Metsä Group

Osuustoiminta-aate oli levinnyt 1900-luvun alkupuoliskolla Suomessa monilla eri aloilla. Metsäteollisuuden puolella asia oli avoin – metsänostajina olivat ns. metsäfirmat, jotka olivat ”rengastuneet” eli kartellisoituneet. Kartellit pitivät raakapuun hintoja kurissa. Tilanne kärjistyi erityisesti vuosien 1929–1932 lamakautena. Tilannetta kuvasi ensimmäinen, pitkäaikainen Osuuskunta Metsäliiton toimitusjohtaja Ilmari Kalkkinen vuonna 1959[7]:

»Perustamisaikana vallitsi synkkä lamakausi. Taloja ja sukuja siirtyi vanhoilta kotikonnuiltaan pois, puutavaran hinta laski parissa viikossa odottamattoman jyrkästi eikä siitä enää maksettu sellaisia hintoja, joilla olisi velkoja suoritettu ja taloja pidetty pystyssä. Tämä oli keinottelijoiden kultaista aikaa. Melkein ilmaiseksi ostettiin puuta ja ostajan kovilla ehdoilla.»

Metsäliitto perustettiin 23. tammikuuta 1934 suuren laman hellittäessä. Talonpoikaiset metsänomistajat liittoutuivat sen aikaisen suurmetsäteollisuuden kartelleja vastaan. Suomalaiset metsänomistajat yhdistivät voimansa saavuttaakseen vahvemman neuvotteluaseman puukaupassa. Periaatteena oli osuustoiminta ja tavoitteena raakapuun hinnan kohottaminen.

Keskeinen sen aikainen toimija asiassa oli Maataloustuottajain Keskusliitto MTK, joka oli perustetussa Metsäliitto Oy:ssä suurin omistaja. Perustetun yhtiön johtokunnan puheenjohtajaksi tuli maanviljelijä, fil.maist. Lauri Palojärvi. Tavoite perustetulla yhtiöllä oli ”koota yhdessä puuta ja myydä sitä isoina erinä sinne, missä sai parhaimman hinnan – käytännössä ulkomaille”. Metsäliitosta tuli siis vaihtoehtoinen myyntikanava ja kilpailun luoja.[8]

Metsäliiton syntymisen lopullinen vauhdittaja oli vuoden 1933 lopulla solmittu suuri raakapuun toimitussopimus Ranskaan – suuruudeltaan 90 000 pinokuutiometriä. Toimitus onnistui, jonka mahdollisti sen aikaisten metsänhoitoyhdistysten aktiivinen osallistuminen hankintakaupan järjestelyihin. Metsäliiton perustamisen ja onnistuneen suurtoimituksen myötä oli otettu ensimmäinen askel metsänomistajien puolelta. Pienpuun viennistä muodostuikin 1930-luvulla Metsäliiton silloisen toiminnan tukijalka. Hintataso metsänomistajille kohosi muun talouden nousun myötä huippukauden ollessa 1937–1938. Kyseisenä hakkuukautena Metsäliitto myi puuta 438 300 pinokuutiometriä.[9]

Sotavuosien 1939–1945 aikana Metsäliitto oli osa kansallista puupolttoaineen toimittajaketjua.

Sodan jälkeen 16. toukokuuta 1947 Metsäliitto muuttui osakeyhtiöstä osuuskunnaksi. Koettiin, että osuuskuntamuoto kokosi paremmin järjestäytymättömiä metsänomistajia tehokaammin puunhankintatoiminnan piiriin. Jäseniä uudella osuuskuntamuotoisella puunhankintaorganisaatiolla oli 1950-luvun alussa yli 50 000. Toimitusjohtajaksi ja johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin jo yhtiömuotoista Metsäliittoa vetänyt metsäneuvos Ilmari Kalkkinen. Yrityksen pääkonttori sijaitsi Helsingissä Kaisaniemenkadulla.[10],[11],[12]

