Mikael Kriisin

Isä Mikaelin vanhemmat olivat pakolaisia, jotka olivat tulleet Suomeen Venäjän vuoden 1917 bolševikkivallankumouksen jälkimainingeissa. Perhe oli kotoisin Karjalan Valkeamäeltä ja asuttuaan ensin muualla Raja-Karjalassa perhe asettui asumaan Valamon luostariin. Isä toimi luostarissa remonttimiehenä, ja Kriisin itse suoritti ensimmäiset työtehtävänsä luostarin kirkon kattoa korjaten. Perheen pojat lauloivat jo pienenä luostarin kuorossa. Kriisin toimi myös kanonarkkina eli esilukijana, joka luki kuorolle, mitä sen tuli laulaa seuraavaksi. Kanonarkin tehtävänä on vastata kuorolaulusta ja kirkkomusiikista jumalanpalveluksissa ja muissa kirkollisissa toimituksissa. Tuohon aikaan Valamon luostarissa toimitettiin paljon palveluksia, joissa lauloi kaksoiskuoro, eli laulu oli antifonista. Palvelukset olivat hyvin pitkiä, Kriisin muisteli myöhemmin, että vigilia kesti yhteensä viisi tuntia.[1][4]

Kriisin asui Valamossa 15-vuotiaaksi asti ja oli alusta lähtien täysin kaksikielinen, halliten sekä venäjän että suomen kielen. 1930-luvun puolivälissä hän muutti Viipuriin ja aloitti litografian opinnot, mutta talvisodan alkaessa hän joutui asepalvelukseen ja kielitaitonsa vuoksi rintamaesikuntaan tulkin tehtäviin. Hän oli monta vuotta sodassa, eikä hänen tarvinnut ampua laukaustakaan. ”Jumala säästi minua näin kirkon palvelutehtävään”, hän kommentoi asiaa myöhemmin.[1][4]

Sodan päätyttyä Kriisin opiskeli Sibelius-Akatemiassa ja työskenteli tulkkina. Vuonna 1952 hän alkoi laulaa Sävelpojat-yhtyeessä, jonka nimi muuttui pian Kimarakvartetiksi. Kimarakvartetin johtajana oli kapellimestari, sovittaja Peter Mirolybov (1919–2004). Sittemmin Kriisin ilmoitti jättävänsä yhtyeen vedoten muihin kiireisiin, sillä hän oli saanut kiinnityksen oopperaan. Oman ensikonserttinsa hän piti vuonna 1952.[1]

Kimarakvartetin toiminta loppui vuonna 1975, mutta tältä lauluyhtyeeltä ilmestyi kokoelmalevy vuonna 2004.[1]

Kriisin lauloi oopperassa kymmenen vuoden ajan, mutta koki, ettei päässyt urallaan eteenpäin, sillä roolien saaminen vaati suhteita. Hän toimi samalla myös kielenkääntäjänä ja kävi myös laulamassa Uspenskin katedraalin kuorossa.[4]

Kriisin aloitti opinnot ortodoksisessa pappisseminaarissa, saatuaan rohkaisua tälle uralle eräältä rovastilta. ”Valamossa asuminen ja kirkon syvä tuntemus, jumalanpalvelukset ja kaikki – ne sitten vain ottivat minut mukaansa”, hän kommentoi asiaa myöhemmin. Hänet vihittiin diakoniksi vuonna 1961. Tämä merkitsi liittymistä ortodoksisen kirkon papistoon.[1][4] Tässä vaiheessa hän lopetti uransa oopperalaulajana, sillä hän ei katsonut maallisen laulajan uran ja työskentelemisen papistossa sopivan yhteen toistensa kanssa.

Ylidiakonin arvon Kriisin sai vuonna 1971. Vuoteen 1987 saakka hän toimi Uspenskin katedraalin diakonina, eli käytännössä toimitti palvelukset yhdessä Helsingin metropoliitan kanssa. Hänen tapaansa toimittaa palveluksia ylistettiin laajasti. Jopa arkkipiispakin, tullessaan toimittamaan palvelusta Helsinkiin, luotti Kriisinin palveluksiin eikä ottanut mukaan omaa diakoniaan. Kriisinin sanottiin olevan ”kävelevä Typikon” ja hänen liturginen tajunsa oli erehtymätön.[4]

Kriisinin erityisenä elämäntyönä oli Venäläinen nuorisokerho, jonka hän perusti ja jota hän johti. Kerhon piirissä syntyi mm. ruotsinkielinen kuoro, jota tätä kieltä taitamaton Kriisin johti. Tämä kerto aloitti myös ikonimaalauksen kerhotoiminnan Suomessa.[4]

Kriisin palveli useissa luottamustoimissa, esimerkiksi Sinisen Prikaatin säätiössä ja Helsingin sotaveteraanien hengelliseen toimikunnassa sekä myös Venäläinen Hyväntekeväisyysyhdistys Suomessa -yhdistyksen kunniajäsenenä.[1]

Kriisin pääsi käymään uudelleen lapsuutensa Valamossa vuonna heinäkuussa 1988, ensimmäisellä Valamoon sotien jälkeisenä aikana Suomesta suoritetulla ryhmämatkalla. Tuohon aikaan Valamossa ei ollut luostaritoimintaa. Suomen ortodoksista kirkkoa edusti tuolla matkalla Oulun metropoliitta Leo, ja mukana olivat myös Valamon poikakodissa kasvanut isä Arvi Karpov sekä Valamon luostaria edustanut talousjohtaja, isä Ambrosius.[5] Myös Valamo-seuran matkoilla Kriisin pääsi Vanhaan Valamoon myöhemmin useastikin, toimien näiden ryhmämatkojen tulkkina.

Eläkkeellä ollessaankin Kriisin palveli kirkkoaan, esimerkiksi osallistumalla palvelusten toimittamiseen Helsingin Helenan Vanhainkodin kirkossa.[6]

Kriisin esiintyi sivuroolissa neljällä Jussi-palkinnolla palkitussa kotimaisessa elokuvassa Tulipää (1980).[1]

Kriisin avioitui Terijoella syntyneen Antoninan kanssa 1947. Avioliitto kesti harmonisena yli 50 vuoden ajan aina puolison kuolemaan saakka.[1][4]