Miami Heat

Miami Heat liittyi NBA:han vuonna 1988 laajennusjoukkueena yhdessä Charlotte Hornetsin kanssa. Se pelasi ensimmäisen NBA-ottelunsa 5. marraskuuta, jolloin se kohtasi Los Angeles Clippersin. Heat hävisi ottelun luvuin 111–91. Seuran menestys oli aluksi laajennusjoukkueille tyypillisesti vaatimatonta. Ensimmäisellä kaudellaan se voitti vain 15 ottelua ja hävisi 67, mukaan lukien ensimmäiset 17 otteluaan, joka oli tuolloin ennätyksellisen heikko kauden aloitus.[2][3][4] Heat oli liigan häntäpäässä myös kahdella seuraavalla kaudella, mutta kaudella 1991–1992 se onnistui etenemään ensimmäistä kertaa pudotuspeleihin. Pudotuspelikokemus päättyi kuitenkin lyhyeen, kun Michael Jordanin johtama Chicago Bulls pudotti Heatin jatkosta suoraan kolmessa ottelussa.[5][6][7]

Alonzo Mourning, ensimmäinen pelaaja, jonka pelinumeron Heat jäädytti.

Heatin menestyksen suunta kääntyi 1990-luvun puolessa välissä. Vuonna 1995 seura hankki riveihinsä Alonzo Mourningin Charlotte Hornetsista ja seuraavana vuonna Tim Hardawayn Golden State Warriorsista. Nämä kaksi tähtipelaajaa yhdessä Jamal Mashburnin, Voshon Lenardin ja P. J. Brownin kanssa johdattivat seuran itäisen konferenssin loppuotteluihin keväällä 1997.[8][9] Matkalla seura kaatoi Orlando Magicin voitoin 3–2 ja New York Knicksin voitoin 4–3. Heat hävisi kuitenkin konferenssifinaaleissa Chicago Bullsille voitoin 4–1.[10] 1990-luvun lopulla seuralla oli kova kilpailuasetelma New York Knicksin kanssa, jonka johtavana tähtenä oli tuolloin Patrick Ewing. Lukuun ottamatta vuotta 1997, jolloin seura onnistui voittamaan Knicksin, Heatin tie pudotuspeleissä katkesi tuolloin aina Knicksiä vastaan, vuosina 1998 ja 1999 pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella ja vuonna 2000 toisella kierroksella.[11][12][13]

Vuonna 2001 Heat putosi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Charlotte Hornetsia vastaan.[14] Ennen kauden 2001–2002 alkua seura kauppasi pitkäaikaisen pelintekijänsä (point guard) Tim Hardawayn Dallas Mavericksiin. Heat jäi tuolla kaudella pudotuspelien ulkopuolelle ensimmäisen kerran sitten vuoden 1995, ja pudotuspelipaikka jäi saavuttamatta myös kaudella 2002–2003, jolla seura pelasi ilman terveysongelmien vuoksi sivussa ollutta sentteri Alonzo Mourningia.[15][16] Seuran onni kääntyi kuitenkin jälleen kaudella 2003–2004. Heat varasi ensimmäisenä varauksenaan NBA:n varaustilaisuudessa 2003 Dwyane Waden ja hankki samana kesänä vapaina pelaajina Lamar Odomin ja Rafer Alstonin. Uusien vahvistustensa ansiosta Heat pääsi jälleen pudotuspeleihin ja eteni aina toiselle kierrokselle, jolla se hävisi Indiana Pacersille voitoin 4–2.[17]

Shaquille O’Neal, suurhankinta vuodelta 2004.

Dwyane Wade, loppuottelujen 2006 arvokkain pelaaja.

Kesällä 2004 Heat hankki riveihinsä Shaquille O’Nealin Los Angeles Lakersista vaihdossa Odomiin, Brian Grantiin, Caron Butleriin ja ensimmäisen kierroksen varausvuoroon. Keväällä 2005 Heat eteni toisen kerran historiassaan itäisen konferenssin loppuotteluihin, joissa se hävisi Detroit Pistonsille niukasti voitoin 4–3.[18] Vuonna 2006 Heat voitti historiansa ensimmäisen NBA-mestaruuden lyötyään loppuotteluissa Dallas Mavericksin voitoin 4–2 oltuaan sarjassa jo tappiolla 0–2. Viimeksi mestaruuteen vastaavasta tilanteesta oli noussut Portland Trail Blazers vuonna 1977. Heatin mestaruuden takuumiehenä toimi heittävä takamies Dwyane Wade, joka nimettiin loppuottelusarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi.[19][20] Wade oli finaaliotteluiden paras pistemies kaikissa Heatin voittamissa otteluissa tehden parhaimmillaan 43 pistettä yhdessä ottelussa (viides loppuottelu).[21][22][23][24] Heatin mestaruusjoukkueen päävalmentajana toimi kokenut Pat Riley, joka tuli valmennusvastuuseen vuoden 2005 lopulla Stan Van Gundyn tilalle. Riley oli valmentanut seuraa myös aiemmin vuodesta 1995 vuoteen 2003.[25][26]

