Eläimet

Eläimet ottavat ravintonsa ruoasta, joka on orgaanista ainetta. Ne sulattavat ruoan ja ottavat siitä talteen ravinteet, jotka kulkeutuvat eläimen soluihin. Siellä ravintoaineet yhdistyvät soluhengityksessä happeen, jolloin vapautuu energiaa.[4]

Useimmat eläimet ovat joko kasvinsyöjiä tai lihansyöjiä, tai molempia eli kaikkiruokaisia. Lihansyöjiin kuuluu petoeläimiä, jotka saalistavat toisia eläimiä, sekä loisia, jotka syövät isäntäeläimiään elävinä. Jotkin eläimet syövät valmiiksi kuollutta ainetta, kuten mätäneviä lehtiä ja haaskoja, jopa luuta. Kaikki eläimet palautuvat kuoltuaan ravintoketjuun muiden eläinten syötäväksi.[4]

Eläimet kehittyivät muun elämän tapaan vedessä, mutta osa lajeista sopeutui pitkällisen kehityksen ansiosta myös maaelämään.

Luonnossa elää edelleen lajeja, kuten kalat ja jotkin sammakkoeläimet, jotka ovat sopeutuneet ainoastaan vedessä elämiseen. Veteen sopeutuneiden eläinlajien ja etenkin merieläinten etuna on elinolosuhteiden hidas muuttuminen. Merten ja valtamerien eläinten monimuotoisuus painottuu rannikoille ja koralliriutoille, jotka tarjoavat paitsi ravintoa myös hyvän piilopaikan saalistajilta. Koralliriutat itsessäänkin rakentuvat itse asiassa korallieläimistä. On arvioitu, että koralliriutoilla elää neljännes merten lajistosta, joten niiden tuhoutuminen olisi suuri menetys merielämän monimuotoisuudelle.[7] Merieläinten pääravinnon lähde on plankton.

Vaikka merielämä painottuukin lähelle merenpintaa, jossa valaistus on yleensä erinomainen, on useiden kilometrien syvyyteen suuresta paineesta ja pimeydestä huolimatta kehittynyt elämänmuotoja, joita kaikkia tiede ei vielä edes tunne.

Katso myös: Etologia

Yksinkertaiset eläimet käyttäytyvät vaistonvaraisesti, eli ne reagoivat ärsykkeisiin tavoilla, jotka ovat periytyviä. Vaistonvaraisestikin käyttäytyvät eläimet pystyvät hyvin monimutkaisiin suorituksiin, kuten rakentamaan pesiä, verkkoja ja muita rakenteita. Kehittyneemmät eläimet, kuten selkärankaiset, pystyvät kehittämään käyttäytymistään oppimalla. Kädellisillä on kyky jopa keksiä uudenlaista käyttäytymistä, jota sen lajitoverit sitten kopioivat. Tällainen käyttäytyminen on kulttuurin perusta.[8]

Jotkin eläimet viettävät koko elämänsä yksin, mutta toiset elävät pitkäikäisissä tai lyhytikäisissä ryhmissä, joissa ne esimerkiksi saalistavat yhteistyössä.[8]

Maaeläimet pystyvät yleensä liikkumaan. Merissä elää paljon eläimiä, jotka viettävät koko aikuiselämänsä yhdessä paikassa. Niillä voi olla ulokkeita, jotka saavat ne muistuttamaan kasveja. Ne erottaa kasveista kuitenkin niiden rakenne, sillä niillä on esimerkiksi hermot ja lihakset, ja lisäksi ne saavat energiansa syömällä ruokaa.[4]

Eläimet viestivät lajitovereilleen monin tavoin ja useista eri syistä. Eläinten viestintäkeinoja ovat esimerkiksi asennot, liikkeet, ilmeet, äänet, värit ja tuoksut.[8]

Eläinten käyttäytyminen on usein syklistä ja riippuu esimerkiksi vuorokaudenajasta ja vuodenajasta.[8]

Jotkin eläimet lisääntyvät suvullisesti ja jotkin suvuttomasti. Suvullisesti lisääntyvillä eläimillä on usein, mutta ei aina, uros- ja naarassukupuoli, mutta jotkin lajit ovat hermafrodiittisia. Eläinten lisääntymiseen voi lajista riippuen liittyä monenlaisia toimintoja, kuten parinvalinta, soidin, parittelu, raskaus, pesän rakennus, muninta, muodonvaihdos, haudonta ja poikasten kasvatus.[9]

Katso myös: Elämän historia

Eläinlajit ovat erkaantuneet ja kehittyneet vuosimiljoonien kuluessa luonnovalinnan seurauksena, kun eläimet ovat joutuneet kilpailemaan toistensa kanssa rajallisista resursseista.[13]

Ensimmäisten eläinten ilmestyminen maapallolle on vaikea ajoittaa, koska eläinten pehmeät ruumiit eivät jätä juurikaan fossiiliaineistoa. Vanhimmat merkit eläimistä löytyvät noin yhden miljardin vuoden takaa. Merieläinten määrä räjähti kasvuun kambrikaudella. Koska niillä oli jo kovia ruumiinosia, niistä on jäänyt myös paljon fossiileja. Kambrikauden lopulla kaikki eläinten nykyiset pääjaksot olivat jo syntyneet.[13]

