Mestaus

Keskiajan lopulla miekalla mestaamisesta tuli vain aatelisille varattu kuolemanrangaistuksen muoto. Tavallinen kansa mestattiin kirveellä. Englannissa teloituksessa käytettiin kirvestä ja mestauspölkkyä, mutta Ranskassa pyövelit suosivat tavallisesti pitkää kahden käden miekkaa. Miekalla mestaamista pidettiin vähiten häpeällisenä rangaistusmuotona. Miekalla teloitettaessa mestauspölkky ei ole välttämätön, vaan mestaus voitiin suorittaa teloitettavan ollessa polvistuneena, kuin rukoukseen. Tuomitun silmät peitettiin siteellä, jotta hän ei liikahtaisi väärällä hetkellä. Toisaalta pyövelien tekemien virheiden seurauksena ja toisaalta hirttämisen sekä teilaamisen vastenmielisyyden seurauksena Ranskassa otettiin käyttöön giljotiini, jonka mainostettiin olevan machine philantropique decapitè - "ihmisystävällinen mestauskone". Giljotiini tuli pian käyttöön myös Saksassa. Länsi-Saksassa se poistettiin käytöstä vuonna 1949, Itä-Saksassa sekä Itävallassa vuonna 1961.

Suomen viimeinen mestaustuomio pantiin täytäntöön 8. heinäkuuta 1825 Pieksämäellä. Tahvo Putkonen tuomittiin torppari Lasse Hirvosen taposta kuolemaan mestaamalla ja haudattavaksi kirkkomaan ulkopuolelle. Kuuluisin mestattu suomalainen lienee Jaakko Ilkka. Kuopion läänissä käytetty virallinen mestauskirves on museoitu Rikosmuseoon. Koska tsaari Nikolai I muutti vuoden 1828 jälkeen armahdusoikeutensa nojalla kaikki kuolemantuomiot automaattisesti karkotuksiksi Siperiaan, mestaukset loppuivat Putkoseen. Vuonna 1889 säädetyn uuden rikoslain mukaan kuolemanrangaistus olisi vielä tuomita rikoksista kuten murhasta ja valtiopetoksesta, vaihtoehtoisena elinkautisen kuritushuonerangaistuksen kanssa, ja se olisi pantu täytäntöön mestaamalla. Oulussa teloitettiin Taavetti Lukkarinen hirttämällä vuonna 1916. Yhtään mestausta ei Suomessa kuitenkaan tämän jälkeen ole toteutettu, sillä kuolemanrangaistuksia on pantu täytäntöön vain sota-aikoina ja silloinkin väliaikaisten lakien mukaisesti ampumalla. Viimeinen siviilirikoksista tuomittu teloitettu oli maalari Toivo Koljonen eli Kirves-Koljonen. Lopullisesti kuolemanrangaistus poistettiin laista vuonna 1972.

Ruotsin viimeinen mestaus suoritettiin giljotiinilla 1910, jolloin murhasta tuomittu Johan Andersson-Ander mestattiin Långholmenin vankilassa Tukholmassa.

Länsi-Saksassa giljotiinia käytettiin viimeisen kerran 12. toukokuuta 1949, jolloin ryöstömurhasta tuomittu Berthold Wehmeyer mestattiin Moabittin vankilassa Länsi-Berliinissä. Myöhemmin samassa kuussa hyväksytyssä Saksan liittotasavallan perustuslain artiklassa 102 kuolemanrangaistus kiellettiin. Saksan demokraattisessa tasavallassa giljotiini korvattiin ampumateloituksella 1961.

Ranskassa viimeinen giljotiinilla tehty julkinen mestaus tapahtui 17. kesäkuuta 1939. Tuolloin teloitettiin sarjamurhaaja Eugen Weidmann Versaillesissa Saint-Pierren vankilan edustalla. Katsojien reaktio ja toiminta oli ollut niin "hysteeristä", että presidentti Albert Lebrun kielsi välittömästi kaikki julkiset mestaukset. Viimeinen vankilassa suoritettu giljotiinimestaus oli murhaajan ja seksuaalirikollisen Hamida Djandoubin teloitus vuonna 1977.

Mestaaminen on aina hyvin verinen teloitustapa. Pään katkaisun onnistuessa kerralla se tuottaa kuitenkin kuoleman varsin nopeasti. Selkäytimen aksonien ja kaulavaltimoiden katkaisu aiheuttaa aivoissa valtavan neuraališokin, jota seuraa kaoottinen hermosignaalimyrsky ja noin 0,3 sekunnin päästä tajunnan menetys. Hermosolut käyttävät loppuun ATP-varastonsa ensimmäisen sekunnin aikana. Hapen kuljetus hermosoluihin tyrehtyy seitsemässä sekunnissa, minkä jälkeen hermosolut alkavat kuolla nopeassa tahdissa. Lopullinen aivokuolema tapahtuu noin kolmessa minuutissa.

Kertomukset siitä, että mestatut päät olisivat katsoneet pyöveliä, tunnistaneet nimensä tai yrittäneet puhua, ovat neurofysiologisen tietämyksen valossa liioiteltuja. Irti leikattu pää menettää 300 millisekunnissa tajuntansa, ja lähes välittömästi peruuttamattomasti kaikki korkeammat neurofysiologiset toimintonsa, kuten aisteihin reagoimiskyvyn ja kyvyn tuntea kipua. Todennäköisesti teloitettu kokee ensimmäiseksi šokin ja äkillisen päänsäryn sekä valonleimauksen ja tämän jälkeen menettää tajuntansa sekunnin murto-osassa. Refleksit ja tahdottomat kasvolihasten kouristukset voivat jatkua vielä useita sekunteja mestaamisen jälkeen.

Mestauksen jälkeen kaulavaltimoista pursuaa verisuihku, joka voi lennättää verta jopa kolmen metrin päähän.^lähde? Koska sydän toimii itsenäisesti vielä minuutteja pään irti leikkaamisen jälkeenkin, verta pulppuaa pitkään mestauksen jälkeen. Todistajien kannalta mestaaminen on hyvin järkyttävä ja traumaattinen kokemus, ja se on verisyytensä ja sotkuisuutensa vuoksi jäänyt pois käytöstä kaikkialla muualla paitsi islamilaisessa maailmassa ja eräissä Ranskan entisissä alusmaissa.

Itsemurhatapana mestaus on harvinainen, mutta ei täysin tavaton. Vuonna 2003 brittiläinen mies surmasi itsensä omatekoisella giljotiinilla, jossa oli sähköinen laukaisulaite. Hän oli rakentanut giljotiinia useita viikkoja.[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mestaus Wikimedia Commonsissa

• Hannele Klemettilä: Keskiajan pyövelit. 2004. ISBN 951-796-354-8