkunoita. Kello oli tällöin 3.50. Sekä kaappaaja että miespanttivanki saivat surmansa. Yhdeksän poliisimiestä loukkaantui, kaksi heistä vakavasti. Auton- ja ruumiinosia sekä ryöstösaalista sinkoutui laajalle alueelle.

Kaappaajan ja miespanttivangin ruumiit toimitettiin oikeuslääketieteelliseen ruumiinavaukseen, jossa todettiin kaappaajan olleen aiemminkin rikoksiin syyllistynyt, vuonna 1950 syntynyt helsinkiläinen saumaaja Jorma Kalevi Takala.

Poliisin toiminta Mikkelin torilla herätti runsaasti keskustelua. Osoittautui, ettei tiedetty, kuka oli ampunut ja kuka oli antanut käskyn ampua. Pasilan poliisitalossa, josta käsin ylin poliisijohto oli koko tapahtumasarjan ajan seurannut tilannetta, järjestettiin tiedotustilaisuus lauantaina kello 10.

Kiihkeimmät syytökset sai osakseen poliisiylijohtaja Olli Urponen. Paikalla olleet toimittajat tiukkasivat erityisesti sitä, kenellä oli suurin vastuu Mikkelin tapahtumista. Poliisiylijohtaja sanoi vastuun kuuluneen Mikkelin läänin apulaispoliisitarkastajalle, mutta tämä torjui vastuunsa sanoen ylimmän johdon olleen koko ajan Pasilassa. Tästä toimittajat saivat aiheen syyttää poliisia epäselvistä käskyvaltasuhteista. Poliisi puolustautui sanoen, että kaappaaja olisi todennäköisesti räjäyttänyt autonsa, vaikka poliisimiehet eivät olisi ampuneet laukaustakaan.

Sisäministeri Kaisa Raatikainen totesi muutamaa päivää myöhemmin pitävänsä poliisin toimintaa kaappauksen aikana oikeana, mistä hän joutui julkisessa sanassa ankaran ryöpytyksen kohteeksi. Myös presidentti Mauno Koivisto otti 15. elokuuta kantaa asiaan ja asettui niin ikään tukemaan poliisin toimintaa, mitä hän piti olosuhteisiin nähden hyvänä, "vaikka lopputulos ei valitettavasti ollutkaan paras mahdollinen".

Keskusrikospoliisi teki tapauksesta perusteellisen tutkimuksen ja luovutti kertyneen aineiston 5. syyskuuta oikeuskansleri Jorma S. Aallolle. Aalto antoi jutusta 18. helmikuuta 1987 päätöksen, jossa hän kiinnitti erityistä huomiota poliisin toiminnan laillisuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen. Hän vaati sisäministeriötä selkeyttämään poliisin käskyvaltasuhteita ja poliisin aseen käyttöä koskevia säännöksiä. Aalto ilmoitti keskusrikospoliisin tekemien jatkotutkimusten jälkeen 12. helmikuuta 1988, ettei hän katsonut aiheelliseksi nostaa syytteitä poliisimiehiä vastaan.

Surmansa saaneen miespanttivangin Jukka Häkkisen vanhemmat ja veli vaativat kuudelle poliisimiehelle rangaistusta taposta. Mikkelin raastuvanoikeus ja Itä-Suomen hovioikeus vapauttivat kaikki poliisit syytteistä, mutta Korkein oikeus tuomitsi 3. toukokuuta 1993 Karhu-ryhmää johtaneen komisarion 6 000 markan sakkoihin kuolemantuottamuksesta ja virkavirheestä.[4]

Sittemmin on todettu, että poliisin valmiusryhmä Karhun johtajan syyksi luettu virkavelvollisuuden rikkominen on johtanut siihen, että Suomessa poliisin voimankäytön seurauksena kuolee poikkeuksellisen vähän ihmisiä [5].

Lauri Törhönen ohjasi panttivankidraaman pohjalta elokuvan Kasvoton mies (Mannen utan ansikte, 1995).

• Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirjat 1987–92 ja 1994
• Aamulehti 10.8.1986 ja 16.8.1986

• Ylen Elävä arkisto: Mikkelin panttivankidraamalla traaginen loppu
• Yle: Mikkelin pamaus