Meriwether Lewis

Lewis syntyi 1774 Albemarlen piirikunnassa Virginiassa walesilaista sukuperää olevan luutnantti William Lewisin ja englantilaissyntyisen Lucy Meriwetherin poikana. Perhe oli asettunut asumaan ensimmäisten joukossa Albermarleen ja solminut pitkäaikainen ystävyyssuhteen muihin Virginiaan muuttaneisiin siirtolaisiin. Näiltä ajoilta alkoi Lewisin elinikäinen ystävyys tulevaan presidenttiin Thomas Jeffersoniin, joka asui lähellä sijainneessa Monticellon kartanossa.[2]

William Lewis kuoli keuhkokuumeeseen, kun Meriwether oli viisivuotias. Lucy Meriwether avioitui hyvin pian uudelleen kapteeni John Marksin kanssa. Vuonna 1780 perhe muutti Georgiaan, jossa nuori Meriwether asui 3–4 vuotta. Tuona aikana hän tutustui rajaseudun karuun elämään ja kehitti taitojaan metsästäjänä ja eränkävijänä. Jo varhaisina vuosinaan Lewis oli kiinnostunut luonnonhistoriasta, mistä kehittyi elinikäinen tutkimuskohde. Hän oppi äidiltään vanhan kansan tietoja villeistä yrteistä, jotka soveltuivat lääketieteelliseen käyttöön. Monilla retkillään Meriwether kohtasi cherokee-intiaanieja, jotka paheksuivat siirtolaisten tunkeutumista heidän mailleen.[4]

Lewis palasi 13-vuotiaana Virginiaan opiskelemaan. Virginian lain mukaan hän oli esikoisoikeudensa turvin perinyt isänsä 8 neliökilometrin maatilan, 529 puntaa käteistä rahaa, 24 mustaa orjaa ja 147 gallonaa viskiä.[5] Meriwetherin isän vanhemmasta veljestä Nicholas Lewisistä tuli pojan holhooja.[6] Yksi Meriwetherin opettajista oli kirkkoherra Matthew Maury, tähtitieteilijä ja historioitsija Matthew Fontaine Mauryn eno.[4] Matematiikan, latinankielen ja muiden kouluaineiden ohella nuori Lewis osallistui tanssitunneille, koska tanssitaitoa pidettiin korkeassa arvossa virginialaisessa seuraelämässä. Hän opetteli myös ratsastamaan ja nyrkkeilemään.[6]

Vuonna 1792 Lewisistä tuli isältään perimänsä plantaasin päämies Locus Hillissä. Hän kuitenkin kyllästyi nopeasti tilanomistajan rajoitettuun elämään ja halusi liikkuvamman työn.[7] Samana vuonna Lewisin isäpuoli John Marks kuoli ja hänen äitinsä palasi Georgiasta Locus Hilliin. Vuonna 1795, palveltuaan jonkin aikaa Virginian miliisissä, Lewis liittyi Yhdysvaltain vakinaiseen armeijaan. Hän palveli aluksi kenraali Anthony Waynen alaisuudessa, mutta sai myöhemmin siirron tarkka-ampujaksi, joita johti kapteeni William Clark. Miehet ystävystyivät ja Lewis ylennettiin 1799 luutnantiksi ja myöhemmin kapteeniksi. Seuraavan vuosisadan alussa hän työskenteli jalkaväen upseerina ja talouspäällikkönä.[8]

Lewis sai kiitosta rehellisyydestään ja perusteellisuudestaan, mutta myös moitteita, jotka koskivat hänen turhamaisuuttaan, syviä masennuskausiaan ja alkoholinkäyttöään.[6].

