Merja Aletta Ranttila

Ranttila on opiskellut Lapin taidekoulussa 1980–1982 ja Rovaniemen Taide- ja käsiteollisessa oppilaitoksessa 1982–1986.[2] Uransa alussa Ranttila teki kuvituksia oppi- ja satukirjoihin sekä novellikokoelmiin ja romaaneihin. Hänen ensimmäinen kuvitustyönsä oli Davvin oppikirjan 600 kuvaa, jotka hän teki vuonna 1980.[4] Hän on piirtänyt myös postikortteja. Häneltä tilattiin erityisesti saamelaisaiheita. 1990-luvun alkupuolella hän otti käyttöön linokaiverrustekniikan.[5]

Tammikuussa 2012 Posti julkaisi Ranttilan kuvittamat tarrapostimerkit.[6][7]

Ranttila on kertonut tunteneensa tarvetta purkaa lestadiolaisessa ympäristössä vietetyn lapsuutensa traumoja. Teokset ottavat kantaa naisen hankalaan ja lukkiutuneeseen asemaan lestadiolaisuudessa.[4] Hänen teoksensa tunnetaan symboliikasta, unenomaisuudesta, usein toistuvista paholais- ja naishahmoista sekä viitteistä teosten syntyajan dramaattisiin uutistapahtumiin.[8] Hän on kuvannut teoksissaan yksityisiä kriisejään.[9] Mukana kuvissa on usein eläimiä.[4]

Ranttila sai laajalti julkisuutta vuonna 1993, kun papit tulkitsivat hänen teoksiaan "šamanismiksi ja saatananpalvonnaksi".[10][11][12] Kyseessä oli Tornion Aineen taidemuseolla pidetty Shamaani-kesä.[1]

Ranttilan taidetta on luokiteltu šamanistiseksi ekspressionismiksi.[12] Hänen taidettaan myös pidetty feministisenä taiteena.[1] Ranttila luokitellaan kuuluvaksi toiseen saamelaiseen kuvataiteilijasukupolveen.[4][1]

Syksyllä 2002 Ranttila vietti kuukauden suomalais-afrikkalaisen kulttuurikeskuksen Villa Karon taiteilijaresidenssissä Beninissä.[13][14] Ranttila piti sen seurauksena yhdessä sisarensa, tekstiilitaiteilija Seija Ranttilan kanssa afrikkalaishenkisen näyttelyn Oulussa.[14][1] Vuonna 2001 Ranttila osallistui suomalaistaiteilijoiden yhteisnäyttelyyn Australiassa.[15] Ranttila osallistui Madridin taidemessuille 1995.[16]

Vuonna 2015 Ranttila otti kantaa susikeskusteluun osallistumalla pohjoissuomalaisten taiteilijoiden yhteisnäyttelyyn.[17] Suomi 100 -teeman aikoihin hän piti näyttelyn Pariisissa.[18] Hän on ollut suunnittelemassa jääveistoksia.[19][20]

Ranttila on toiminut myös galleristina.[1]

Ranttila vietti lapsuutensa Lemmenjoella, hän on taustaltaan tunturisaamelainen, ja pohjoissaame on hänen äidinkielensä.[4] Hän menetti poikansa isän auto-onnettomuudessa vuonna 1992.[1] Ranttila on kärsinyt alkoholismista.[21][2] Hän on kokenut perheväkivaltaa.[11] Ranttila on kokenut myös taloudellisia vaikeuksia.[22]

Saamelaisneuvoston kulttuurilautakunta myönsi Ranttilalle apurahan vuonna 2005.[23] Taiteen keskustoimikunta myönsi vuonna 2007 Ranttilalle apurahan.[24] Ranttila sai vuonna 2016 taiteelliseen työskentelyyn 12 000 euron apurahan Suomen kulttuurirahaston Lapin rahastolta.[25] Vuonna 2017 Ranttila sai näyttelykustannuksiin 5 000 euron apurahan Taiteen edistämiskeskukselta (Taike).[26]

• Lastenkulttuurin valtionpalkinto 1993
• Urpo ja Maija Lahtisen säätiön taidepalkinto 1994
• Saamelaiskäräjien kulttuuripalkinto 2000
• Pohjolan Osuuspankin Helmi-palkinto 2014

• Oma kuva: Merja Aletta Ranttila. Toimittanut: Satu Jauhola. Valokuvat: Heli Kinnunen, Armas Sarajärvi. Inari: Kustannus-Puntsi, 1999. ISBN 951-97541-9-9.

• Kotisivut
• Jutta Högmander: Ranttilan shamanistinen ekspressionismi syntyy pimeässä. Turun Sanomat 7.2.2008. (Archive.is)