Mihail Kirponos

Mihail Petrovitš Kirponos (ven. Михаи́л Петро́вич Кирпоно́с, ukr. Михайло Петрович Кирпонос, Myh’ailo Petrovytš Kyrponos; 21. tammikuuta (J: 9. tammikuuta) 1892 Vertijevka, Tšernigovin kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 20. syyskuuta 1941 lähellä Lohvitsaa, Ukrainan SNT, Neuvostoliitto)[1] oli ukrainalaissyntyinen neuvostoliittolainen kenraalieversti, joka oli komentajana toisessa maailmansodassa. Hän toimi kesällä 1941 lounaan rintaman komentajana ja kaatui tappiollisen Kiovan puolustuksen yhteydessä.

Mihail Kirponos

Kirponos liittyi Venäjän keisarilliseen armeijaan vuonna 1915, osallistui ensimmäiseen maailmansotaan ja sai lääkintämiehen koulutuksen. Hänet valittiin lokakuun vallankumouksen jälkeen marraskuussa 1917 XXVI armeijakunnan sotilasneuvoston puheenjohtajaksi. Kirponos liittyi vuonna 1918 puna-armeijaan ja bolševikkipuolueeseen, ja osallistui Venäjän sisällissotaan Ukrainan alueella. Hän kohosi joulukuussa 1918 pataljoonankomentajaksi ja myöhemmin rykmentinkomentajaksi. Hän suoritti vuonna 1927 Frunzen sotilasakatemian ja toimi vuosina 1934–1939 Kazanin sotilasopiston johtajana.[1]

Kirponos osallistui talvisotaan 70. kivääridivisioonan komentajana.[1] Divisioona osallistui muun muassa Viipurinlahden taisteluun, jossa neuvostojoukot ylittivät Viipurinlahden merenjäätä myöten.[2] Kirponos palkittiin talvisodan jälkeen maaliskuussa 1940 Neuvostoliiton sankarin arvonimellä. Hän siirtyi huhtikuussa 1940 armeijakunnan komentajaksi, kesäkuussa Leningradin sotilaspiirin komentajaksi ja helmikuussa 1941 Kiovan sotilaspiirin komentajaksi. Hän sai 1941 ylennyksen kenraalieverstiksi.[1]

Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon Kirponos nimitettiin kesäkuussa 1941 lounaisrintaman komentajaksi Ukrainaan.[1] Hänellä oli käytössään muita rintamakomentajia vahvemmat joukot, sillä vihollisen hyökkäystä oli odotettu juuri tällä suunnalla. Sodan alkupäivinä hän teki vaihtelevalla menestyksellä vastahyökkäyksiä, mutta onnistui vain hidastamaan saksalaisten etenemistä, sillä neuvostojoukkojen osaaminen oli heikompaa ja paniikki johti sotilaiden joukkokarkaamisiin. Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin ei antanut Kirponosille lupaa perääntyä Kiovasta, joten 16. syyskuuta Lohvitsassa kohdanneet Saksan 1. ja 2. panssariryhmä onnistuivat saartamaan Kirponosin 700 000 miehen joukot.[3] Stalin ei vieläkään antanut hänelle lupaa murtautua ulos saartorenkaasta.[1] Ollessaan perääntymässä Kirponos ja suuri osa hänen esikunnastaan jäivät Saksan 3. panssaridivisioonan kynsiin ja kaatuivat taistelussa 20. syyskuuta Lohvitsan piirin Drjukovštšinassa.[1][3] Kiova kukistui muutaman päivän kuluttua.[3]

Kirponos on haudattu Kiovaan Ikuisen kunnian puistoon.[1]