Vuonna 1801 Thomas Jefferson nousi Yhdysvaltain presidentiksi. Virkaanastujaisten yhteydessä uusi presidentti nimitti Lewisin yksityissihteerikseen. Valkoisessa talossa Lewis oppi paljon diplomatiasta, valtiomiestaidoista ja kansallisesta politiikasta. Jeffersonin mielessä oli jo ennen hänen presidenttikauttaan kehittynyt ajatus tutkimusretkikunnan lähettämiseksi läntisen Yhdysvaltain kartoittamattomille alueille. Ryhmän vetäjäksi hän päätti valita Lewisin, joka oli luotettava, johtamiskykyinen ja erämiestaidoiltaan erinomainen. Jeffersonin lainopillinen neuvonantaja Levi Lincoln ei ollut tyytyväinen valintaan. Hän piti Lewisiä aivan liian äkkipikaisena henkilönä, jolla oli taipumus ottaa tarpeettomia riskejä.[9]

Jefferson laati joukon yksityiskohtaisia määräyksiä, jotka hahmottelivat matkan tärkeyttä ja sen tavoitteita.[10] Hän palkkasi myös viisi eri tieteenalojen asiantuntijaa opettamaa Lewisille botaniikkaa, zoologiaa, kemiaa, paleontologiaa ja monia muita taitoja, joita matkan aikana tarvittaisiin.[11] Näin pyrittiin takaamaan tutkimusmatkan tieteellisen päämäärän onnistuminen.[12]

Retkikunnan johtajuus oli kuitenkin yhdelle miehelle liian vaativa tehtävä. Lewisille päätettiin valita kumppaniksi joku kokenut eränkävijä, joka jakaisi puolet vastuusta, osaisi piirtää karttoja ja pystyisi sopeutumaan erilaisiin olosuhteisiin.[9] Lewis muisti Clarkin ja päätti ehdottaa tälle yhteisjohtajuutta tutkimusmatkan toisena vetäjänä. Clark oli vetäytynyt armeijasta 1796 ja ryhtynyt auttamaan Indianan territoriossa asuvaa veljeään kenraali George Rogers Clarkia tämän vaikeissa finanssiasioissa. Kuultuaan Lewisiltä tulevasta matkasuunnitelmasta Clark oli valmis ottamaan tehtävän vastaan. Kapteenit täydensivät sopivasti toisiaan, ja heidän keskinäinen luottamuksensa oli kehittynyt vankkumattomaksi jo kauan ennen tutkimusmatkaa.[13]

Pääartikkeli: Lewisin ja Clarkin tutkimusretki

Toukokuun puolivälissä 1804 tutkimusretkikunta aloitti purjehduksensa St. Louisista Missourijokea pitkin luoteeseen. Lewis oli tuolloin 30-vuotias ja Clark häntä neljä vuotta vanhempi. He olivat vastuussa presidentti Jeffersonin suuren unelman täyttymisestä ja 43:sta alaisenaan työskentelevästä miehestä. Puolentoista vuoden aikana retkikunta tapasi kymmeniä intiaaniheimoja ja yritti lähestyä näitä diplomaattisin keinoin. Ensimmäisen talven tutkimusmatkaajat viettivät Pohjois-Dakotaan rakentamassaan Fort Mandanissa ja jälkimmäisen Tyynenmeren rannikolla Fort Clatsopissa. Lewis oli matkan aikana lumoutunut intiaaneista, kasveista, eläimistöstä, fossiileista, geologisista muodostelmista ja topografiasta, joista kaikista hän kirjasi lukuisia merkintöjä päiväkirjaansa.[10]

Lewis pyrki tunnollisesti vastaamaan retkikunnan hyvinvoinnista. Joskus hän saattoi tehdä vääriä diagnooseja tietämyksen vähäisyyden vuoksi. Malaria, punatauti ja erilaiset paiseet sekä paleltumat muodostivat suurimman osan matkan varrella ilmenneistä vitsauksista. Yksi retkikunnan jäsenistä menehtyi todennäköiseen vatsakalvontulehdukseen.[14] Matkan aikana Lewis ehti toimia niin kirurgina kuin synnytyslääkärinäkin. Suosituin hänen parannuskeinoistaan oli suoneniskentä. Lewisin antama lääkitys koostui lähinnä kiniinistä, oopiumista, laudanumista, vatsantyhjennystä eristävistä pillereistä ja elohopeasta, jota tuolloin vielä käytettiin sukupuolitauteihin.[12]

