Mesoliittinen kausi

Ranskassa mesoliittista kautta edelsi epipaleoliittinen kausi 12000–9500 BP, jota luonnehtivat Azilin, Valorguien ja le Montadien kulttuurit, joista kehittyivät mesoliittiset Sauvaterrian 8000–7000 eaa. ja Tardenoisin 6000–4500 eaa. ja Castelnovian kulttuurin kulttuurit. 9000–7000 vuotta sitten vallinnut Etelä-Ranskan ja Sveitsin Sauvaterren kulttuuri ulottui myös Pohjois-Ranskaan ja Belgiaan.

Lepenski Virin kylä Tonavan varrella Serbiassa on tullut tunnetuksi vanhana asutuskeskuksena, jossa vainajat haudattiin ikään kuin makaavaan buddhalaisasentoon. Itä-Euroopassa mesoliittinen kulttuuri jatkoi jääkauden aikaista epi-gravetten kulttuurin perinnettä.[2]

Kun jääkauden jälkeen mannerjää vetäytyi Itämeren yltä kadoten Keski-Ruotsin puolelle, Ahrensburgin kulttuurin ja Maglemosen- ja Swidryn- jälkeisissä paleoliittisissä kulttuureissa eläneet ihmiset saattoivat levittäytyä pohjoiseen, luoteeseen ja koilliseen asumattomiin erämaihin. Luonto palautui nopeasti ilmaston lämmetessä ja viileä pre-boreaalinen luonto vaihtui metsäiseen (boreaaliseen) ja monipuoliseen elinympäristöön.[5]

Näin alkoi eurooppalaisesti katsoen toinen suuri asutustapahtuma, jossa Pohjois-Eurooppa ja luoteis-Venäjä asutettiin Itämeren itäpuoli ja länsipuoli kiertäen. Ihmiset seurasivat jäätikön reunasta hieman kauempana tutkien hitaasti laskevan Itämeren ja Pohjanmeren rantoja. Venäjän jokijärjestelmän tarjoamat mahdollisuudet hyväksi käyttäen asutettiin laajoja alueita aina tundraa myöten ja samoin käytettiin Norjassa ja Lapissa hyväksi meren antimia.[5]

Paleoliittisen kauden lopussa ihmisiä asui Etelä-Liettuassa, Ruotsissa ja Tanskassa asti mannerjäätikön naapurina. Mesoliittisen kauden alussa ensimmäiset ihmiset tekivät pitkiä etsintäretkiä, joissa he etsivät uusia seutuja asettuakseen sinne elämään. Paikalliset olosuhteet muovasivat tapa- ja esinekulttuuria eriyttäen ne lopulta omanlaisekseen. Pioneeriasutukselta kesti 400–600 vuotta omaksua seudun mahdollisuudet ja asettua sinne asumaan. Asuttaminen oli niin nopeaa, että Norjassa asutuksella on lähes samat ajoitukset kaikkialla ja alueet Etelä-Suomesta aina Finnmarkin Lappiin asutettiin alle 1000 vuodessa.[5]

Tanskassa Erteböllen kulttuuri eli paikalleen asettuneena, kun taas Etelä-Norjan Fosnan kulttuuri oli seudun pioneeriasuttajia. Etelä-Ruotsin Hensbackan kulttuuri ja Pohjois-Norjan Komsan kulttuuri kehittyivät arktisiksi merenkävijöiksi hyvin varhain. Nopea levittäytyminen voidaan laskea merikelpoisten veneiden ansioksi. Keski- ja Pohjois-Ruotsi oli elinkelvotonta aluetta jääkauden jälkeisen suuren jäätikön takia. Kehittyessään ne eriytyivät vielä Sandarnan kulttuuriksi ja Lihultin kulttuuriksi Etelä-Ruotsissa myöhäismesoliittisellä kaudella.[5]

