Mesikämmekkä

Mesikämmekkä eli mesikukka (Herminium monorchis) on Euraasiassa kasvava vaatimattoman näköinen kämmekkälaji.[3] Suomesta laji on hävinnyt sukupuuttoon.[4]

Mesikämmekkä
Uhanalaisuusluokitus

Puutteellisesti tunnettu [1]
Suomessa: Hävinnyt

Puutteellisesti tunnettu
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Putkilokasvit Tracheophyta
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Koppisiemeniset Angiospermae
Kladi: Yksisirkkaiset Monocotyledoneae
Lahko: Asparagales
Heimo: Kämmekkäkasvit Orchidaceae
Alaheimo: Orchidoideae
Tribus: Orchideae[2]
Suku: Mesikämmekät Herminium
Laji: monorchis
Kaksiosainen nimi

Herminium monorchis
(L.) R.Br.
Katso myös

  Mesikämmekkä Commonsissa

Ulkonäkö ja koko
Lähikuva mesikämmekän kukinnosta.

Pienikokoinen mesikämmekkä kasvaa 7–20 senttimetriä korkeaksi. Varren tyvellä on yksi pallomainen versojuurimukula. Loppukesällä kasvi kasvattaa lisäksi kaksi tai kolme uutta mukulaa lyhyiden maansisäisten rönsyjen päähän. Varren tyvellä on kaksi tai kolme vihreää lehteä, jotka ovat 2–5 cm pitkiä ja soikeita tai tasasoukkia. Lisäksi varren yläosassa on korkeintaan kaksi suomumaista ylälehteä. Kukinto on tiheä, 2–4 cm pitkä tähkä, joka nousee lehtien välistä. Pieniä, kellomaisia vihertävänkeltaisia kukkia on kukinnossa 10–20. Kukat osoittavat alaviistoon. Mitätön huuli on kolmiliuskainen ja kannukseton. Kukissa on voimakas, hunajaa muistuttava makea tuoksu. Suomessa mesikämmekän kukinta-aika on kesäkuussa. [5][6][7]

Mesikämmekkä on erikoistunut hyönteispölytykseen. Sen kukissa vierailee runsaasti pieniä hyönteisiä: pistiäisiä, kärpäsiä ja kovakuoriaisia. Pölytystulos on yleensä erittäin hyvä. Erityisen tärkeitä pölytyksen kannalta ovat tietyt, hyvin pienet loispistiäiset, joiden pölytettäviksi mesikämmekän kukka on täysin sopeutunut.[3] Mesikämmekkä leviää paitsi siementen avulla, myös uusista versojuurimukuloista. Niiden avulla kasvi kykenee leviämään hitaasti kasvupaikallaan. Uusi mukula kasvaa pienen varren päähän, ei heti edellisen viereen kuten useimmilla Euroopan versojuurimukulallisilla kämmeköillä.

Levinneisyys

Mesikämmekkä kasvaa Euroopassa Keski-Euroopasta itään kapealla vyöhykkeellä läpi Venäjän ja Siperian Aasian lauhkeisiin osiin Etelä-Kiinaan saakka. Levinneisyysalue on kuitenkin hyvin laikuttainen. Skandinaviassa lajia tavataan hajanaisella alueella Tanskassa, Etelä-Norjassa sekä Etelä- ja Keski-Ruotsissa. Lajia kasvaa myös Baltian maissa.[8] Suomessa mesikämmekkää on tavattu liki kymmenellä kasvupaikalla Ahvenanmaalla erityisesti Eckeröstä, sekä Hämeen Tuuloksessa, josta laji hävisi jo 1930-luvulla pellonraivauksen yhteydessä. Laji on mahdollisesti kasvanut myös Hattulassa. Ahvenanmaan ja Suomen viimeinen mesikämmekän tunnettu kasvupaikka Eckerössä jäi tiensuoristuksen alle 1975, minkä jälkeen lajia ei ole Suomessa tavattu.[6]

Elinympäristö

Mesikämmekkä on kalkinvaatija ja on kasvupaikkansa suhteen vaatelias. Se kasvaa kosteilla niityillä ja letoilla, joilla muu kasvillisuus on matalaa. Yleensä lajia onkin Suomessa löytynyt laidunnan lyhyenä pitämiltä kosteilta merenrantaniityiltä. Suomessa mesikämmekän häviämisen syitä ovat pellonraivaus, perinteisen niittylaidunnuksen väheneminen ja ehkä myös herbaarionäytteiden liiallinen kerääminen.[5][6]

Lähteet
  • Kämmekät, Suomen orkideat. Toim. Korhonen, Mauri & Vuokko, Seppo. Forssan kustannus Oy, Forssa 1987.
  • Ranta, Pertti: Mesikämmekkä. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 169.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet
  1. Rankou, H.: Herminium monorchis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2021-1. 2011. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 3.4.2021. (englanniksi)
  2. Stevens, P. F.: Orchidaceae Angiosperm Phylogeny Website. Viitattu 3.4.2021.
  3. Kämmekät, Suomen orkideat 1987, s. 53–54.
  4. WWF: Merenrantaniittyjen kasvit[vanhentunut linkki] Viitattu 1.3.2010.
  5. Retkeilykasvio 1998, s. 498.
  6. Ranta 1997, s. 169.
  7. Mossberg B. & Stenberg L: Suuri Pohjolan kasvio, s. 723. (suom. S. Vuokko & H. Väre). Tammi, 2005. ISBN 9513129241.
  8. Anderberg, A & A-L: Den virtuella floran: Honungsblomster (myös levinneisyyskartta) 2004-2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 21.6.2009. (ruotsiksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.