Metsäliitolla oli suuria vaikeuksia seuraavien vuosikymmenien aikana. Pyöreän puun vientikieltoa suomalaiset metsäteollisuusyhtiöt yrittivät useamman kerran onnistumatta siinä. Toisaalta pyöreän puun kysyntää tosin vähensi kaivosteollisuuden modernisoitumisnen Länsi-Euroopassa, sillä kaivospölkkyjä ei enää tarvittu entiseen malliin. Uhkatekijät entisen muotoiseen raakapuun myyntiin pakottivat Metsäliiton hakemaan toiminnalleen uusia vaihtoehtoja. Tästä ensimmäisiä merkkejä olivat omat sahat, jotka osuuskunta sai haltuunsa vuoden 1949 alussa Eräjärveltä ja Mietoisista, kun se osti turkulaisen Oy K.E. Blomberg Ab:n koko osakekannan. Vuonna 1952 osuuskunta hankki omistukseensa Häme Faneeritehdas Oy:n Hämeenlinnasta. Metsätuotteiden maailmanmarkkinoilla tapahtui vuoden 1949 aikana lisäksi merkittävä muutos, kun markkinat alkoivat vetää ennätysmäisesti. Tämä jakso päättyi Korean sodasta aiheutuneeseen "Korean konjunktuuriin" vuoden 1952 loppuun mennessä. Tämä kehitys helpotti osuuskunnan pääomapulaa, mutta ei vielä ratkaisevasti. Se oli edelleen riippuvainen muista rahoittajatahoista mahdollisia investointeja tehtäessä.

Vuosi 1953 muutti hieman yllättäen osuuskunta Metsäliitossa tilannetta. "Lapin leivän isä" , silloinen vielä oululaisten tervaporvarien, erityisesti Snellmanin kauppahuoneen jälkeläisten omistama, Ab Kemi Oy ajautui talousvaikeuksiin Korean korkeasuhdanteen jälkeisessä matalasuhdanteessa. Suomen Pankki pelasti tilanteen, mutta halusi muita metsäteollisuuden toimijoita osakkaaksi. Tässä yhteydessä Metsäliitto tuli 12 %:n osuudella Kemi Oy:hyn. Metsäliiton edustajasta maat. ja metsät. tri Onni Koskikalliosta tuli yhtiön johtokunnan puheenjohtaja ja Ilmari Kalkkisesta sen jäsen. Tavoitteena tällä investoinnilla oli avata Pohjois-Suomen Metsäliiton metsänomistajille puunmyyntikanava.[13]

Samoihin aikoihin keväällä 1953 Metsäliiton edustajat kävivät neuvotteluja oman selluloosatehtaan hankkimiseksi. Tätä varten perustettiin Metsäliiton Selluloosa Oy, jonka perustajina olivat Osuuskunta Metsäliitto, Maataloustuottajain Keskusliitto sekä Keskusosuusliike Hankkija. Wärtsilä-yhtymällä oli Äänekoskella puunjalostusyksikkö Wärtsilä-Selluloosa Oy, joka käsitti sulfiittiselluloosa-, kartonki- ja paperitehtaan, hiomon, sahan, spriitehtaan, kemiallisen tehtaan sekä vesi- ja höyrylaitokset. Kauppasopimuksen neuvottelijat Wärtsilän puolelta vuorineuvos Wilhelm Wahlforss ja uuden omistajan puolelta Ilmari Kalkkinen, MTK:n Veikko Ihamuotila ja Onni Koskikallio. Äänekosken tehtaiden myötä Metsäliitto pääsi konkreettisesti toteuttamaan ydintehtävää, jota varten se oli perustettu: "edistämään pieniläpimittaisen puun menekkiä".[14],[15]

Äänekosken tehtaan johdossa jatkoi Wolter Westerholm - kemiallisen metsäteollisuuden ammattilainen, joka selluloosateollisuuttaan rakentavalle Metsäliitolle oli myös tärkeässä asiantuntija- ja johtajaroolissa. Westerholm toimikin arvostettuna toimijana eläkkeelle siirtymiseen vuoteen 1973 asti. Hän oli yhdessä johtokunnan puheenjohtajan Veikko Ihamuotilan kanssa keskeinen Metsäliiton teollisuuden investointiohjelmien eteenpäinviejä.[16] Westerholm oli keskeinen henkilö, kun ilman omaa tehdassuunnitteluosastoa toimiva Metsäliitto palkkasi vuonna 1958 Jaakko Pöyryn ja Jaakko Murron suunnittelemaan Äänekoskelle sellutehtaan. Tämä työ oli lähtölaukaus laajemmalle Jaakko Pöyryn oman insinööritoimiston kansainväliselle menestykselle.[17]

Vuoden 1959 osuuskunta Metsäliittoa perustamisestaan lähtien johtanut metsäneuvos Ilmari Kalkkinen jäi eläkkeelle. Hänen seurajakseen tuli Viljo A. Kytölä, joka oli ollut jo pitkään Metsäliitossa. Hän toimi niin osuuskunnan johtokunnan puheenjohtajana kuin toimitusjohtajana. Edessä oli laajeneva ja monipuolistuva osuuskunta laajoine investointeineen.

