Mielenterveys

Mielenterveys on käsite, jota on määritelty useilla eri tavoilla. Sillä tarkoitetaan psykologisen hyvinvoinnin tasoa tai mielenterveyden häiriön puuttumista. Yksi suomen kielen sanakirja määrittelee sen ”psyykkiseksi hyvinvoinniksi ja riittäväksi sopeutumiseksi sosiaaliseen ja muuhun ympäristöön”.[1] Maailman terveysjärjestön mukaan mielenterveys on puolestaan "psyykkistä terveyttä eli kykyä hyödyntää omia henkisiä voimavarojaan sekä emotionaalista terveyttä eli kykyä tunnistaa omia ja muiden tunnetiloja".[2]

Tarkennettuja määritelmiä

Sigmund Freud tarkensi 1900-luvun alussa mielenterveyden olevan ”kyky rakastaa ja kyky tehdä työtä”. Mielenterveys on myös määritelty omien mahdollisuuksien tiedostamiseksi, pyrkimykseksi toteuttaa ja lisätä omia mahdollisuuksia ja itsensä hyväksymistä.[3]

Verrattain yleisesti katsotaan, että ihminen on mieleltään terve, kun hän kykenee selviytymään itsenäisesti päivittäisistä haasteista (ihmissuhteista, päivittäisestä liikkumisesta, työstä ja vapaa-ajasta) siten, että itse ja kanssaihmiset eivät kärsi.

Freudin määritelmä ”kyky rakastaa ja tehdä työtä” sopii nykyolosuhteisiin huonosti. Määrittelyssä on nimittäin nykytutkimusten mukaan seuraavat periaatteet:

  1. Subjektiivisuusperiaate: arvioidaan tutkittavaa arvioitsijan omien näkemysten ja tuntemusten perusteella.
  2. Kulttuuriperiaate: verrataan tutkittavaa tietystä kulttuurinormistosta saatuun kuvaan tai malleihin.
  3. Tehokkuusperiaate: arvioidaan tutkittavan käyttäytymisen vaikutusta toiminnan tehokkuuteen tai selviytymiskykyyn.
  4. Ihanneperiaate: verrataan tutkittavaa tiettyyn ihanteeseen.
  5. Tilastollinen periaate: verrataan tutkittavaa tiettyyn tilastotietoon, jolloin vähemmistössä tai keskiluvusta kaukana oleminen on huonoa/hyvää mielenterveyttä
  6. Valtaperiaate: arvioidaan tutkittavaa vallan antamien käyttäytymisen rajojen tai mahdollisuuksien pohjalta.
  7. Kognitiivinen periaate: arvioidaan tutkittavaa tietyn tiedon, ajattelun, ihmiskäsityksen tai vaikka muuttuvan maailmankuvan perusteella.

Mikään näistä periaatteista ei yksinään toimi. Päätettäessä tutkittavan henkilön mielenterveydestä täytyy käydä aina läpi kaikki edellä luetellut kohdat.[4]

Yleisyys

Mieli ry:n mukaan 20–25 % suomalaisista sairastaa vuosittain jonkinlaista mielenterveyden häiriötä.[5] Psyykkinen oireilu näyttäisi olevan yleisintä Etelä-Suomessa, mikä saattaa liittyä osaksi siihen, että Etelä-Suomessa käytetään enemmän alkoholia[6].

Katso myös

Lähteet
  • Heiska, Juhani. Ennakoiva mielenterveystyö: käsikirja meille kaikille. [Tampere]: Mediapinta, 2018. ISBN 978-952-236-860-7 (nidottu)

Viitteet
  1. Uusi suomen kielen sanakirja, Gummerus 1998
  2. Fogelholm, Mikael; Huuhka, Helena & Reinikkala, Paula & Sundman, Tuula: Terve! 1, Terveyden perusteet, s. 110. Helsinki: Sanoma Pro Oy, 2014. ISBN 978-952-63-0845-6.
  3. Taantuman tuoma paha olo näkyy nousukaudella. Jenni Frilander. Helsingin Sanomat 10.8.2009, A 16.
  4. Viitamäki, R. (1973) Kliininen psykologia ja sen sovellus. Helsinki: WSOY. Heiska, J. (1988) Mielenterveyden häiriön määritelmä. Mielenterveys-lehti 6.
  5. Psykoterapiajärjestelmä suosii hyväosaisia – tietokirjailija Sanna-Kaisa Hongisto pääsi terapiaan ja havahtui sen epäoikeudenmukaisuuteen Yle Uutiset. 28.1.2023. Viitattu 28.1.2023.
  6. Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa 2011. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90832/Rap068_2012_netti.pdf

    Kirjallisuutta
    • Heiskanen, Tarja & Salonen, Kristina & Sassi, Pirkko: Mielenterveyden ensiapukirja. 5. painos (1. painos 2006). Helsinki: Suomen mielenterveysseura: SMS-tuotanto, 2013. ISBN 978-952-7022-00-9.
    • Lönnqvist, Jouko ym. (toim.): Psykiatria. Kysymyksiä ja vastauksia. Helsinki: Duodecim, 2011. ISBN 978-951-656-147-2.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.