Mikitamäe

Mikitamäen naapurikunnat olivat Värska kaakossa, Orava etelässä ja Veriora lännessä ja Räpina luoteessa. Idässä kunta rajautuu Lämmijärveen[5] ja Pihkovanjärveen. Pohjoisessa, Mikitamäen ja Räpinan rajalla virtaa Pihkovanjärveen laskeva Võhandu jõgi -niminen joki.[3]

Lämmijärven rannalla sijaitsee 1 553 hehtaarin kokoinen suonsuojelualue, Lüübnitsan suojelualue. Alueella pesii useita kahlaajia, ja muuttolinnut pysähtyvät alueella. Kasveista alueella kasvaa esimerkiksi kämmeköitä, harmaaleppää, tervaleppää ja pajuja. Suon läpi virtaa Lüüdjan puro. Alueen pohjoisosassa sijaitsee kaksi umpeenkasvanutta järveä: Lüübnitsa ja Beresje.[5]

Mikitamäe muodostui seuraavista kylistä (vir. küla): Audjassaare, Beresje, Igrise, Järvepää, Kahkva, Karisilla, Laossina, Lüübnitsa, Mikitamäe, Niitsiku, Puugnitsa, Rõsna, Rääsolaane, Selise, Toomasmäe, Usinitsa, Varesmäe ja Võõpsu.

Vuonna 2011 Mikitamäen kunnassa oli 897 asukasta, joista 777 (86,6 %) oli virolaisia, 111 (12,4 %) venäläisiä ja 6 (0,7 %) muita kansallisuuksia.[6]

Mikitamäen kylässä sijaitsevan hautausmaan iän perusteella oletetaan paikalla olleen ihmisasutusta jo 700 vuotta sitten. Ensimmäisen kerran Mikitamäe mainitaan Moskovan aikakirjoissa vuonna 1500 nimellä Nikitina Gora.[7]

Mikitamäen kylän ympärillä sijaitsee soita ja metsiä. Teitä kylään ei juurikaan ole rakennettu, eikä siellä harjoiteta maanviljelyä, vaan kyläläiset elättävätkin itsensä kalastamalla Pihkovanjärvellä sekä metsästyksellä. Aikoinaan yhteydenpito Mikitamäestä ulkomaailmaan oli vaikeaa, ja vainajat haudattiin keskelle kylää hiekkaiselle alueelle. Kirkkoa ei Mikitämäen kylän lähellä sijainnut, joten hautausmaalle rakennettiin tsasouna.[7]

Pihkovanjärven rannalla sijaitseva Beresjen kalastajakylä mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1582. Tuolloin kylän pääelinkeino oli kalastus. Nykyisin kylässä kalastuksen ja kalan kuivaamisen rinnalla viljellään vihanneksia. Setumaan ainoassa kylässä Beresjessä asuu stratoverejä, jotka harjoittavat omia uskonnollisia tapoja. Tupakointi ja alkoholin juonti on ollut heidän keskuudessaan kielletty. Vanhoja tapoja ei enää nykyisin noudateta niin tarkasti. Beresjessä sijaitsee hautausmaa, jonne myös stratoverit haudataan.[4]

Pihkovanjärven rannalla sijaitsee myös Laossina, johon kuuluvat Laossinan ja Liiva-Laossinan kylät. Kylät sijaitsevat toisistaan 200–300 metrin päässä. Laossinan kylässä ja ympäristössä on monia arkeologisia kohteita, joita Viron valtio suojelee. Laossinassa on asuttu jo 5 300 vuotta sitten. Ensimmäinen kirjallinen maininta Laossinasta on vuodelta 1780 nimellä Klavšina. Pääelinkeino Laossinassa on kautta aikojen ollut maanviljely, ja kyläläiset ovat aikoinaan kuljettaneet lotjilla viljaa ja viinaa Pihkovaan ja Narvaan. Nykyisin kalastus ja kalan kuivattaminen ovat tärkeitä elinkeinoja.[8]

Lüübnitsan kylä puolestaan mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1582, vaikkakin on mahdollista, että kylässä oli jo aikaisemmin ollut satama. Kylä mainittiin vuonna 1749 uudisasutuksena. Kylän asukkaat kalastivat, valmistivat kalatuotteita ja viljelivät maata. Talonpoikien ja Petserin luostarin välillä oli vuokrasopimus, jolla säädeltiin kalastusta. Kyläläisillä oli velvollisuus kalastaa Petserin luostarille. 1900-luvulla Lüübnitsan kylä muodosti 15 kylän yhteisön. Osa kylistä oli venäläisiä. Nykyisin kyläläiset viljelevät vihanneksia ja kalastavat. Kylässä järjestetään elokuussa perinteeksi muodostuneet sipuli- ja kalamarkkinat.[9]

Võõpsun kylästä on aikakirjoissa ensimmäinen maininta vuodelta 1428. Kylä on kehittynyt oikealle puolelle Võhandun jokea, joka on pitkään ollut koko alueen tärkeä liikenneväylä. Võõpsun tsasouna on rakennettu 1300-luvun lopulla tai 1400-luvun alussa Pyhän Nikolain kunniaksi. Lähellä tsasounaa sijaitsee maanalainen hautausmaa, joka on nykyisin suojeltu. Võõpsun kautta on vuosisatojen ajan kulkenut sotajoukkoja, ja kylässä on sattunut lukuisia tulipaloja. Võõpsu oli toiseen maailmansotaan saakka tärkeä kauppakeskus ja satama. Paikkakunnalla asui pääasiassa maanviljelijöitä ja käsityöläisiä. Võõpsu sai vuonna 1920 kauppalan oikeudet ja pysyi kauppalana vuoteen 1938 saakka, kun hallintouudistuksen yhteydessä siitä tuli pieni kauppala, sillä sataman merkitys oli vähentynyt. Vuonna 1939 sattuneen tulipalon vuoksi Võõpsun kehitys pysähtyi kokonaan.[10]