Miessaari

Toinen pyöräsaaren QF 6 naulan Nordenfelt -tykkiasemista maaliskuussa 2018.

Monet lähteet toteavat Venäjän pakkolunastaneen Miessaaren ja viereisen Pyöräsaaren ensimmäisen maailmansodan aikana rannikkotykistövaruskunnan perustamista varten.[4][11] Tämä lienee tosin väärinkäsitys, sillä asiakirjalähteet eivät tue väitettä.[12] Saaren linnoittaminen liittyi suurempaan linnoitusprojektiin, jonka puitteissa oli rakennettu maa- ja merilinnoitteita Helsingin ympäristöön.[13] Saaren linnoitustyöt käynnistyivät huhtikuussa 1915,[12] kun sen korkeimmalle kohdalle saaren keskiosassa alettiin rakentaa betonista meririntaman patteria nro 40.[14] Patterin rakennustyöt keskeytyivät tosin jo elokuussa Viaporin kommendantin käskyllä. Keskeytyksen taustalla oli ilmeisesti varojen hupeneminen ja maarintaman laajentuminen. Työt jatkuivat kuitenkin myöhemmin,[12] ja Miessaaren linnoitteet saatiin valmiiksi vuonna 1917. Patteri sai aseistuksekseen neljä Canet-tykkiä, joiden rintamasuunta oli kaakkoon ja ampumaetäisyys noin 13–14 kilometriä. Rintasuojassa on kaksi hissihuonetta ja keskushuone tykkipareja varten. Patterin kummassakin päässä oli tulenjohtotorni, ja torneja yhdisti 215 metriä pitkä ja metrin leveä tunneli. Patterille rakennettiin mukulakivitie saaren pohjoisosasta. Miessaaren ja Pyöräsaaren välille rakennettiin silta.[14]

Miessaareen rakennettiin myös kallioon louhittuja miehistö- ja ammussuojia, kasarmi, keittiö- ja ruokailurakennukset, kaivo, käymälä ja liitereitä. Venäläiset olivat aloittaneet myös kallioon louhitun suojahuonein varustetun valonheitinaseman rakentamisen, joka ei ehtinyt kuitenkaan valmistua ennen heidän lähtöään. Suomalaiset rakensivat aseman myöhemmin valmiiksi.[14][13]

Venäläiset rakensivat saarelle vuonna 1915 myös yhden maarintaman tykkipatterin, jonka rintamasuunta oli mantereelle päin. Maavalleista rakentuvassa patterissa oli kuusi kuusituumaista vuosimallin 1877 -tykkiä, jotka sijaitsivat 24 metrin etäisyydellä toisistaan. Jokaista tykkipatteria varten oli oma puinen miehistökorsunsa kahdeksalla laverilla. Miehistökorsujen lisäksi patteria varten rakennettiin yksi upseerikorsu.[14]

Miessaari kuului Krepost Sveaborgin merilinnoitteiden ulomman linjan tykkipattereihin.[13] Krepost Sveaborgin maa- ja meririntamat yhdistyivät saarella saumattomasti toisiinsa.[12]

Miessaaren linnakkeelle meneviä muonatarvikkeita lastataan jääveneeseen toukokuussa 1942.

Miessaaren linnakkeen tykit poistettiin käyttökunnosta muun merilinnakkeen tavoin kevättalvella 1918. Tykkien lukkojen purkamisen teki paristakymmenestä suomalaisesta Kone- ja Siltarakennus Oy:n työntekijästä koostunut komennuskunta. Toiminnalle oli kuitenkin ilmeisesti venäläisen päällystön hyväksyntä, sillä linnoituksen komentaja Nikolai Balzam kirjoitti Helsingin venäjänkielisessä[15] Russki vestnik -lehdessä[16] toimenpiteen olleen Venäjän korkeimman laivastopääesikunnan välittömän ohjeen mukainen ja sen tavoitteena oli ”ettei yksikään taistelevista osapuolista pystyisi patterit kaappaamalla tulittamaan kaupunkia”. Sodan päätyttyä valkoiset tahot pyrkivät rakentamaan tapahtuneesta sankarimyytin, jonka mukaan Kone- ja Siltarakennus Oy:n insinööri Allan Staffans olisi miehineen huiputtanut linnaketta hallinnoineita venäläisiä aina ylintä päällystöä myöten. Hufvudstadsbladet kirjoitti muun muassa heti sodan jälkeen, että tykkipatterit olisi purettu väärennetyn valtakirjan turvin. Lehden mukaan Staffans oli lisännyt kirjoituskoneellaan linnoituksen työkomentajan antamaan kulkulupaan valtuutuksen lukkojen purkamiseen.[15]

Riippumatta siitä, kenen käskystä lukkojen purkaminen lopulta tehtiin, toimenpide oli Brest-Litovskin rauhansopimuksen ja Venäjän Itämeren-laivaston saksalaisille antamien lupausten mukainen. Purkamisella saavutettiin haluttu tulos, sillä mikään osapuolista ei onnistunut käyttämään linnoituksen tykkejä kevään 1918 aikana.[16]