Kaakkois-Suomeen Lappeenrantaan Metsäliitto rakensi syksyllä 1961 uuden Metsä-Saimaan sahan, rimalevytehtaan ja höyryvoimalaitoksen rakennustyöt syksyllä 1961[18] Osakkuussyhtiö Kemi Oy:ssä käynnistettiin vuonna 1961 yhtiössä tehtäviä investointeja varten osakeanti, jonka seurauksena Metsäliiton osuus yhtiössä kasvoi 14 %:sta 17 %:iin.[19] Samana vuonna Äänekoskella käynnistettiin uusi sellutehdas. Kartonkitehdas käynnistyi Äänekoskella vuonna 1966.

Kiihkeimmän keskustelun aikaansai kuitenkin Kuopion rakennettavaksi suunniteltu Savon Sellu -hanke, joka sai lähtölaukauksen huhtikuussa 1962. Hanke oli osa ajalle tyypillisiä kehitysalueille suunniteltuja teollistamishankkeita, joihin presidentti Kekkonenkin otti aktiivisen, myönteisen kannan. Hankkeella oli alun perin vastustajina Suomen Pankki, MTK ja suuret metsäyhtiöt. Metsäliittokin oli kriittinen hankkeelle, mutta valtion rahoitusjärjestelyt saivat Metsäliiton matkaan. Metsäliitto vaatimus tehtaan tuotantosuunnaksi oli aallotuskartonki, mikä poikkesi alkuperäisestä paikallisten toimijoiden haluamasta paperitehtaasta. Sellua ja kartonkia tuottanut tehdas käynnistyi vuonna 1968.[20]

Metsäliitto laajensi toimintaansa 1960-luvun puolivälissä läntisellä Uudellemaalle Lohjalle. Se osti Oy Faner Ab:n vaneritehtaat Lohjalta ja Punkalaitumelta. Samalle paikkakunnalle Metsäliitto oli rakentamassa omaa paperitehdastaan perustamansa Metsäliiton Paperi Oy:n nimissä. Paperitehtaan sijoituspaikaksi tuli Lohjan Jönsböle, ja tehdas käynnistyi helmikuussa 1966.

Laajamittainen laajennusohjelma ja puun heikko menekki ajoivat Metsäliiton 1960-luvun puolivälissä vakavaan kriisiin. Tilanne ratkesi Suomen Pankin silloisen pääjohtajan Klaus Wariksen myöntämällä rahoituksella ja neuvotteluilla muiden metsäyhtiöiden kanssa, jotta ne ryhtyivät ostamaan Metsäliiton ylimääräistä puuraaka-ainetta.[21],[22]

Laajennusten myötä Metsäliitto oli muuttunut raakapuun vientiin keskittyneestä yrityksestä jäseniltä ostettua puuta jalostavaksi metsäteollisuusyritykseksi.[23] Vuonna 1973 muodostettiin Metsäliitto-Yhtymä, joka muodostui raakapuun hankinnasta vastaavasta osuustoiminnallisesta osasta ja puuta jalostavasta Metsäliiton Teollisuus Oy:stä, johon kuuluivat kaikki Metsäliiton teolliset yksiköt. Yhtymän pääjohtajaksi tuli jo aiemmin Metsäliitolla työskennellyt, mutta ennen tätä nimitystään Raision tehtaat Oy:n palveluksessa työskennellyt Veikko Vainio, osuuskuntaa johti toimitusjohtajana Mikko Wuoti ja Metsäliiton Teollisuutta aiemmin Lohjan Kirkniemen tehtaiden johtajana toiminut Pentti Rautalahti. Molempien johtokunnan puheenjohtajana oli Veikko Ihamuotila, MTK:n ykkösmies.[24] Metsäliitto siirsi 1970-luvun alussa pääkonttorissa Espoon Tapiolaan.