Kun retkikunta palasi elokuussa 1806 heitä juhlittiin suurina kansallisina sankareina. Presidentti ilmoitti tyytyväisyytensä matkan lopputulokseen. Keräämistään näytteistä ja tiedoista huolimatta Lewisiä parjattiin myöhemmin siitä, ettei hän ollut kyennyt löytämään suoraa vesireittiä tasangoilta Tyynellemerelle. Hän sai kritiikkiä myös siitä, ettei ollut pystynyt luomaan diplomaattisia liittoutumia eri intiaanikansojen välille.[10]

Kenraali James Wilkinson

Lewis sai palkkioksi kuusi km² maata ja 7 262 dollaria.[15] Vuonna 1808 Jefferson nimitti hänet Louisianan territorion kuvernööriksi toisiin tehtäviin siirretyn James Wilkinsonin tilalle. Lewisin poliittinen ura ei käynnistynyt kuitenkaan toivotulla tavalla. Hänen ominaisuutensa olivat sopineet paremmin retkikunnan johtoon.[16]

Frederick Bates

Louisianan territorion keskuspaikka St. Louis oli vielä rauhatonta rajaseutua, jossa vallitsevin liiketoiminta oli turkiskauppa. Lewisin edeltäjä Wilkinson oli tehnyt rahaa myöntämällä laittomia kauppalisenssejä niin koti- kuin ulkomaisillekin kauppiaille. Monet St. Louisiin työntyneet uudet asukkaat olivat kiinnostuneita riistämään maat niiden entisiltä ranskalaisilta omistajilta. Lewis joutui työskentelemään köyhien ja varakkaiden ihmisten välissä. Suurin osa hänen työstään meni maa-asioista syntyneiden erimielisyyksien sovittelussa.[17]

Wilkinsonin aikakaudella Louisianan territorion rikollisuus ja korruptio olivat lisääntyneet. Lewis halusi puhdistaa alueen maineen, mutta joutui työssään nopeasti poliittisten vihamiesten ympäröimäksi.[16] Territorion sihteerinä toimineen luutnantti Frederick Batesin pyrkiessä lisäämään alueen siirtolaisasutusta halusi Lewis lisätä alueen turkiskauppaa ja pitää siirtolaiset loitolla.[2] Alueellisissa kiistoissa Lewis joutui riitoihin Batesin lisäksi edeltäjänsä ja entisen korkeantason kenraalin Wilkinsonin kanssa. Näkemyserot Yhdysvaltain laajenemisesta johtivat siihen, että Bates aloitti vehkeilyn Lewisiä vastaan ja loukkasi häntä julkisesti.[10]

Kun uusi presidentti James Madison astui Jeffersonin tilalle 1809, Lewisin asema muuttui nopeasti huonommaksi. Hän oli ehtinyt erottaa useita territorion viranhaltijoita, jotka kenraali Wilkinson oli nimittänyt virkaansa. Yksi Lewisin erehdyksistä oli osallistua erään paikallisen turkisyhtiön rahoitukseen hallituksen varoilla. Bates hankki todisteita Lewisin valtionvarain väärinkäytöstä ja kertoi asiasta Madisonille. Tulehtunut tilanne johti Lewisin lisääntyneeseen alkoholin ja oopiumin käyttöön ja hänen suosionsa jyrkkään laskuun.[18]

Syyskuun alussa 1809 Lewis päätti lähteä Washingtoniin puhdistaakseen maineensa. Laivamatkalla Mississippijokea New Orleansista kohti Washingtonia aluksen miehistö raportoi Lewisin yrittäneen riistää hengen itseltään kahdesti. Syyskuun puolivälissä Lewis keskeytti matkansa ja hänen kerrottiin saapuneen sekavassa mielentilassa Fort Pickeringiin (nykypäivän Memphisissä, Tennesseessä).[19] Paikalle samaan aikaan saapunut Chiskasaw-nationin intiaaniasiamies majuri James Neelly oli kiinnittänyt huomiota Lewisin huonoon kuntoon. Linnakkeen komentaja kapteeni Gilbert Russell oli huomannut saman ja kieltänyt Lewisiä jatkamasta matkaansa kunnes hänen vointinsa parantuisi.[20]

