Tuivio

Tuivion versoja lehtineen.

Tuivio on matala, leveähkö ja kasvutavaltaan suikertava havupensas. Se kasvaa yleensä 20–30 senttimetriä korkeaksi, joskus lähes metrin korkuiseksi. Suomumaiset lehdet ovat 2–4 mm pitkiä. Lehdet muuttuvat väritykseltään kuparinruskeiksi talvella ja vihertyvät uudelleen keväällä. Kävyt ovat 2–3 mm pitkiä, ja ne ovat pienimpiä havupuiden kävyistä. Siivettömät siemenet ovat 2 mm pitkiä, ja kävyissä on yleensä vain yksi siemen, harvoin kaksi.[2]

Tuivio kasvaa luonnonvaraisena Venäjän kaukoidässä Sihote-Alinin vuoristossa Primorjen aluepiirissä. Lajia esiintyy lähes merenpinnankorkeudelta yli 1 300 metriin. Se viihtyy hyvin vettä läpäisevillä maaperillä, ja kestää hyvin pakkasta, jopa -40 C° asti.[2]

Tuivio kasvaa sekä harvassa alppiniityillä, usein pensassembran (Pinus pumila) tai koreanrohtokatajan (Juniperus sabina var. davurica) kanssa, että vuoristometsien aluskasvillisuudessa. Näiden metsien valtapuulajeja ovat usein ajaninkuusi (Picea jezoensis), koreansembra (Pinus koraiensis), ohotanpihta (Abies nephrolepis), amurinpihlaja (Sorbus amurensis), kiinanvaahtera (Acer ukurunduense), kivikoivu (Betula ermanii) sekä sahalininleppä (Alnus maximoviczii).[2]

Tuivio ruskeassa talvivärityksessään.

Tuivio on talvenkestävä koristekasvi, jota voidaan käyttää esimerkiksi peittokasvina. Yksi kasvi voi levitä nopeasti neliömetrin alueelle. Suomessa se menestyy maan eteläosissa ja voi pohjoisempanakin talvehtia lumen alla.[3] Puutarhakasvina se on yleensä helppohoitoinen ja menestyy monenlaisilla kasvupaikoilla.[4]

Tuivion käytön historia on verrattain lyhyt. Laji löydettiin ja kuvailtiin tieteellisesti vasta 1920-luvulla, Neuvostoliiton ulkopuolelle sitä tuotiin ensimmäistä kertaa vasta 1960-luvulla. Nykyisin se on yleinen koristekasvi kaikkialla maailman viileän vyöhykkeen alueilla.[2]

• Pinkka – Lajintuntemuksen oppimisympäristö: Tuivio – Microbiota decussata^{[vanhentunut linkki]}