Ordovikikaudella olivat syntyneet ensimmäiset äyriäiset ja ensimmäiset leuattomat kalat. Trilobiittejä oli runsaasti. Kauden lopulla tapahtui joukkosukupuutto. Siluurikaudella syntyivät ensimmäiset leualliset kalat ja jättiläismeriskorpionit. Devonikausi tunnetaan ”kalojen aikakautena”, sillä niin leualliset kuin leuattomatkin kalat erilaistuivat nopeasti. Devonikauden päättänyt joukkosukupuutto hävitti 70 prosenttia eläinlajeista.[13]

Osa maan lähellä eläneistä kaloista sopeutui vähitellen maaelämään. Näistä kehittyivät sammakkoeläimet ja matelijat. Hyönteiset runsastuivat; suurin osa niistä oli nykyisten kovakuoriaisten sukulaisia. Matelijat syrjäyttivät permikauden lopulla sammakkoeläimet nopean lisääntymisen ja kehittymisen ansiosta. Meressä elämä oli edelleen maata monipuolisempaa.[14] Hiilikaudella hyönteiset pystyivät kasvamaan erittäin suuriksi.[13]

Vaikka permikausi päättyikin suureen massasukupuuttoon, maaelämää hallitsivat vielä seuraavien aikakausien (trias-, jura-, ja liitukausi) aiempaa suurikokoisemmat liskot, dinosaurukset. Dinosaurusten valtakaudelle syntyivät myös ensimmäiset lentokykyiset dinosaurukset, joiden paleontologit uskovat olevan nykyisten lintujen esi-isiä.[15] Dinosaurusten hävittyä liitukauden lopulla nisäkkäät ottivat niiden paikan ja runsastuivat. Eläinlajien lajiutumista edesauttoi mannerlaattojen ajautuminen erilleen. Ihminen saavutti hallitsevan asemansa viimeisten kymmenien tuhansien vuosien aikana.[13]

Kaikista koskaan eläneistä eläinlajeista vain yksi prosentti on nykyisin enää olemassa. Moni laji on kuollut jossain monista joukkosukupuutoista.[13]

Ihmisväestön nopea kasvu etenkin 1900-luvulta alkaen on laajentanut ihmisen elinalueita villin luonnon kustannuksella ja kiihdyttänyt maapallon resurssien hyödyntämistä. Pellot, kaupungit ja tiet ovat nousseet paikoille, jotka aiemmin olivat villieläinten elinympäristöjä, ja jäljelle jääneet elinympäristöt ovat usein haitallisesti pirstaloituneet. Liiallinen metsästys, kalastus ja keräily uhkaavat monen lajin olemassaoloa, kuten norsun, sarvikuonon ja tiikerin. Ihmisen vaikutuksesta alueelta toiselle siirtyneet haitalliset vieraslajit ovat syrjäyttäneet monen seudun kotoperäisen lajiston, etenkin herkillä saarilla, kuten Uudessa-Seelannissa. Ihmisen tuottamat saasteet ovat myrkyttäneet etenkin ravintoketjun ylintä päätä. Ilmaston lämpeneminen uhkaa etenkin arktisten eläinten elinympäristöjä. Tästä kaikesta on seurannut monien eläinlajien vaarantuminen, sukupuuttojen kiihtyminen ja luonnon monimuotoisuuden aleneminen.[16]

Ihminen pyrkii korjaamaan villieläimille aiheuttamaansa vahinkoa luonnonsuojelun edistämisellä. Siihen kuuluu esimerkiksi eläinten suojelu, luonnonsuojelualueiden perustaminen, villieläinkantojen elvyttäminen sekä vieraslajien torjunta.[17]

• Luettelo eläimistä

• Burnie, David & Wilson, Don E. (toim.): Animal: The Definitive Visual Guide. Dorling Kindersley, 2011. ISBN 9780756686772.

Evoluutio

• Lipps, Jere H. & Signor, Philip W.: Origin and Early Evolution of the Metazoa. Springer, 1992. ISBN 978-0-306-44067-0.
• Nielsen, Claus: Animal Evolution: Interrelationships of the Living Phyla. Oxford University Press, 2001. ISBN 978-0-19-850681-2.
• Valentine, James W.: On the Origin of Phyla. University of Chicago Press, 2004. ISBN 978-0-226-84548-7.

Yleisteoksia

• Sumich, James L. & Morrissey, John Francis: Introduction to the Biology of Marine Life (8. painos). Jones & Bartlett Publishers, 2004. ISBN 978-0-7637-3313-1.
• Ruppert, Edward E.; Barnes, Robert D. & Fox, Richard S.: Invertebrate Zoology (7. painos). Thomson-Brooks/Cole, 2004. ISBN 978-0-03-025982-1.
• Pough, F. Harvey; Janis, Christine M. & Heiser, John B.: Vertebrate Life (8. painos). Benjamin Cummings, 2008. ISBN 978-0-321-54576-3.
• Dugatkin, Lee Alan: Principles of Animal Behavior (2. painos). W. W. Norton, 2008. ISBN 978-0-393-93169-3.

• Encyclopedia of Life – verkkotietosanakirja elämän muodoista (englanniksi)
• GBIF – tietokanta eliölajien taksonomiasta ja levinneisyydestä maittain (englanniksi)
• ARKive – kuvia, videoita ja äänitiedostoja sekä perustietoja maailman eliöistä (englanniksi)
• IUCN Redlist – Eläinlajien uhanalaisuusluokitus (englanniksi)
• Animal Diversity Web – Michiganin yliopiston eläintieteellinen museo (englanniksi)