Fort Pickeringissä Lewis kirjoitti vaikeasti tulkittavan kirjeen presidentti Madisonille. Syyskuun 29. päivä hän päätti jättää linnakkeen ja matkustaa maitse Washingtoniin. Vuokrattuaan kaksi ratsua Lewis jätti linnakkeen ja lähti ratsastamaan Natchez Tracen erämaatietä palvelijansa Pernierin kanssa. Majuri Neelly palvelijoineen liittyi seuraan ja kertoi tulevansa myös Washingtoniin. Muutaman päivän ratsastamisen jälkeen seurue jakaantui. Lewis ja hänen palvelijansa jatkoivat matkaansa läheiseen maalaismajataloon, jonne Neelly lupasi saapua myöhemmin. Paikka sijaitsi Hohenwaldissa, noin 110 kilometrin päässä Nashvillesta ja tunnettiin nimellä Grinder's Stand.[10]

Majatalon isännän ollessa matkoilla rouva Priscilla Grinder vastasi Lewisin hyvinvoinnista. Kun Lewis vetäytyi vuokraamaansa huoneeseen jäi rouva Grinder nukkumaan talon keittiöön. Lewis kuului kävelevän huoneessaan ja puhuvan itsekseen matalalla äänellä. Varhain aamulla 11. lokakuuta Lewisin huoneesta kantautui kaksi laukausta ja niiden perään heikko ääni, joka pyysi vettä juotavaksi.[21]

Majatalon emäntä lähetti lapsensa hakemaan Lewisin palvelijaa tallista, jossa tämä yöpyi. Pernier löysi isäntänsä verissään lattialle levitetyltä biisonintaljalta. Lewisillä oli kaksi ampumahaavaa päässä ja rinnassa. Lisäksi hänen vartalonsa oli viillelty partaveitsellä päästä jalkoihin. Lewis oli yhä hengissä ja sanoi heikolla äänellä: "En ole pelkuri, vaan niin vahva, mutta kuoleminen on vaikeaa!"[21]

Myöhemmin saman aamun aikana Lewis kuoli haavoihinsa. Hän oli kuollessaan 35-vuotias. Aamupäivällä majuri Neelly saapui paikalle ja hautasi ruumiin. Lewis Hautapaikka löytyy läheltä nykypäivän Natchez Tracen kansallista historiallista polkua (Natchez Trace National Historic Trail), joka kulkee ohi paikan, jossa hän kuoli.[10]

Monet historioitsijat uskovat, että Lewis kärsi psyykkisestä sairaudesta ja riisti hengen itseltään masennuksen seurauksena. Nämä päätelmät perustuvat lähinnä Thomas Jeffersonin antamiin lausuntoihin.[22] Jefferson, joka oli tuntenut Lewisin nuoresta pitäen, kertoi Lewisin suvussa esiintyneestä mielen sairaudesta, joka ilmeni jaksottaisena masentuneisuutena ja luulosairautena.[23] Tämä todistus jätti taakseen kuvaukset tapahtumista, jotka olivat sattuneet hieman ennen Lewisin kuolemaa. Entisen Yhdysvaltain presidentin lausunnoilla oli paljon suurempi painoarvo kuin majatalonpitäjän vaimolla ja palvelijalla.[22] Myös William Clark, joka oli johtanut tutkimusmatkaa Lewisin kanssa, hyväksyi itsemurhateorian.[24]

Epidemiologi Reimert Ravenboltin mukaan Lewisillä oli syfilis, joka oli tarttunut intiaaninaisista tutkimusretken aikana ja oli todellinen syy Lewisin masennukseen ja itsemurhaan.[25] Tautia ei kuitenkaan ole diagnoitu.[26] Tutkimusretken jäsenet olivat kertoneet Lewisin varoitelleen heitä usein sukupuolitaudeista, jotka saattoivat tappaa kantajansa varhaisessa keski-iässä. Päiväkirjaansa Lewis oli kirjoittanut, ettei tiennyt mitään vastenmielisenpää kuin nuo alastomat ja likaiset intiaanikylien lutkat.[25]

