Mihail R. Sturdza

Sturdza opiskeli Iasin yliopistossa lakia ja saavutti lakitieteen tohtorin tutkinnon aihealueena kansainvälinen oikeus. Vuonna 1913 hän aloitti uransa diplomaattina Bernissä. Romanian liityttyä syksyllä 1916 ensimmäiseen maailmansotaan hän palveli armeijassa tykistöupseerina. Siihen liittyen hän oli marraskuussa 1917 Venäjällä ja Petrogradissa, jossa puhkesi vallankumous.

Diplomaatinuran jatkuessa Sturdza toimi lähettiläänä Wienissä, Budapestissä ja Washingtonissa. Vuonna 1929 hänet nimitetään lähettilääksi Baltian maihin, Liettuaan, Latviaan ja Viroon sekä vuodesta 1932 myös Suomeen asemapaikkanaan Riika. Hänen lähettiläsaikansa päättyi keväällä 1934.[1] Suomessa hänelle myönnettiin lähettiläsajastaan Suomen Valkoisen Ruusun suurristi.[2] Vuonna 1932 hän on mukana Romanian ja Neuvostoliiton välisissä hyökkäämättömyyssopimusneuvotteluissa, jotka ajautuivat kuitenkin umpikujaan Bessarabian kysymyksen johdosta.[3]

Vuonna 1938 Sturdza siirtyi lähettilääksi Tanskaan. Tähän ajanjaksoon liittyi fasistisen Rautakaarti-liikkeen tekemä Romanian silloisen pääministerin Armand Călinescun murha syyskuussa 1939.[4] Sturdzalla epäiltiin tällöin olleen yhteyksiä murhan tekijöihin. Sturdzan lähettiläskausi Kööpenhaminassa päättyi pian Călinescun murhan jälkeen lokakuussa 1939.[2]

Sturdzan ja Rautakaartin asema muuttui syyskuussa 1940 Romanian kuningas Kaarle II:n menetettyä asemansa ja kenraali Ion Antonescun noustua valtaan. Antonescun ja Rautakaartin johtajan Horia Siman johdolla muodostettiin fasistinen niin sanottu Kansallinen legioonalaishallitus. Sima halusi Sturdzan hallituksen ulkoministeriksi.[5]

Kansallisen legioonalaishallituksen aikana Romanian ulkopoliittinen suuntaus kääntyi akselivaltojen suuntaan.[6] Maahan tuli saksalaisjoukkoja lokakuussa 1940, ja marraskuun lopulla Romania liittyi saksalais-italialaisjohtoiseen Kolmen vallan sopimukseen.[7] Sturdza allekirjoitti sopimuksen Berliinissä Romanian edustajana.[8]

Legioonalaishallituksen pääministeri Antonescu halusi keskittää itselleen enemmän valtaa hallituksessa vuoden 1940 lopulla.[9] Sturdzan itsenäisen toiminnan johdosta Antonescu erotti hänet nimittämättä ketään muuta rautakaartilaista tilalle. Ulkoministeritehtävät siirtyivät tässä vaiheessa Antonesculle. Pian sen jälkeen tammikuun lopulla 1941 puhkesi Antonescun johtaman valtion ja Rautakaartin edustajien välillä aseellinen välienselvittely, joka päättyi Rautakaartin tappioon. Useita Rautakaartin jäseniä surmattiin. Sturdza joutui tällöin vankeuteen ja tuomittiin viiden vuoden vankeusrangaistukseen.[10]

Kesällä 1941 käynnistyneen akselivaltojen Neuvostoliittoon suuntautuneen hyökkäyksen alkuvaiheessa, johon myös Antonescun johtama Romania osallistui, vangitut rautakaartilaiset pääsivät ehdonalaiseen vapauteen. Tällöin Sturdza pakeni Saksan kautta Tanskaan, ja yritti sieltä käsin päästä Suomen armeijaan, joka oli myös mukana Neuvostoliiton vastaisessa sodassa. Hän olisi ollut valmis muodostamaan Romaniasta paenneista rautakaartilaisista eli legioonalaisista joukko-osaston Suomen armeijaan, mutta Suomen sodanjohto ei halunnut päästää romanialaisia Suomeen.[11][2]

Toisen maailmansodan loppuvaiheessa syyskuussa 1944 kuningas Mikael I syöksi luotetun lähipiirinsä kanssa Antonescun vallasta, teki rauhan liittoutuneiden kanssa ja käänsi aseensa akselivaltoja vastaan. Siihen liittyen Saksassa oleskelleet rautakaartilaismaanpakolaiset muodostivat Wienissä 10. joulukuuta 1944 Rautakaartijohtaja Horia Siman johdolla pakolaishallituksen, jossa Sturza oli ulko- ja opetusministerinä.[12]

Maailmansodan päättymisen jälkeen Sturdza pakeni Tanskaan vuonna 1946 ja pian sen jälkeen Espanjaan ja edelleen Yhdysvaltoihin. Pakolaisaikanaan Sturdza piti aktiivisia yhteyksiä romanialaisiin pakolaisyhteisöihin. Seuraavina vuosina hän oleskeli myös Argentiinassa, Ranskassa ja Espanjassa. Vuonna 1968 hän julkaisi muistelmansa. Sturdza kuoli Madridissa 5. helmikuuta 1980 93-vuotiaana.

• Mihail R. Sturdza: 'The Suicide of Europe', memoirs of Prince Michel Sturdza, former Foreign Minister of Rumani. Boston: Palgrave MacmillaWestern Islands Publishern, 1968. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Mikko Uola: Eritahtiset aseveljet - Suomi ja muut Saksan rinnalla taistelleet aseveljet 1939-1944. Jyväskylä: Docendo Oy, 2015. ISBN 978-952-29-170-4.