Saksalaiset valtasivat Helsingin huhtikuussa 1918, ja kaupunki siirtyi valkoisten hallintaan. Tällöin syntyi tarve uusille vankileireille, joihin Helsingin seudun sotavangeiksi jääneet punaiset voitaisiin sijoittaa. Vankiloita perustettiin muun muassa Suomenlinnaan ja Santahaminaan. Miessaari toimi työsiirtolana useiden muiden Helsingin edustan saarten tavoin; sinne oli sijoitettuna 30 vankia syksyllä 1918, mutta marraskuussa oli enää viisi vankia.[16] Miessaaren linnake ja sen kuuden tuuman tykeillä aseistettu patteri oli liitetty Suomenlinnan Rannikkotykistöpataljoonaan jo syksyllä. Saareen oli alkuun sijoitettu vartiomiehistö, kunnes patteri saatiin myöhemmin täyteen miehitykseen. Saaren tykistöpatteri päätettiin pitää käytössä kevällä 1926 valmistuneessa Yleisesikunnan rannikkotykistön kokonaissuunnitelmassa.[17]

Saaren omistustilanne oli edelleen epäselvä sisällissodan päätyttyä, sillä venäläiset eivät olleet pakkolunastaneet sitä linnoituksen rakentamisen yhteydessä. Suomen valtio osti Miessaaressa ja Pikku Miessaaressa sijainneet palstatilat Johan ja Hilma Söderströmin perillisiltä marraskuussa 1920. Miessaaren maa-alueista oli tehty myös muutamia pitkiä vuokrasopimuksia huvilarakentamista varten. Valtio lunasti ainakin yhden tällaisen tontin rakennuksineen 1920-luvulla.[17] Valtion ostamien saarten hallinta siirtyi puolustusvoimille.[18] Olarsbyn ja Kvisbackan kylien alueilla sijaitsevia jakamattomia, Miessaarta ympäröineitä vesialuita alettiin jakaa vuonna 1938, mutta jako valmistui vasta jatkosodan aikana.[17]

Talvisodassa Miessaari kuului Rysäkarin alalohkoon Rysäkarin, Katajaluodon ja Kytön linnakkeiden kanssa. Jatkosodassa samat linnakkeet muodostivat II Linnakkeiston (II Lsto).[19]

Toinen kahdeksantuumaisista tykeistä ampuu Mäkiluodossa jatkosodan aikana heinäkuussa 1942.

Miessaareen siirrettiin elokuussa 1963 kahdeksantuumaiset, putken pituudeltaan erimittaiset 203/45 C- ja 203/50 VC -tykit, jotka oli evakuoitu jatkosodan lopulla Mäkiluodon linnakkeelta, joka puolestaan luovutettiin Neuvostoliitolle osana Porkkalan vuokra-aluetta. Merivoimien esikunta oli hylännyt tykit vuonna 1945, mutta niiden käyttöä alettiin harkita uudelleen 1960-luvulle tultaessa. Tämä johti putkien romuttamispäätöksen perumiseen, ja kahdeksantuumaiset tykit peruskorjattiin ja toimitettiin Miessaareen elokuussa 1963. Tykit saatiin asemiinsa seuraavana vuonna, mutta patterin kehittäminen jäi sikseen eikä sillä ammuttu taisteluammuntoja.[20]

Saareen sijoitettiin 1980-luvulla Helsingin ilmapuolustuksen ohjuspatteri.[4] Vanhat kahdeksantuumaiset tykit poistettiin käytöstä vuonna 1982, minkä jälkeen ne purettiin asemistaan ja vietiin seuraavan vuoden kesäkuussa Santahaminaan. 203/45 C -tykki päätyi myöhemmin yksityiseen asekokoelmaan ja 203/50 VC Sotamuseolle, joka sijoitti sen Kuivasaaren museotykkikokoelmaan.[20] Miessaari varustettiin 1980-luvun puolivälissä raskaalla nelitykkisellä 130 TK -rannikkopatterilla.[7] Sillä on toteutettu yhdet ammunnat sen perushuollon jälkeen joulukuussa 2001.[21]

Miessaaren vartiolinnakkeen tehtävänä on kriisin aikana suojata pääkaupunkiseutua sinne kohdistuvilta hyökkäyksiltä ja toimia liikkuvien joukkojen tukialueena. Linnake on kuulunut joukko-osastorakenteessa Suomenlahden meripuolustusalueen alaisuuteen,[7] mistä se siirrettiin Rannikkoprikaatin alaisuuteen vuoden 2015 puolustusvoimauudistuksessa.[22] Saaressa on merivoimien raskaita 130 TK -tykkejä, johtamistiloja ja pääkaupunkiseudun joukoille tarkoitettua materiaalia ja räjähteitä. Saarella työskentelee jatkuvasti vartio- ja varastohenkilöstöä, minkä lisäksi sitä käytetään myös varusmiesten, reserviläisten ja henkilökunnan koulutusalueena.[7] Saarella ovat harjoitelleet muun muassa merivoimien rannikkojääkärit.[4]

Miessaari ja sen itäpuolella sijaitseva Pikku Miessaari ovat Espoon saariston ainoat puolustusvoimien hallinnoimat saaret. Niiden suunniteltiin pysyvän samassa käytössä vuonna 2015 valmistuneessa saariston osayleiskaavassa.[18] Saarelle rakennetut ensimmäisen maailmansodan aikaiset merilinnoituslaitteet ovat osin säilyneet varsin hyvin, sillä saaret ovat edelleen puolustusvoimien hallussa, mikä on rajoittanut niillä liikkumista.[14][13]