Suurin osa Yhdysvaltain kansalaisista uskoi Lewisin joutuneen murhan uhriksi. Erään teorian mukaan Natchez Tracen alueella liikkuneet lainsuojattomat surmasivat Lewisin. Myös majatalonpitäjä Robert E. Grinderiä yritettiin yhdistää verityöhön. Grinder oli aiemmin ollut syytettynä murhasta, mutta vapautettu todisteiden riittämättömyyden vuoksi.[27] Yleisin mielipide oli, että Lewis murhattiin hänen poliittisten vastustajiensa toimeksiannosta.[10] Monet uskoivat, että korruptoitunut kenraali Wilkinson oli järjestänyt salamurhan.[28] Kenraali oli tapahtuman aikaan kuitenkin yli 6 000 kilometrin päässä Ginner's Standista, joten pitävää näyttöä häntä vastaan ei ollut.[25]

Nykyajan monet historioitsijat ovat tuoneet salaliittoteorian uudelleen esille. Liiton varsinaiset kehittäjät ovat heidän näkemyksensa mukaan olleet kenraali Wilkinson ja presidentti Jeffersonin varapresidenttinä toiminut Aaron Burr. Kirjassaan The Jefferson Conspiracies: A President's Role in the Assassination of Meriwether Lewis tutkija David Leon Chandler yhdistää salaliittoon myös Jeffersonin.[29] Chandler uskoo Lewisin löytäneen Wilkinsonia koskevaa salaista tietoa, joka paljastuessaan olisi tuhonnut myös Jeffersonin maineen. Tätä todistusaineistoa Lewis oli viemässä Washingtoniin.[29]

Saman teorian mukaan Fort Pickeringin komentajana toiminut kapteeni Russell ja intiaaniasiamies Neelly olivat kuuluneet salaliittoon. Heidän silminnäkijähavaintonsa ja raporttinsa voimakkaasti päihtyneestä Lewisistä olivat tekaistuja.[29] Majuri Neelly oli päässyt intiaaniasiamieheksi Wilkinsonin myötävaikutuksella ja oli tämän lähimpiä ystäviä. Hänen osallisuutensa Lewisin kuolemaa edeltäviin tapahtumiin onkin mietityttänyt monia tutkijoita. Neellyn ilmestymiseen Fort Pickeringiin samanaikaisesti Lewisin kanssa ei ole löydetty selitystä. Myös Neellyn liittymistä Lewisin matkaseuraksi Natchez Tracen tiellä pidetään outona, sillä majurilla ei pitänyt olla mitään asiaa Washingtoniin.[30] Lewisin kuoleman jälkeen Neelly hautasi ruumiin pikaisesti ja saattoi tarkoituksella peittää ne yksityiskohdat, jotka mahdollisesti olisivat paljastaneet verityön murhaksi.[30]

• Ambrose, Stephen: Undaunted Courage: Meriwether Lewis, Thomas Jefferson, and the Opening of the American West, Simon & Schuster (June 2, 1997). ISBN 978-1847397638 (englanniksi)
• Cutright, Paul Russell: A History of the Lewis and Clark Journals, Univ of Oklahoma Press, 2001. ISBN 978-0806132471
• Danisi, Thomas C: Uncovering the Truth About Meriwether Lewis Prometheus Books, 2012. ISBN 978-1616145057
• Meadows, Sammye J: Lewis and Clark Dummies, Wiley Publishing, 2011. ISBN 978-1-1180-6873-1 (englanniksi)
• Schrag, Paul & Haze, Xaviant: The Suppressed History of America: The Murder of Meriwether Lewis and the Mysterious Discoveries of the Lewis and Clark Expedition, Bear Company, 2011. ISBN 978-1591431220

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Meriwether Lewis Wikimedia Commonsissa

• Lewisin töitä Gutenberg-projektissa (englanniksi)