Mieheke

Nuori sihteeri Irmeli Venes hakee tointa johtaja Markkulan konttorista. Hän törmää ovella Markkulan poikaan Ensioon, joka kuullessaan tytön asian kertoo, että paikan saadakseen hakijan on parasta olla naimisissa, sillä valinnan tekee hänen äitinsä – miehestään mustasukkainen rouva Markkula suhtautuu neiti-ihmisiin epäluuloisesti. Irmeli saa paikan keksittyään hätävalheen, että on hiljattain mennyt naimisiin erään Lahtisen, työttömän piirtäjän, kanssa. Kun rouva Markkula haluaa tavata aviomiehen, Irmelin on hädissään metsästettävä mies vastapäisestä ravintolasta. Reino Lahtinen on saapunut ravintolaan odottamaan ystäväänsä Ensiota. Vahtimestarin kutsuessa molemmat miehet nousevat; Irmeli valitsee Reinon, vetoaa miestä suostumaan leikkiin ja lupaa selittää kaiken jälkeenpäin.

Reino omaksuu aviomiehen roolin täysin rinnoin ja Irmeli taipuu vaimon osaan rouva Markkulan edessä. Eräänä iltana Reino ja Irmeli pakenevat Ension tunkeilevaa seuraa tanssiravintolaan ja sieltä edelleen kahdenkeskiselle autoajelulle. Parinkymmenen kilometrin päässä Helsingistä Reino moottorivikaan vedoten houkuttelee Irmelin läheiseen taloon, jonne hän tunkeutuu rikkomalla ulko-oven ikkunan – kyseessä on kuitenkin hänen oma maaseutuasuntonsa. Roolileikki ja ilonpito huvilalla johtavat suudelmaan.

Aamulla Reino lukee sanomalehdestä, että Suomeen on palaamassa opintomatkalta laulajatar Virva Suokuma, hänen morsiamensa takavuosilta. Rouva Markkula taas näkee iltalehdessä valokuvan, joka on otettu Virvasta suutelemassa vastaan tullutta Reinoa laivasatamassa, ja kiirehtii hädissään Irmelin luo. Tämä kuitenkin saa rouvan rauhoitettua selittämällä, että Virva on Reinon sisar. Tällöin rouva Markkula saa ajatuksen kutsua Virva yhdistyksensä Sinirusettiseuran hyväntekeväisyysjuhlan vetonumeroksi. Irmeli taivuttaa idean taakse myös Reinon, joka järjestää tapaamisen, ja Virva suostuu ilomielin esiintymään juhlassa.

Rouva Markkula lähettää miehensä Suomi-Filmiin neuvottelemaan juhlan filmauksesta. Samaan aikaan Virva saapuu keskustelemaan elokuvasopimuksestaan ja erehtyy luulemaan Markkulaa Suomi-Filmin johtajaksi. Markkula ja Virva liehittelevät kilvan toisiaan ja juhlivat Virvan esiintymispaikassa myöhään yöhön.

Hyväntekeväisyysjuhlassa sekä Markkula että Reino tuntevat olonsa tukalaksi ja yrittävät turhaan liueta paikalta. Virva tekee näyttävän sisääntulon ja löytää yllätyksekseen Markkulan piiloutuneena vaatekaappiin. Irmeli puolestaan komentaa Ension suutelemaan itseään Reinon nähden, jolloin Reino tulee mustasukkaiseksi ja tunnustaa rakastavansa Irmeliä. Rouva Markkula taas yllättää miehensä ja Virvan intiimistä tilanteesta. Kun Virva välienselvittelyn kuluessa ymmärtää, ettei Markkula olekaan elokuvayhtiön johtaja, hän poistuu raivoissaan paikalta seurueineen. Myös vieraat tekevät lähtöä haistaessaan skandaalinkäryä ja vain Markkula jää lohduttamaan rouvaansa, joka päivittelee maineensa ja asemansa menetystä.

