Merkonomi

Merkonomi (lyhenne merkon.[1]), liiketoiminnan perustutkinto (ent. liiketalouden perustutkinto), (120 ov 1.8.2015 saakka; 180 osp 1.8.2015 alkaen) on toisen asteen kaupan ja hallinnon alan perustutkinto. Koulutusta järjestetään seuraavissa koulutusohjelmissa/osaamisaloissa:

  • Asiakaspalvelun ja myynnin ko./oa.
  • Informaatio- ja kirjastopalvelujen ko./oa.
  • Talous- ja toimistopalvelujen ko./oa.
Merkonomien tunnuksena on ammattilakissa oleva Merkuriuksen sauva.

Alan tutkinnon suorittaneet henkilöt työskentelevät kaikilla elinkeinoelämän aloilla liiketaloudellista ja kaupallista osaamista vaativissa tehtävissä. Niitä ovat esimerkiksi eri alojen asiakaspalvelu, myynti- ja markkinointitehtävät (myös ulkomaankaupan alalla), taloushallinto, kirjasto- ja informaatiopalvelut, rahoitus ja vakuutusalan tehtävät.

Liiketoiminnan perustutkinnon suorittaneella henkilöllä on yleinen jatko-opintokelpoisuus. Sen mukaan hän voi pyrkiä ammattikorkeakouluihin tai yliopistoon. Luontevia jatkokoulutusmahdollisuuksia ovat liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, tradenomi tai kauppatieteiden kandidaatin (alempi korkeakoulututkinto) sekä kauppatieteiden maisterin (ylempi korkeakoulututkinto) tutkinnot.

Aiemmin merkonomi oli opistotasoinen tutkinto, johon kuitenkin pääsi peruskoulupohjalta ja ennen peruskoulun tuloa joko keskikoulu- tai kauppakoulupohjalta. Ylioppilaspohjaiselta linjalta valmistuneita kutsuttiin epävirallisesti yo-merkonomeiksi.

Joissakin kaupan alan kouluissa on mahdollisuus myös kaksoistutkintoon, jossa voi suorittaa samanaikaisesti sekä merkonomitutkinnon että ylioppilastutkinnon. Tämän pystyy suorittamaan kolmessa vuodessa. Nykyisin tosin on todennäköistä, että kaksoistutkinto suoritetaan 4 vuodessa.

Liiketoiminnan perustutkinnon voi suorittaa myös näyttötutkintona, joita toteutetaan aikuiskoulutusta järjestävissä oppilaitoksissa. Uudet liiketoiminnan perustutkinnon perusteet astuivat voimaan 1.8.2009.

Lähteet

  1. Lyhenneluettelo: M Kielitoimiston ohjepankki. Viitattu 3.7.2020.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.