Itämeren kaakkois- ja itäpuolelle syntyi kulttuurien tilkkutäkki, jossa esimerkiksi Komornican kulttuuri asusti Luoteis-Puolassa, Neman kulttuuri Koillis-Puolassa ja Liettuassa, Kudlajevkan kulttuuri Valkovenäjällä, Narvan kulttuuri Latviassa, Kundan kulttuuri Virossa, Veretjen kulttuuri Luoteis-Venäjällä ja Suomusjärven kulttuuri Suomessa. Myöhäismesoliittisia kulttuureja syntyi vielä Itämeren eteläpuolelle. Näitä olivat Chojnice-Pienkin kulttuuri ja Janislawicen kulttuuri Puolassa.[5]

Tanskassa vallitsi Maglemosen kulttuuri 7500–6000 eaa., joka levisi Skandinavian eteläosassa ja aivan eteläpuolella Englannista Puolaan. Tämä kulttuuri käsitti liikkuvia metsästäjä/keräilijä/kalastajia. Muita Tanskan mesoliittisia olivat Kongemosen 8000–7200 vuotta sitten. Kongemosen kulttuurin aikoihin mikroliitit hävisivät, tilalle tulivat taas suuremmat työkalukivet. Myöhäismesoliittiseen Ertebollen kulttuuriin liittyivät lopulta myös saviastiat, jotka saapuivat maanviljelyalueilta [2]. Skandinaviassa oli myös Lyngbyn kulttuuri Tanskassa, Keski-Norjalainen Fosnan kulttuuri, 9500–5000 eaa. ja Hensbackan kulttuuri Ruotsissa.

Myöhäisellä mesoliittisella ajalla syntyi Tanskaan paikallaan tai lähes paikallaan pysyvää asutusta rannikoille, mistä oli saatavilla runsaasti meritavintoa. Ehkä paikallaan pysyvään kulttuuriin ja vieraisiin kulttuurivaikutteisin liittyi kalmistohautojen ilmestyminen.

Belgiassa mesoliittista kautta edelsi epipaleoliittinen kausi vielä nuoremmalla dryaskaudella. Tämän jälkeen preboreaalikaudella noin 8250–7000 eaa. vallitsi varhainen mesoliittinen kulttuuri, sitten boreaalikaudella 7000–5500 eaa. keskimesoliittinen 7000–6100 eaa. ja myöhäismesoliittinen 6100–5300 eaa. Mesoliittikauden päättänyt maanviljely saapui tänne noin 5300 eaa. atlanttisella lämpökaudella. Epipaleoliittisen ja mesoliittisen kauden rajalla 8400–7700 eaa. oli epi-Ahrensburgin kulttuuri

7900–5300 eaa. Beuronian vallitsi Beuronian-kulttuuri, joka jaetaan varhaismesoliittisiin vaiheisiin A ja B sekä myöhäismesoliittiseen C-vaiheeseen.[6] C-vaihe oli keskisellä ja myöhäisellä boreaalisella jaksolla. 6200–5500 eaa. R.M.S ja 5700–5200 eaa. Montbanien.

Lähi-idässä tapahtui mesoliittisella kaudella kehitystä kohti maanviljelyä niin sanotussa Natuf-kulttuurissa, jonka ihmiset keräilivät piikivisirpeillä villiä viljaa ja metsästivät muun muassa gaselleja.

Pohjois-Afrikassa oleva Saharan autiomaa oli nykyistä kosteampi, savannimainen, ja siellä vallitsi niin sanottu Capsan kulttuuri, joka on melko huonosti tunnettu.

Euroopassa paleoliittisen kauden loppuvaihetta sanotaan epipaleoliittiseksi, mutta Lähi-idässä epipaleoliittinen ja jääkauden jälkein metsästäjä-keräilijä-kausi ovat sama asia.

Pohjois-Amerikassa oli mesoliittista kautta alkuosaltaan vastaava arkaainen eli liittinen kausi ennen maanviljelyn syntyä.