Metsähiiri

Metsähiiri eli isometsähiiri[4] (Apodemus flavicollis) on eurooppalainen hiirilaji.

Metsähiiri
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen
Suomessa:

Elinvoimainen [2]

Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Jyrsijät Rodentia
Alalahko: Myomorpha[3]
Yläheimo: Muroidea
Heimo: Rottaeläimet Muridae
Alaheimo: Varsinaiset rotat ja hiiret Murinae
Suku: Metsähiiret Apodemus
Laji: flavicollis
Kaksiosainen nimi

Apodemus flavicollis
(Melchior, 1834)
Metsähiiren levinneisyys
Metsähiiren levinneisyys
Katso myös

  Metsähiiri Wikispeciesissä
  Metsähiiri Commonsissa

Ulkonäkö ja koko

Metsähiiren ruumiin pituus on 9–13 senttimetriä ja hännän pituus 9–13,5 senttimetriä. Metsähiiri painaa 10–45 grammaa.[5]

Metsähiirellä on kellertävän- tai ruosteenruskea selkä, valkea vatsa ja kellertävä ”vyö” kaulan yllä.[6] Metsähiirellä on poikkeuksellisen suuret silmät sekä korvat. Ensisilmäys otuksen pitkään siimahäntään paljastaa, ettei kyseessä voi olla rotta.

Levinneisyys ja elinympäristö

Metsähiirtä tavataan suuressa osassa Eurooppaa, Britanniasta Uralille saakka. Sitä ei kuitenkaan ole Pyreneiden niemimaan eteläosissa, Ranskan länsiosissa, Fennoskandian keski- ja pohjoisosissa eikä suurimmalla osalla saarista. Euroopan ulkopuolella sitä esiintyy myös Aasiassa Turkista Armenian länsiosiin, Iranin Zagrosvuorille sekä Syyriaan, Libanoniin ja Israeliin.[1] Suomessa metsähiirtä tavataan maan etelä- ja keskiosissa.[5]

Elinympäristöä on kangasmetsät, lehtomaiset sekametsät ja pensaikkoiset niityt. Syksyisin ne voivat ilmestyä rakennuksiin ja kesämökkeihin tehden tuhoa lämmöneristeisiin.

Käyttäytyminen

Ravinto

Metsähiirelle kelpaavat ravinnoksi niin kasvi- kuin eläinkunnankin tuotteet. Hiiri aiheuttaa usein tuhoja ruokavarastoissa ja viljalaareissa. Juureksista metsähiiret eivät juuri välitä, ja omenoistakin ne haluavat syödä ensisijaisesti siemenet. Myös luonnossa metsähiiret suosivat siemenravintoa, kuten käpyjen siemeniä, tammenterhoja ja pähkinöitä.[6]

Elintavat

Metsähiiren mieluisinta elinympäristöä ovat rehevät kangasmetsät, lehdot ja pensaikot. Laji viihtyy myös niittyjen ja peltojen laiteilla sekä puutarhoissa. Laajoilta viljelylakeuksilta sitä tavataan harvoin. Kesäkauden metsähiiret viettävät ulkosalla, mutta syksyllä ne hakeutuvat ihmisasumusten tuntumaan; joskus tapahtuu suoranainen ryntäys sekä ulko- että asuinrakennuksiin. Metsähiiri on talvella aktiivinen eikä siis nuku talviunta tai vaivu horrokseen. Ketterästi kiipeilevä metsähiiri tunkeutuu näppärästi myös toiseen ja kolmanteenkin kerrokseen. Syksyllä autioituviin kesähuviloihin hiiret hiipivät juuri ennen talven tuloa.

Metsähiirelle tyypillistä on ruokavaraston hankkiminen johonkin tiettyyn paikkaan sekä pehmikkeiden kasaaminen pesäksi. Tämä on yöaktiivinen laji. Juoksijana metsähiiri on loistava ja voi tukeutua kengurumaiseen häntäänsä hypätessään jopa metrin pituisia loikkia. Elinikä lajilla on 1–1,5 vuotta, voi olla että metsähiiri elää vanhemmaksikin.

Lisääntyminen

Metsähiirien lisääntymisaika on pitkä, ja se alkaa helmi- ja maaliskuussa. Naaras synnyttää lisääntymiskauden aikana jopa kolme poikuetta. Niissä on 1–8 poikasta, keskimäärin poikasia on 5. Lisääntymiskauden ensimmäiset poikaset voivat itsekin lisääntyä vielä saman kauden aikana 2–3 kuukauden ikäisinä.[7]

Poikaset joutuvat selviytymään omillaan heti kolmen viikon jälkeen. Useimmiten poikiminen tapahtuu maan kamaralle mättään, juurakon tai risuläjän suojiin. Toisinaan metsähiirinaaras kuitenkin synnyttää jälkeläisensä ylhäällä huojuvaan puunonteloon. Luonnossa lisääntymistä tapahtuu vain kesäkaudella huhtikuusta syyskuuhun, mutta ihmisten ympäristöönsä viemän ravinnon turvin metsähiiret voivat synnyttää poikasia sydäntalvellakin.

Lähteet
  • Bjärvall, Anders & Ullström, Staffan: Suomen nisäkkäät. Suomentanut Iiris Kalliola ja Heidi Kinnunen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2011. ISBN 978-951-1-25633-5.

Viitteet
  1. Amori, G., Hutterer, R., Kryštufek, B., Yigit, N., Mitsain, G. & Palomo, L.J.: Apodemus flavicollis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016-3. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 12.3.2017. (englanniksi)
  2. Thomas Lilley: Metsähiiri – Apodemus flavicollis Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  3. Wilson & Reeder: Apodemus flavicollis Mammal Species of the World. Bucknell University. Viitattu 2.5.2010. (englanniksi)
  4. Metsästyslaki 28.6.1993/615 §5 Luettu 13.11.2010
  5. Bjärvall & Ullström, s. 134.
  6. Jiří Gaisler ja Jan Zejda: Suuri eläinkirja, s. 322–323. suom. Mattias Toivanen, Jere Malinen ja Ismo Nuuja. WSOY, 1995. ISBN 951-0-22848-6.
  7. Bjärvall & Ullström, s. 136.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.