Reino ajaa Irmelin maaseutuasunnolleen, jonka oveen hän tällä kertaa käyttää avaintaan toivottaen: ”Rouva Lahtinen on hyvä!”. Suudelmaa säestävät Ension suosionosoitukset auton tavaratilasta. Markkulan huvilan puutarhaan on jäänyt pari juhlijaa, jotka kohottavat ”sisäisen kasvatuksen maljan” ja toteavat: ”Sinirusettiseura iloitsee”.

Huhtikuussa 1936 ensi-iltaan tullut Valtos-elokuva Vaimoke oli niin erinomainen yleisömenestys, että kirjailijan nimelle päätettiin rakentaa jatkossakin. Suomi-Filmin ja Valtosen laatiman sopimuksen mukaisesti kirjailijalta tilattiin alkuperäiskäsikirjoitus, joka sai nimekseen Mieheke. Näkökulma Miehekkeessä on selvästi urbaanimpi kuin romaanipohjaisessa Vaimokkeessa. Kuvauspaikat olivat pääasiassa helsinkiläiskortteleita; Reinon asuintaloa esitti Tammitie 1:n huvila Huopalahdessa. Sisäkuvia varten käytössä oli Haagan työväentalo.[3]

Alun perin oli tarkoituksena, että myös tässä elokuvassa olisivat pääparina Ansa Ikonen ja Tauno Palo, jotka olivat nousseet lopulliseen kansansuosioon Vaimokkeen lemmenparina. Ikonen ei kuitenkaan halunnut peruuttaa aiemmin sopimaansa opintomatkaa Moskovaan. Suomi-Filmi ei suostunut lykkäämään kuvaustöiden alkua Ikosen takia ja antoi naispääosan Vaalan uusimmalle löydölle, Yhdysvalloista tulleelle Tuulikki Paanaselle. Suomi-Filmin henkilökuntaa esiintyy elokuvassa cameo-rooleissa.[2]

Miehekkeen yleisömenestys oli suurimpien kaupunkien teatteriesitysten mukaan laskien melko hyvä.[2]

Miehekkeen musiikkiosiot ovat Harry Bergströmin sävellyksiä. Siinä kuullaan Eugen Malmsténin ja Tauno Palon tulkitsemana Eine Laineen sanoittama foksi ”Ah, ethän tiedä” sekä Turo Karton sanoittama nimikappale ”Mieheke”. Taustamusiikissa toistuu kappale ”Kun kuulen tuon”, joka on myös Laineen sanoitus. Palo levytti kaikki Miehekkeen musiikkikappaleet 1930-luvulla yhdessä Dallapé-orkesterin kanssa. Elokuvaan oli kaavailtu myös Karton sanoittamaa tangoa ”Marjatta”, mutta laulu jätettiin pois lopulliselta musiikkiraidalta.[2]

Aikalaisarvioissa elokuvan ohjaukseen suhtauduttiin suopeammin kuin Valtosen tarinaan, jota pidettiin mitäänsanomattomana ja ohuena. Uuden Suomen kriitikon mukaan juonen käänteet eivät olleet uusia tai yllättäviä ja vuoropuhelusta puuttui nasevuus. Ilta-Sanomat arvioi: ”Sisältö jää laihanlaiseksi, ja elokuvan koomilliset käänteet kulkevat melko totunnaisia katuja”. Vaalan panos ohjaajana sai sen sijaan tunnustusta: ”Siinä jälleen ilmenee hänen kykynsä ajatella kuvin. Vauhti on koko ajan reipas, toiminta notkeata ja huvittavien tilanteiden sarja katkeamaton”, kiitettiin Elokuva-Aitassa. Näyttelijöistä Tauno Paloa pidettiin entisestään kehittyneenä, mutta positiivisimman huomion sai ensikertalainen Tuulikki Paananen, jonka esiintymisessä nähtiin sulavuutta ja hallittua varmuutta.[4]

Televisioesityksen yhteydessä vuonna 2011 tehdyssä arviossa arveltiin, että koska Mieheke haluttiin teattereihin vielä samana vuonna Vaimokkeen kanssa, elokuvanteossa tuli kiire, mikä saattoi viedä siitä parhaan terän.[1]