Michelle Bachelet

Bachelet syntyi Chilen pääkaupungissa Santiagossa. Hänen äitinsä oli antropologi Ángela Jeria ja isänsä ilmavoimien kenraali Alberto Bachelet. Hän aloitti lääketieteen opinnot Chilen yliopistossa (Universidad de Chile) vuonna 1970.

Alberto Bachelet johti Salvador Allenden hallituskaudella elintarvikehuollosta vastaavaa valtion laitosta, ja 11. syyskuuta 1973 tapahtuneen Pinochetin Chilen 1973 vallankaappauksen jälkeen hänet vangittiin syytettynä maanpetoksesta, ja hän joutui kidutetuksi. 1974 maaliskuussa Alberto Bachelet kuoli jatkuvista pahoinpitelyistä aiheutuneeseen sydänpysähdykseen. Myös Michelle Bacheletia ja hänen äitiään pidettiin vangittuina ja kidutettiin pahamaineisessa Villa Grimaldissa Santiagossa. 1975 he pakenivat Australiaan, ja myöhemmin Michelle Bachelet jatkoi lääketieteen opintojaan Itä-Saksassa. Hän palasi Chileen 1979 ja valmistui kirurgiksi 1982 Chilen yliopistosta.

Vuosina 1983–1986 hän työskenteli lastenlääkärinä ja palasi samalla yhteiskunnalliseen toimintaan kansalaisjärjestöissä, jotka auttoivat kidutettujen ja "kadonneiden" lapsia.

Pinochetin valtakauden päätyttyä vuonna 1990 Bachelet työskenteli muun muassa maan terveysministeriössä ja WHO:n neuvonantajana. Myöhemmin 1990-luvulla hän aloitti sotilaallisen strategian opinnot ensin Chilessä (Academia Nacional de Estudios Politícos y Estratégicos, Anepe) ja jatkoi opiskelua Washingtonissa, Yhdysvalloissa (Inter-American Defense College, IADC). 1998 Bachelet palasi Chileen, missä hän työskenteli neuvonantajana puolustusministeriössä ja valmistui Chilen armeijan akatemiasta sotatieteiden maisteriksi.

Michelle Bachelet liittyi jo 1970-luvulla Chilen sosialistiseen puolueeseen (Partido Socialista de Chile, PSC), joka tosin oli Pinochetin kaudella kielletty ja hajaantunut useisiin ryhmiin. Puolue yhdistyi jälleen vuonna 1990, ja vuosina 1995–2000 Bachelet toimi aktiivisesti sen johdossa.

Vuonna 2000 presidentti Ricardo Lagos nimitti Bacheletin maan terveysministeriksi, ja tammikuussa 2002 hänestä tuli ensimmäinen naispuolinen puolustusministeri maan ja koko Latinalaisen Amerikan historiassa.

Bachelet suostui 2004 syksyllä sosialistien presidenttiehdokkaaksi vuoden 2005 vaaleihin ja jätti puolustusministerin tehtävän aloittaakseen vaalikampanjan. Bacheletin tärkeimmät vastaehdokkaat ensimmäisellä kierroksella olivat oikeistolainen Joaquín Lavín (Unión Demócrata Independiente, UDI) ja keskustaoikeiston Sebastián Piñera (Renovación Nacional, RN). Ensimmäisellä kierroksella 11. joulukuuta 2005 ennakkosuosikki Bachelet sai 45,95 prosenttia äänistä, Piñera 25,41 prosenttia, Lavín 23,22 prosenttia ja neljäs ehdokas Tomás Hirsch 5,40 prosenttia[1]. Voitto suoraan ensimmäisellä kierroksella olisi edellyttänyt 50 prosenttia äänistä.

Bachelet ja Piñera kohtasivat vaalin toisella kierroksella 15. tammikuuta 2006. Bachelet sai odotetusti selvän enemmistön äänistä, yli 53 prosenttia. Illansuussa Piñera tunnusti tappionsa, ja Bachelet saattoi julistautua voittajaksi, kun lähes kaikki äänet oli laskettu. Astuessaan virkaan ja vannoessaan virkavalan 11. maaliskuuta 2006 hänestä tuli Chilen ensimmäinen naispresidentti ja samalla ensimmäisiä naispuolisia valtionpäämiehiä Latinalaisessa Amerikassa.

Chilen perustuslaki estää saman henkilön valinnan presidentiksi toiselle peräkkäiselle kaudelle, joten Bachelet ei voinut olla ehdolla vuonna 2009. Hän toimi entisen vastaehdokkaansa Sebastián Piñeran presidenttikauden aikana YK:n tasa-arvojärjestön UN Womenin historian ensimmäisenä pääjohtajana. Bachelet pyrki uudelleen presidentiksi vuonna 2013 ja tuli valituksi. Hän sai vaalin toisella kierroksella noin 62 prosenttia äänistä ja vastaehdokas Evelyn Matthei 38 prosenttia. Bachelet astui virkaan maaliskuussa 2014.[2][3]

Bacheletia seurasi presidenttinä taas hänen edeltäjänsä Sebastian Piñera, joka voitettuaan joulukuun 2017 presidentinvaalit on ollut Chilen presidentti jälleen maaliskuusta 2018 lähtien.[4]

Michelle Bachelet on toiminut 1. syyskuuta 2018 lähtien YK:n ihmisoikeuskomissaarina.[5]

• Chilen ansioritarikunta (Chile, 2006, suurmestari)[6]
• Australian ritarikunta (Australia, 2012)[7]
• San Lorenzon ritarikunta (Ecuador, 2010)[8]
• Italian tasavallan ansioritarikunta (Italia, 2007)[9]
• Valkoisen Ruusun ritarikunta (Suomi, 2007)[10]
• Vytautas Suuren ritarikunta (Liettua, 2008)[11]
• Henrik Purjehtijan ritarikunta (Portugali, 2007)[12]
• Kristuksen ritarikunta (Portugali, 2009)[12]
• Vapauden ritarikunta (Portugali, 2017)[12]
• Isabella Katolilaisen ritarikunta (Espanja, 2010)[13]
• Kaarle III:n ritarikunta (Espanja, 2014)[14]

• BBC:n profiili (englanniksi)
• BBC:n uutinen presidentinvaalin 1. kierroksen tuloksista (englanniksi)
• BBC:n uutinen vaalin 2. kierroksen ratkaisevista tuloksista (englanniksi)