Micali-maalari

Micali-maalari oli antiikin kreikkalainen vaasimaalari, joka maalasi mustakuviokeramiikkaa. Hän toimi Etelä-Etruriassa arkaaisella kaudella noin vuosina 530–500 eaa. Maalarin oikeaa nimeä ei tunneta.[1][2] Tutkimuksessa käytetty nimitys perustuu hänen vaasejaan ensimmäisenä julkaisseen italialaisen arkeologi Giuseppe Micalin nimeen.[3]

Micali-maalari
Mereen hypäävät merirosvot muuttuvat delfiineiksi. Yksityiskohta Micali-maalarin mustakuviotekniikalla maalaamasta hydriasta, n. 510–500 eaa.
Mereen hypäävät merirosvot muuttuvat delfiineiksi. Yksityiskohta Micali-maalarin mustakuviotekniikalla maalaamasta hydriasta, n. 510–500 eaa.
Henkilötiedot
Syntynyt500-luku eaa.
Kuollut400-luku eaa.
Ammatti vaasimaalari
Taiteilija
Aktiivisena n. 530–500 eaa.
Taidesuuntaus mustakuviokeramiikka

Micali-maalari oli syntyisin Jooniasta ja piti työpajaa Vulcissa. Hän maalasi oppilaineen noin 200 eri vaasia, joihin kuuluu etenkin amforoita ja hydrioita. Micali-maalarin tyyli oli alun perin joonialaista ja myöhemmin se sai vaikutteita attikalaisesta keramiikasta. Maalarin työpajan suosittuja kuva-aiheita olivat taistelut ja kisat, symposion- ja Dionysos-aiheet sekä siivekkäät mytologiset hahmot, kuten sfinksit ja pegasokset. Micali-maalarin seuraajat jatkoivat työpajan toimintaa 400-luvulla eaa.[1][2]

Teoksia

Lähteet

  1. Micali Painter Brill’s New Pauly. Brill. Viitattu 20.1.2020.
  2. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Micali-maalari”, Antiikin käsikirja, s. 342. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  3. De Puma, Richard Daniel: Etruscan Art in the Metropolitan Museum of Art, s. 126. Metropolitan Museum of Art, 2013. ISBN 1588394859. Teoksen verkkoversio.

    Kirjallisuutta

    • Rizzi, Maria Antonietta (toim.): Un artista etrusco e il suo mondo, il pittore di Micali. Rom: De Luca, 1988. ISBN 88-7813-131-8.
    • Spivey, Nigel Jonathan: The Micali Painter and his Followers. Oxford Monograph on Classical Archaeology. Clarendon Press, 1987. ISBN 9780198132257.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.