Mestaruusvuoden jälkeisenä kautena 2006–2007 Heat putosi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella suoraan neljässä ottelussa Chicago Bullsia vastaan.[27] Ennen uuden kauden, kauden 2007–2008 alkua Heat uusi vahvasti pelaajistoaan, kun seuran jätti suurin osa vuoden 2006 mestaruusjoukkueeseen kuuluneista pelaajista. Eddie Jones, Jason Kopono, Gary Payton ja James Posey jättivät seuran jäätyään vapaiksi pelaajiksi ja Michael Doleac, Wayne Simien sekä Antoine Walker siirtyivät pelaajakaupan kautta Minnesota Timberwolvesiin vaihdossa Ricky Davisiin ja Mark Blountiin. Kesken kauden Shaquille O’Neal siirtyi Phoenix Sunsiin vaihdossa Shawn Marioniin ja Marcus Banksiin. Heat jäi tuolla kaudella, jolla joukkuetta vaivasivat monet loukkaantumiset, pudotuspelien ulkopuolelle liigan pienimmällä voittoprosentilla. Kauden päätyttyä Pat Riley jätti seuran päävalmentajuuden ja hänen tilalleen uudeksi päävalmentajaksi tuli Erik Spoelstra.[28][29][30]

Heat palasi pudotuspeleihin kaudella 2008–2009, mutta putosi jatkosta jo niiden ensimmäisellä kierroksella Atlanta Hawksia vastaan. Kauden aikana Dwyane Wadesta tuli maaliskuussa 2009 seuran kautta aikain eniten pisteitä tehnyt pelaaja ja myöhemmin samassa kuussa Alonzo Mourningista, jonka ennätyksen Wade oli ohittanut, tuli ensimmäinen pelaaja, jonka pelinumeron (numero 33) Heat on jäädyttänyt. Mourning, joka kuului myös vuoden 2006 mestaruusjoukkueeseen, pelasi viimeisen NBA-ottelunsa vuonna 2007.[31][32][33] Seuraava numeron jäädytys tapahtui lokakuussa 2009, jolloin seura jäädytti Tim Hardawayn pelinumeron (numero 10).[34] Heat pääsi pudotuspeleihin myös vuonna 2010, mutta putosi edelliskauden tapaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, tuolla kertaa Boston Celticsiä vastaan.[35]

LeBron James, suurhankinta vuodelta 2010.

Suurimpia muutoksia Heatin pelaajistossa ennen kauden 2010–2011 alkua olivat pienenä laitahyökkääjänä pelaavan LeBron Jamesin hankinta Cleveland Cavaliersista ja isona laitahyökkääjänä pelaavan Chris Boshin hankinta Toronto Raptorsista. Molemmat siirrot olivat sign-and-trade-tyyppisiä, joissa Cavaliers ja Raptors saivat vaihdossa etupäässä varausvuoroja.[36][37] Muihin muutoksiin kuului muun muassa iso laitahyökkääjä Michael Beasleyn, seuran ensimmäisen kierroksen varauksen vuodelta 2008, kauppaaminen Minnesota Timberwolvesiin vaihdossa kahteen toisen kierroksen varausvuoroon, tarkoituksena tehdä tilaa palkkakattoon.[38]

Heat onnistui etenemään NBA:n loppuotteluihin heti ensimmäisenä kautenaan Jamesin ja Boshin hankinnan jälkeen. Seura voitti pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Philadelphia 76ersin, toisella kierroksella Boston Celticsin ja konferenssifinaaleissa Chicago Bullsin. Kaikki kolme ottelusarjaa päättyivät voitoin 4–1. NBA:n loppuotteluissa Heat sai vastaansa vuoden 2006 tapaan Dallas Mavericksin.[39] Mavericks vei mestaruuden otteluvoitoin 4–2.[40]

Vuonna 2012 Heat pelasi NBA:n loppuotteluissa toista vuotta peräkkäin. Se voitti pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella New York Knicksin voitoin 4–1, toisella kierroksella Indiana Pacersin voitoin 4–2 ja konferenssifinaaleissa Boston Celticsin voitoin 4–3. Loppuotteluissa Heat kohtasi Oklahoma City Thunderin, joka kaatui voitoin 4–1. Näin ollen Heat onnistui voittamaan historiansa toisen mestaruuden, ja ensimmäisen Jamesin ja Boshin hankinnan jälkeen.[41] Loppuottelusarjan arvokkaimman pelaajan palkinnolla palkittiin LeBron James, joka ylsi loppuotteluissa muun muassa tripla-tuplaan mestaruuden ratkaisseessa viidennessä ottelussa (26 pistettä, 13 syöttöä ja 11 levypalloa).[42]

Kaudella 2012–2013 Heat ylsi historiansa parhaaseen menestykseen runkosarjassa voitettuaan 66 ottelua 82:sta (voittoprosentti 80,5).[43] Sillä oli helmikuusta maaliskuuhun 2013 27:n ottelun voittoputki, NBA-historian toiseksi pisin.[44] Pudotuspeleissä seura ylsi NBA:n loppuotteluihin kolmannen kerran peräkkäin voitettuaan ensimmäisellä kierroksella Milwaukee Bucksin voitoin 4–0, toisella kierroksella Chicago Bullsin voitoin 4–1 ja konferenssifinaaleissa Indiana Pacersin voitoin 4–3.[45] Heat saavutti toisen peräkkäisen ja kaikkiaan kolmannen NBA-mestaruutensa voitoin 4–3 San Antonio Spursia vastaan. Loppuottelusarjan arvokkaimpana pelaajana palkittiin toistamiseen LeBron James.[46] Kaudella 2013–2014 Heat ylsi NBA:n loppuotteluihin neljännen kerran peräkkäin, mutta hävisi mestaruuden edellisvuoden finaalivastustajalleen San Antonio Spursille voitoin 1–4.[47]