1960-luvun lopulla metsäteollisuudessa todettiin, että Pohjanmaan alueella oli mahdollisuus laajentaa puunjalostusta. Tältä pohjalta syntyi selluyhtiö Oy Metsä-Botnia Ab Kaskisiin vuonna 1973, jonka perustajina olivat Metsäliitto 51 %:n osuudella sekä perinteikkäät teollisuusyritykset Nokia ja G.A. Serlachius Oy. Tehdas valmistui öljykriisin aikana vuonna 1978, ja sen vuotuinen tuotantokapasiteetti oli 250 000 tonnia markkinasellua.[25],[26]

Metsäliitto-Yhtymälle 1980-luvun alkupuolisko oli taloudellisesti menestyksellistä aikaa. Jäsenistöä oli jo 130 000. Samanaikaisesti yhtymä laajeni myös ulkomaille hankkimalla aaltopahvitehtaita Tanskasta ja Kreikasta. Kotimaassa oli käynnissä jatkuvasti investointeja. Äänekoskella vanhat sulfaatti- ja sulfiittiselluloosatehtaat ajettiin alas, ja tilanne rakennettiin vuonna 1985 käyttöönotettu uusi Metsä-Botnian 500 000 tonnia vuodessa havu- ja lehtipuusellua tuottava tehdas.[27] Äänekosken sellutehtaan puunhankinnassa saatavien tukkien sahaamiseksi Metsäliitto hankki kolmanneksen Serlachiuksen silloin omistamasta Vilppulassa sijainneesta Pohjan Sahasta.[28]

Serlachiuksen ja Metsäliiton yhteistyöstä oli siis kokemusta jo Metsä-Botnian Kaskisten sellutehtaan ja Pohjan Sahan yhteydessä. Keväällä G.A. Serlachiuksen pääomistaja ja toimitusjohtaja, vuorineuvos Gustaf Serlachius ja Metsäliiton vuorineuvos Mikko Wuoti valmistelivat pääneuvottelijoina yhtiöiden fuusion. Päätöksen yhdistymisestä Metsäliiton osuuskunnan piirissä ajoi läpi Heikki Haavisto. Fuusiota perusteltiin synergiaeduilla. Serlachiuksella oli pehmopaperia ja metsäomaisuutta, Metsäliiton Teollisuus Oy:llä aikakauslehtipaperia ja kartonkia sekä puunhankintaa. Tehtaat sijaitsivat etäällä toisistaan kilpailematta samoista raaka-aineista. Yritykset olivat kooltaan lähes samankokoiset. Serlachius hieman suurempi, mutta velkaisempi. Fuusiossa omistus jaettiin tasan, mutta Metsäliitolla oli enemmän äänivaltaisia A-osakkeita.[29] Uuden yrityksen Metsä-Serlan johtoon nousi molempien osapuolien edustajia. Gustaf Serlachiuksesta tuli Metsä-Serlan hallituksen puheenjohtaja ja Metsäliiton Teollisuuden Ebbe Sommarista toimitusjohtaja. Uusi pääkonttori sijoittui Helsinkiin Fabianinkadulle.[30]

Kannattavuuden parantamiseksi jouduttiin sulkemaan uudessa yrityksessä sahoja. Tenholan Skogbyn saha sekä Metsä-Saimaan rima- ja vanerilevytehdas Lappeenrannassa suljettiin syksyllä 1987. Vilppulan levytehdas myytiin samoihin aikoihin. Mäntän tehdas siirtyi tuotamaan liukosellua, jolloin jouduttiin irtisanomaan 400 työntekijää. Syksyllä 1987 lakkautettiin Iisalmen Ylä-Savon saha. Kolhon ja Nurmeksen pylväskyllästämöt myytiin Enso-Gutzeitin kanssa luodulle yhteisyritykselle. Takon aaltopahvitehtaan toinen kone pysäytettiin. Näiden toimien jälkeen Metsä-Serlan väki oli vähentynyt 800:lla. Ennen vuoden loppua työntekijämäärä väheni vielä 600:lla. Seuraavan vuoden aikana Metsä-Serla myi kiinteistöjään, myi tanskalaisen Evopanin ja sulki Äänekosken massatehtaan. Väkeä väheni näin 400:lla.[31] Vaikka tehtiin saneerausta, tehtiin myös investointeja. Metsä-Botnian Kaskisten tehdas uudistettiin, samoin Kankaan paperitehdas ja Äänekosken kartonkitehdas. Seuraavana vuonna Mänttään investoitiinn uusi pehmopaperikone.[32].

Vaikka Metsä-Serlan toimitusjohtaja Ebbe Sommar oli onnistunutkin saneerauksessa, Äänekosken uuden paperikoneen käyttöönotosta tuli hänen kompastuskivensä. Hänen työsuhdettaan ei jatkettu hänen saavutettuaan eläkeiän. Kone saatiin käyttöön vasta 1989, joka johti 300 miljoonan markan alaskirjaukseen. Lopulta Äänekosken paperitehtaasta tuli kaiken kaikkiaan lähes kahden miljardin erhe. Se kaatoi Ebbe Sommarin.